perjantai 14. elokuuta 2015

The Real Karhula

Keväällä pidin Pop Up valokuvauspistettä Tiitisen Autokoulun ja Tiitiäisen Kutomo ja Kellarigallerian tiloissa. Samaan aikaan oli käynnissä Päivänsäde kuvaukset. Useamman vuoden olen järjestänyt yhdessä Kaupunkilehti Ankkurin kanssa lapsikuvaus kilpailun, missä vanhemmat voivat tuoda omat kullannuppunsa kuvauksiin ja samalla osallistua itse kilpailuun. Tänä vuonna kuvaukset oli mahdollista ottaa Karhulassa, sekä Haminassa Studio Loisteessa.

Kevät oli sateinen ja yhtenä sateisena päivänä lähdimme harjoittelija Jennan kanssa pyörimään Karhulassa aurinkoisissa sadevermeissä (Tiitisen Autokoululta lainassa).
Jotta sateisella säällä valokuvaaja ja kamera ei kastuisi, pyysin paikalle myös assarin mukaan pitämään kuvauksissa sateenvarjoa kuvaajan päällä, sekä käsiflässiä kohti kuvattavaan :)
Ulkokuvauksissa tykkään käyttää assistentteja ym apulaisia kuvaustilanteissa mukana nopeuttamassa kuvauksen kulkua. Normaalisti asiakkaita kuvatessa kuvausaikaa ei liiemmin ole, niin salaman siirtämäinen sujuu mutkattomammin kun sillä on "jalat" alla :D













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti