perjantai 17. toukokuuta 2013

Muuttumisleikissä Lauran kanssa

Vadelmatarha, Kotkan Prof ja valokuvaaja Sofia Virtanen järjestivät muuttumisleikin, jossa yksi nuori neito koki vuorokaudessa täydellisen muodonmuutoksen. 16-vuotias Laura Putkonen sai elämänsä tilaisuuden kokeilla tyyliinsä jotain täysin uutta ja erilaista, ammattilaisten avustuksella. Uuden tyylin kruunasi valokuvaussessiot Sofian kanssa, jolloin Laura pääsi poseeraamaan mallin tavoin uudessa lookissaan.

28.3.2013 päivä alkoi klo 16 tienoilla Kotkan Profissa. Noora loihti Lauralle hiuksiin aiempaa tummemman värin, jossa tehosteena käytettiin petroolia. Tumma väri miellytti Lauraa kovasti, ja uusi kuontalo valjastettiin rentoon palmikkokampaukseen. Uusi hiusväri sai seurakseen myös täysin uudenlaisen, melko voimakkaan meikin, jollaista Laura ei omien sanojensa mukaan olisi koskaan itselleen tohtinut kokeilla. Lopputulos oli kuitenkin näyttävä, eikä lainkaan liian tumma.

Hieman ennen iltakahdeksaa Laura saapui Vadelmatarhan tiluksille Hovinsaarelle, jossa Sofia ja kuvauskalusto olivat jo valmiina odottamassa. Ennen kuvauksen aloitusta Laura puettiin kuvausasuun. Kokonaisuus koostui uudesta ja vanhasta; vintage ja uusin virtaus kohtasivat tässä asussa. Mukana olivat mm. Vero Modan satiinijakku, sinivihreä Fairyfactoryn mekko ja korkokengät. Rennosta ja hieman rokahtavasta tyylistä tykkäävä Laura ei omien sanojensa mukaan olisi itse osannut valita tällaista asua itselleen, mutta piti uudesta lookistaan.

Kuvaukset alkoivat ja ensijännityksen laannuttua Laura alkoi rentoutua, ja kuvaukset etenivät luontevasti. Vaikka päivä oli ollut pitkä ja täynnä uutta ja jännittävää asiaa, Laura hymyili kauniisti kameralle koko kuvauksen ajan. "Lauralla on asenne kohdallaan, ja saimme todella hyviä kuvia!" Sofia kertoi kuvauksen jälkeen.

Yhdeksän aikoihin illalla kuvaukset olivat paketissa. Vielä silloinkin Laura säteili uudessa lookissaan, ja totesi päivän menneen todella nopeasti. "Kai miä olin ihan hyvä?" vaatimaton tyttö mietti.

Jonkinlaista muuttumisleikkiä on hyvä kokeilla itse kunkin. Joskus omien rajojen rikkominen voi auttaa löytämään uuden tavan korostaa omia parhaita piirteitään, tai muutenvain tuoda raikkaan säväyksen tyyliinsä.
Kun uskaltaa antaa ammattilaisen rikkoa näitä turvalliseksi koettuja kuvioita, saa samalla laadukkaita vinkkejä vaikkapa uuden meikin tai kampauksen loihtimiseen. Kuten meikissä, ei hiuksissakaan tarvitse aina noudattaa itselle turvalliseksi koettuja tyylejä; joskus radikaali muutos voi olla hyvinkin piristävä veto :)

Lopuksi kuvasarjaa muuttumisleikistä.

ENNEN









JÄLKEEN










maanantai 18. maaliskuuta 2013

Elämäsi tärkein juhla



Hääpäivä ja –juhla on usein pitkäaikaisen suunnittelun ja huolellisen valmistelun tulos. Silloin toisensa saava pari on päivän keskipisteenä, ja juhla heidän ympärillään iloinen ja ikimuistettava lähtölaukaus heidän uudelle elämälleen avioparina.  Juhla on kunnianosoitus, se on iloinen ja kannustava tapahtuma, jossa mikään parille osoitettu huomio ei ole liikaa. Hääjuhlassa tapahtuu myös monia kohtaamisia; paikalla ovat parin sukulaiset sekä ystävät, jotka iloitsevat merkittävänä päivänä samasta syystä.

Hääjuhlan on tärkeää olla avioparin näköinen ja oloinen. Toiset järjestävät päivästään suuren, satojen ihmisten juhlan, toiset taas valikoivat kanssajuhlijoikseen läheisimmät henkilöt. Toisilla häitä juhlitaan suurissa juhlallisissa tiloissa, toisilla taas intiimissä ja miellyttävässä ravintolassa. Juhlia on yhtä monta kuin parejakin! Tunnelma syntyy koristeluista, valaistuksesta, tilasta itsestään ja paikasta. Lisäksi musiikki, ruoka ja päivän ohjelma ovat olennaisia asioita tunnelman syntymisessä. Häissä nähdään perinteisesti erilaisia leikkejä, mutta rauhallisemmat ja ihmisten keskinäiseen seurusteluun painottuvat juhlat eivät nekään ole tavattomia. Mikäli oman juhlan ohjelman suunnittelun aloittaminen tuntuu hankalalta, erilaisilta hääsivustoilta ja lehdistä löytyy monenlaisia vinkkejä päivän rakentamiseen. Apuna voi olla kaaso ja/tai bestman. Hääjuhlan voi suunnitella myös itse, tai jättää täysin kaasojen ja bestmanien tehtäväksi. Muistattehan kuitenkin sopia esimerkiksi pitopalvelun aikatauluista yhdessä, jotta tärkeänä päivänä ei tule ajallisia päällekkäisyyksiä ;)

Pitkän prosessin lopputulos kaikkine harkittuine ja vähemmän-harkittuine käänteineen saa arvoisensa kohtelun, kun se ikuistetaan itselle ja jälkipolville ihailtavaksi ja muisteltavaksi. Suurena päivänä on monesti erityisen tärkeää saada onnistunut ja hyvää mieltä vuosienkin jälkeen tuova dokumentointi tapahtumasta, siihen osallistuneista ihmisistä ja tilasta. Häiden dokumentointi on monipuolista ja kuviin ikuistetaan juhlan tärkeimmät hetket, sekä juhlavieraat, tila ja yksityiskohdat. Dokumentoinnissa pyrimme ikuistamaan sekä spontaaneja ja vauhdikkaita hetkiä, kuin juhlavieraitakin henkilökuvina erilaisissa kokoonpanoissa. Koska yksityiskohdat tekevät juhlasta omanlaisensa, tallennamme myös niitä kokonaisuuteen. Monipuolinen kuvausnäkemys yhdistettynä taidokkaaseen kuvaustyyliin mahdollistavat kauniit ja hyvälaatuiset muistot suuresta päivästä. Lopuksi päivä tiivistyy valmiiksi albumiin tai kuvakirjaan kerätyksi kokonaisuudeksi, jota on ilo selailla isommallakin porukalla!

Useimmiten dokumentaarisessa kuvauksessa ikuistamme juhlan tärkeimmät hetket, kuten morsiamen saatto alttarille, sormuksen pujotus, morsiusparin poistuminen riemukkaan vieraskatraan saattelemana, onnittelumaljat, puheet, hääkakun leikkaus ja häävalssi. Hääpäivän sisältö vaihtelee toki parin mukaan, ja kuvaajan kanssa voidaan sopia etukäteen tärkeimmät kuvaustilanteet.

Kuten monet ihanat päivät, myös hääpäivän kääntyminen yöhön voi tapahtua liian nopeasti. Ottakaa ilo irti tästä merkittävästä päivästä, ja nauttikaa siitä heti aamusta alkaen!

















"Tahdon"



Se on risteys, jossa kaksi tietä yhdistyy yhdeksi. Se on hetki, jolloin kaksi ihmistä antaa toisilleen suurimman lupauksen. Se on rakkauden sinetöinti. Se on unelma, joka käy toteen.

Häät ovat merkittävä etappi kahden ihmisen elämässä, ja siksi omistamme tämän postauksen tälle ihanalle tapahtumalle. Juhlia ja vihkitilaisuuksia on monenlaisia, mutta päämäärä on niissä sama; yhdistää kahden ihmisen elämä ja kruunata heidän välisensä rakkaus. Onneksemme hääjuhlassa ei ole kiveenkirjoitettua kaavaa, vaan hääpari luo erityisestä päivästään nimenomaan heitä miellyttävän tilaisuuden. Onhan hääpäivä loppujen lopuksi vain heitä varten. On pareja, jotka haluavat juhlistaa tätä tilaisuutta kaksin, ilman suurempia juhlia tai ilmoitusta, sekä pareja, jotka haluavat kutsua lähimmäisensä mukaan toteuttamaan heidän suurta päiväänsä, koostui lähimmäisten joukko sitten kymmenestä tai 200 henkilöstä.

Vihkipotretti on upea muisto hääparista; morsian on kuin prinsessa upeassa puvussaan ja sulhanen arvokas elämänsä aarteen vierellä. Sanotaan, että hääpari on kauneimmillaan ja parhaimmillaan hääpäivänä, sillä onnellisuus ja ilo heijastuvat kasvoista. Vielä vuosikymmenienkin jälkeen jälkipolvet säilyttävät vanhoja arvokkaita hääkuvia sukulaisistaan, jotka ovat voineet itse jo nukkua ikiuneen.

Studiollamme ymmärretään hääpäivän tärkeys ja kuvien merkitys. Siksi pyrimmekin tarjoamaan hääparille heille mahdollisimman sopivan dokumentointiratkaisun. Räätälöimme kaikki kuvauspaketit asiakaskohtaisesti. Siksi kannattaa hyödyntää pakettiin kuuluva suunnittelupalaveri mahdollisimman kattavasti ja ideoita kertoen! Esimerkkikuvien esittely ei ole kiellettyä, vaan tietynlaista tyyliä hakeville erityisen suositeltavaa.

Virallisen hääkuvan on tärkeää näyttää hääparilta itseltään. Suosi hääpari sitten perinteikästä linjaa, tai erikoisempia otoksia, löytyy kaikille varmasti omalta tuntuva ratkaisu. Kuvaustilanne on mahdollista viedä studion ulkopuolelta myös ulos miljööseen. Jälkikäteen kuviin voidaan myös luoda jotakin kuvankäsittelyllä tehtävää efektiä tai värimaailmaa, jota ei pysty kameralla suoraan toteuttamaan. Mikään idea ei ole kuvaajallemme liian lennokas!

Toteutamme häämuotokuvauksia joko studiollamme Haminassa, tai asiakkaan toivomassa miljöössä laajemmalla alueella, Etelä-Suomen alueella. Kuvauspaikan voi valita parille tärkeyden ja merkityksellisyyden perusteella. Jos paikka valitaan puhtaasti esteettisyyden perusteella, voi kuvaaja auttaa tässä asiassa esittämällä asiaan omia näkemyksiään, niin taiteellisesti kuin kuvausteknillisestikin. Kirjo voi siis olla hyvin laaja. Muotokuvissa pääosassa ovat hääparin omat toiveet ja persoonat, joiden varaan kuvaus rakentuu. Jos hääpari on avoin ulkopuolisesta näkökulmasta esitetyille ideoille, ohjaa valokuvaaja kuvaustilanteeseen omia ehdotuksiaan kuvien luonteesta.

Luottamalla ammattitaitoiseen kuvaajaamme Sofiaan ja studiomme palveluihin, saat helposti ja kattavasti tallennettua tärkeän päivän niin ihanana kuin se tapahtumahetkellä on :)















maanantai 11. helmikuuta 2013

Lisää palveluita saman katon alta Haminassa!


Sofia Virtanen on pitänyt valokuvaamoa Haminassa Isoympyräkadulla vuodesta 2009. Palveluihin ovat kuuluneet mm. kuvien teetykset, passikuvat, kuvaukset sekä valokuviin liittyvät oheistuotteet. Kesällä 2012 remmiin liittyi graafikko-kuvittaja Suvi Nopanen. Nyt studion palvelutarjonta on laajentunut kauniiden rakennekynsien verran: taloon on saapunut kynsimuotoilija Jenni Vanhala.

Suvi Nopanen vastaa studiolla graafisesta suunnittelusta ja kuvittamisesta. Kuvausten lisäksi studiolta on nyt siis saatavilla lisää visuaalisia palveluita, esimerkiksi kiitoskortteja yksilöllisellä grafiikalla, esitteiden suunnittelua ja taittoa, kuvittamista ja logosuunnittelua. Viimeaikoina Suvi on tehnyt myös levynkansien taittoja ja kuvituksia erilaisille Kaakonkulmalta ponnistaville yhtyeille. Nyt myös esimerkiksi yritykset voivat saada laadukasta yrityskuvausta ja graafista suunnittelua samasta talosta!

Jenni Vanhala aloitti toimintansa studion tiloissa vuodenvaihteen jälkeen. Hänen palveluihinsa kuuluvat mm. geelirakennekynnet, kestolakkaukset ja  varpaankynsien geelaukset.

”Kauneudenhoitoala on kiinnostanut minua jo pienestä pitäen. Innostus rakennekynsiin alkoi ollessani itse ensin asiakkaana, kunnes luottokynsiteknikkoni jäi äitiyslomalle. Siitä sain kipinän aloittaa kynsien tekemisen itse. Aloittaessani työt Sofian studiolla olen taas askeleen lähempänä unelmaani” Jenni kertoo.

 Rakennekynnet tehdään asiakkaan toiveiden mukaisesti, joten valinnan varaa riittää; kynnet voivat olla lyhyet tai pitkät, luonnolliset tai värikkäästi koristellut. Asiakas voi tuoda mukanaan valmiin vision, tai tyyli voidaan miettiä yhdessä Jennin kanssa. Pääasiallinen tavoite on kuitenkin luoda asiakkaalle persoonalliset, kestävät ja kauniit rakennekynnet käyttäen Pronails’n laadukkaita tuotteita.

Mitä etuja rakennekynsien hankkimisesta sitten on?

”Luonnonkynnellä on taipumus lohkeilla helposti, ja niiden huoltaminen voi tarvita paljon panostusta. Rakennekynnet ovat kokoajan huolitellut ja pysyvät siistinä, eivätkä vaadi jatkuvaa viilausta tai lakkausta. Jos oma kynsi ei kestä pitkäksi kasvattamista, voi rakennekynsillä tehdä kynteen lisää pituutta. Tietysti myös omaa kynttä voidaan vahvistaa, pituutta ei tietenkään tarvitse lisätä, jos esimerkiksi työt eivät salli sitä”
Jos olet aina haaveillut kauniista ja kestävistä kynsistä, nyt on hyvä aika kokeilla rakennekynsiä!

Aloitustarjouksena Jennin kynsipalvelut saa nyt 10% alennuksella! Soita, kysy lisää ja varaa oma aikasi Jenniltä numerosta 046 840 1374. Jennin saapumista studioon juhlistetaan myös avointen ovien päivillä 15.2.2013, jolloin on mahdollisuus tulla tutustumaan Jennin palveluihin. Studio on tällöin avoinna klo 10-19. Avointen ovien päivillä on myös mahdollisuus osallistua arvontaa, jossa pääpalkintona on vapaavalintainen palvelu Jennin valikoimasta! Tervetuloa osoitteeseen Isoympyräkatu 21, Hamina!


Suvi, Jenni ja Sofia. Kuva: Karoliina Matero


keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Studiomme palvelut laajenevat!

Studiomme palveluihin ovat aiemmin kuuluneet luonnollisesti valokuvaus ja siihen liittyvät palvelut ja oheistuotteet. Kesällä 2012 remmi vahvistui graafisen suunnittelun ja kuvituksen osalta graafikko-Suvin saapuessa taloon. Nyt valikoima laajenee myös kauneudenhoidon puolelle, kun Pronails-kynsimuotoilija Jenni Vanhala aloittaa rakennekynsien taiteilun studiomme tiloissa!

Jenni on nuori ja pirteä kynsimuotoilija, jonka pääasialliset tavoitteet ovat tehdä asiakkaalle kauniit, persoonalliset ja kestävät kynnet. Rakennekynsien ehdottomaksi eduksi hän alleviivaa niiden helppouden, sillä rakennekynnet pysyvät kauniina ilman jatkuvaa viilausta, lakkausta ja leikkausta. Ja mikä parasta, kun kynnet ovat kauniit ja kunnossa, koko olemus tuntuu astetta ehostetummalta ja huolitellummalta, vaikka hiuksiin tai meikkiin ei panostaisikaan. Kerran kuukaudessa suoritettava huolto riittää, ja samalla voi vaihtaa kynsien lookkia! Vaihtoehdot ovat miltei rajattomat: moni suosii kestosuosikki-manikyyriä ranskalaisittain, kun taas toinen ääripää on kirkkain värein ja timantein koristellut kynnet. Mahdollisuuksia on monia, valinta on Sinun! Mikäli itse ei osaa päättää laajasta kirjosta itselleen sopivaa, Jenni auttaa värin ja tyylin hakemisessa.

15.2. studiollamme vietetään Avointen ovien päivää, jolloin Jenni on paikalla vastailemassa kysymyksiin liittyen rakennekynsiin ja muihin kynsipalveluihin. Näytillä on myös Jennin työnäytteitä. Kahvipannu porisee koko päivän, ja tarjolla on pientä purtavaakin. Lisäksi studiomme valokuvapuoli on juhlahumussa, sillä passikuvia saa koko päivän hintaan 10 euroa, ja liike on avoinna kymmenestä aina klo 19 asti!

Tervetuloa kylään! (:


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Päivänsäteen etsinnät starttaavat taas!


Voiko olla mitään suloisempaa ja mieltä lämmittävämpää kuin lapsen vilpitön ilo ja veikeys? Ehkä, mutta sellaisen asian löytäminen on hyvin vaikeaa. Siksi kaupunkilehti Ankkuri ja valokuvaaja Sofia Virtanen järjestävät yhdessä kilpailun, jossa etsitään vuodelle 2013 Päivänsädettä; lasta, joka tuo hymyn suupieliin ja piristää olemuksellaan kaikkia.

Kilpailu on toinen laatuaan. Osallistujia oli valtava määrä, ja vaikka karsintatyö oli vaativaa, oli se mieltä lämmittävä haaste; lasten kuvissa suloisuus- ja valloittavuusasteet olivat huippulukemissa. Myös lasten kuvia äänestäneitä oli lukuisia, kiitämmekin vielä tässä vaiheessa kaikkia äänensä antaneita! :)

Miksi sitten järjestämme tällaisia kilpailuja? Ensinnäkin, kuten jo aiemmin mainitsimme, lapsen vilpitön ilo ja veikeys harvemmin jättää kenenkään muun suuta mutrulle tai mieltä kylmäksi. Media jakaa päivittäin mieltä synkentävää kuvajournalismia maailman ikävyyksistä. Yksi jos toinenkin aloittaa päivänsä näkemällä aamulehdestä kärsimystä, huonoja ennusteita, vihaa ja hämmennystä. Pienet valopilkut tällaisten kuvien joukossa toimivat muistuksena siitä, että maailmalla on jotain muutakin annettavaa. Vaikka Päivänsäteemme tuoma hyvä mieli ei yletykkään koko maailmalle, toivomme, että se piristäisi edes kotiseutumme kaakonkulman väkeä. Babysteps, my friend, babysteps... :)

Haluamme siis siirtää kansan kuva-ärsykevalikoiman hetkeksi konekivääreistä pehmeisiin varpaisiin, alenevista talouskäyristä suloisiin silmiin ja katastrofeista nökönenään.

Kilpailuun voivat osallistua kaikki 0-5- vuotiaat naperot. Ehdokkaat kuvataan 21.2.-29.3.2013 välisenä aikana studiollamme. Päivänsäde-kuvauksen hinta on 59 euroa (norm. lapsikuvaus 95 euroa), ja jokainen ehdokas saa muistoksi osallistumisestaan kaksi kappaletta 14x18cm kokoista kuvaa pahvipohjukkeessa. 

Kaikista ehdokkaista valitaan 20 parasta, jotka tuodaan suuren yleisön eteen. Tästä kärkijoukosta yleisö äänestää suosikkiaan, joka sitten kruunataan Päivänsäteeksi vuodelle 2013! tMyös äänestäneiden kesken arvotaan ultimaattisen hieno tuotepalkinto, joten vaikka itselle läheinen muksu ei olisikaan ehdokkaana, kannattaa silti äänestää ;) Ehdokkaat tulevat näytille studiomme näyteikkunaan, sekä kaupunkilehti Ankkurin sivuille. Lisäksi omaa suosikkiaan voi käydä kurkkaamassa Päivänsäteen tai Sofia Virtasen omalla Facebook-sivustolla, sekä Sofia Virtasen nettisivuilla www.sofiavirtanen.fi. 

Tammikuun talvisesta tuiverruksesta huolimatta, sädehtiviä päiviä kaikille! :)

torstai 10. tammikuuta 2013

Jouluiloa eläinsuojeluyhdistykselle

Joulu on nyt vietelty, joten on aika kääntää katse taas uuteen vuoteen! Ennen uusia kujeita palaamme kuitenkin ajassa hieman taaksepäin, aina ajankohtaiseen asiaan; eläinsuojeluyhdistyksiin ja niiden toimintaan.

Kuten jo aiemmissa postauksissamme käy ilmi, kolmas Chicks'n'Cars -kalenteri saateltiin maailmalle 15.9.2012 pidettyjen julkaisubileiden myötä. Kemut järjestettiin Kouvolan House of Rock -ravintolassa, ja lipputuloilla tuettiin Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistystä. Pilettejä menikin oikein mukavasti, sillä lipputuloja kerättiin huimat 500 euroa! Missä ja milloin tämä summa sitten eläinsuojeluyhdistykselle luovutettiin, selviää tässä postauksessa :)

11.12.2012 kalenteritiimistä Sofia Virtanen, Minna Hirvonen ja Taru Kolsii, sekä Hanna Rimmi ja Marko Hämäläinen House of Rockista saapuivat Korialle pienen idyllisen punaisen tuvan pihamaalle. Ulkoapäin söötti rakennus kätkee kuitenkin sisäänsä monia surullisia kohtaloita, sillä Villa Fuchsina tunnettu talo toimii lukuisten kodittomien eläinten väliaikaiskotina.

Löytöeläintalolla tiimiämme odotti KSEY:n puheenjohtaja Pirjo Hölttä. Höltän päällimmäiset tunnelmat lahjoitushetkellä olivat kiitollisuus ja ilo, sillä lahjoituksella pystyttäisiin kattamaan eläinlääkärikuluja, jotka ovat KSEYllä valtaisat. Kaikki eläintalon eläimet rokotetaan ennen luovutusta uuteen tai väliaikaiseen kotiin, ja tietysti eläinten yleisen hyvinvoinnin vuoksi tarvitaan lääkärikäyntejä.

Uteliaat kissa-asukkaat hiippailivat varovaisesti tutkimaan vieraita. Useat kissat (kunnosta ja luonteesta riippuen) oleilivat yhteisissä isoissa tiloissa vapaana. Muutama poikkeustapaus asusteli omassa kopissaan, sillä jotkut karvakorvat eivät sietäneet toisten kissojen liikaa läheisyyttä. Pöllytyksen välttämiseksi nämä kissat oli eristetty, mutta myös yksityistilat olivat tilavat.

KSEYllä työskentelee kaksi palkattua työntekijää, ja lukuisia vapaaehtoisia. Vapaaehtoistoiminta onkin monien eläinsuojeluyhdistyksien tavoin myös KSEYn kantava voima.
Kaikkein huutavin pula on tällä hetkellä viikonloppujen vapaaehtoisista hoitovuorolaisista. Maanantaista perjantaihin eläinten hoitotehtävissä on kaksi työntekijää, mutta viikonloput ja pyhäpäivät hoidetaan kokonaan vapaaehtoisvoimin” Hölttä kertoo.

Halukkaille tarjotaan usein erilaisia mahdollisuuksia tukea yhdistyksen toimintaa. Kokosimme tähän joitakin niistä:

  • Tavaralahjoitukset: Puhtaita pyyhkeitä, vilttejä, täkkejä (patjoja ja tyynyjä ei oteta vastaan, sillä ne keräävät paljon jätettä). Kirpputorille astioita, kulutustavaroita, kuluvan kauden hyväkuntoisia ja puhtaita vaatteita.
  • Märkäruokaa kissoille.
  • Siivoustarvikkeita, esimerkiksi roskapusseja, tiskiainetta ja tiskiharjoja.
  • Myyntituotteiden valmistus, myynti ja lahjoitus.
  • Varainkeruulippaat ja kannatusjäsenyys.
  • Sijaiskodin antaminen kodittomalle eläimelle.

Jokainen lemmikinomistaja tietää, että eläimestä täysi huolenpito vaatii aikaa ja varoja. KSEYn hoivissa on tällä hetkellä kymmeniä kissoja, muutama koira sekä pieneläimiä.

Vaikka saammekin paljon lahjoituksia, että autettavia on enemmän kuin varoja” Hölttä ynnää.

Kotia etsivät karvakorvat sekä tietoa KSEYn toiminnasta löydät yhdistyksen omilta nettisivuilta osoitteesta http://www.ksey.net/.

Lopuksi vielä Minna Hirvosen otoksia lahjoitustilaisuudesta sekä eläintalon suloisista asukeista :)