torstai 27. maaliskuuta 2014

Yhdeksän kuukautta

Aiemmassa postauksessani kerroin vuokranneeni studion Turusta kuvauksia varten. Toisena mallina minulla oli Eve. Otin Evestä raskauskuvia studio-olosuhteissa. Yleensä sanotaan että raskauden seitsemäs ja kahdeksas kuukausi olisi otollisinta aikaa kuvauksille, kun maha ei ole vielä laskeutunut. Ja mahassa on jo kokoa ja pyöreyttä, jotta raskausmasu näkyy myös vaatteiden alta.

Kuvauksiin kannattaa ottaa tyköistuvia vaatteita, jotta saadaan mahan muodot kuviin näkyviin. Liian tiukkoja vaatteita kannattaa välttää, ettei ihoon tule painaumia. Rekvisiittana voi käyttää myös tulevalle vauvalle ostettuja pehmoleluja, kenkiä, tossuja jne. mitä mieleen tulee :) Niillä saadaan henkilökohtaisempaa tuntumaa kuviin.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti