maanantai 23. maaliskuuta 2015

Talvinen hääkuvaus Turussa

Näin takatalven kunniaksi voin vielä julkaista talvisia hääkuvia Turusta :) Kävin tammikuussa tekemässä viikon mittaisen kuvausreissun Turkuun.  Lapsikuvausten lisäksi sain olla osana hääpäivää. Taltioin ihastuttavan pariskunnan tärkeää päivää alkuvalmisteluista aina yön pikkutunneille asti.

Liityin morsiamen ja hänen kaasojensa porukoihin heidän valmistautuessa suureen päivään. Alkuvalmisteluista saa ihania kuvia ja yksityiskohtia kaasojen pukiessa morsianta. Tyttöporukan tuli noutamaan hauska taksikuski joka popitti nupit kaakossa musaa kaartaessaan pihaan. Morsian pysytteli sulhaselta ja vierailta piilossa vihkimisseromiaan asti. Itse menin kirkolle kuvaamaan jännittäviä vieraita ja sulhasta. Musiikin alkaessa soimaan hääväki nousi ylös katsomaan morsiamen saapumista alttarille. Muutamilta tuli ilonkyyneleitä.

Vihkimisen jälkeen hääväki muodosti kirkon ulkopuolelle käytävän morsiusparia varten. Hämärtävään tammikuun päivään sopi sädetikut. Häävieraiden poistuessa kohti juhlapaikkaa jäi meille hetki muotokuvaukseen. Kuvasimme kirkon ympäristössä ja juhlapaikan läheisyydessä.

Kuvauksemme aikana jokainen vieras oli ehtinyt juhlapaikalle vastaanottamaan tuoretta avioparia. Taltioin heidän koko päivän aina yön pikkutunneille saakka. Juhlat olivat ihanat ja ikimuistoiset :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti