sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Lemmikit studiossa

Olemme jo aiemmin omistaneet postauksen lemmikkikuville, mutta koska olemme eläinrakkaita ihmisiä, jatkamme eläimellistä menoa uudella postauksella. 

Lemmikkejä hankitaan monista syistä. Jollekin se on perheen yhteinen kiinnostuksen kohde ja perheenjäsen, toiselle seuranpitäjä yksinäisyyteen. Hankkiessaan lemmikin, on tiedostettava siitä seuraava vastuu ja velvollisuus, sillä valitettavasti eläin ei pysty pitää itsestään huolta loputtomiin, kun se on kerran ihmisasutukseen tuotu. Lemmikkiä tulee huomioida, hoivata ja kunnioittaa. 

Jotta muisto lemmikistä pysyy vielä sen poistuessa vehreämmille metsästysmaille, voi oman vipeltäjänsä tuoda Sofialle kuvattavaksi. Sofian kuvauksissa edetään lemmikin ehdoilla, eikä niitä pakoteta mihinkään voimakeinoin. Kauniiden kuvien lisäksi haluamme, että myös lemmikille jää kuvauksesta mieleen mukava ja erilainen reissu.

Tässä postauksessa Sofia kertoo, millaista on kuvata mitä erilaisempia viipottajia studio-olosuhteissa, sekä miljöössä. Eläimet eivät puhu kanssamme samaa kieltä, joten miten sujuu esimerkiksi omapäisen rotukissan kuvaus?

- Suvi


Lemmikkikuvauksissa haluan edetä lemmikin ehdoin. Studio on hyvä kuvausympäristö koska siellä pystyy rajaamaan lemmikin liikkumista yhdessä huoneessa. Ulkona kuvatessa riippuen lemmikistä ja miten sitä on koulutettu, voi olla haasteellisempaa kontrolloida eläintä kameran edessä. Lisäksi taustasta saadaan taustakankailla neutraali ja tasainen tausta. Ulkona kuvatessa täytyy ottaa myös huomioon kuvaustausta, mikä näkyy kuvattavan takana. Sisällä kuvaustaustan värejä voidaan vaihtaa asiakkaan toiveiden mukaan kirkkaan värisistä neutraaleihin maanläheisiin väreihin.

Itse tykkään kuvata esim. mustia koiria mustalla taustalla. Aihe on aika haasteellinen, mutta tumman koiran saa hyvin "irroitettua" mustasta tausta oikeilla valoilla. Kuvat näyttävät ylväiltä ja tyylikkäiltä etenkin mustavalkoisina.

Kehoitan koiria ja kissoja kuvatessa ottamaan myös lemmikkien herkkupaloja kuvauksiin mukaan. Niillä saa hyvin houkuteltua eläintä pysymään paikallaan ja palkitsemaan tehdystä työstä. Lemmikin omat lelut puolestaan saavat vauhtia kuvauksiin :)

Kuvauksiin voi valmistautua lemmikin kanssa etukäteen myös kotona.

Avaamme Popup valokuvaamon Karhulaan Tiitiäisen Kutomo ja kellarigallerian tiloihin, Sammonaukio 6 (Tiitisen Autokoulu).  Studio avoinna 29.-31.3 sekä 6.-30.4.2015.

Lemmikkikuvaukset nyt vain 69e (norm 95e) 31.4.2015 saakka. Studiokuvaukset Haminassa ja Karhulas.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti