torstai 13. joulukuuta 2018

Suloinen pieni vastasyntynyt

Pienen pienet varpaat, sormet ja pieni suu, mistä lähtee tarvittaessa sydäntä riipaiseva ääni. Pienet parkaisut, joilla vauva ilmoittaa tarpeestaan. Nälkä, märkä vaippa, väsyttää, lämpimän sylin ja tutun tuoksun kaipuu. Äidiksi tulon myötä itse olen niin herkistynyt lapsen itkulle, etten pysty kauaa sitä kuuntelemaan tekemättä mitään. Vauva ja lapsikuvaukset teen aina lapsen ja vanhempien ehdoilla. Kuvauksissa ei ole tarkoitus itkettää ketään. Jos vauva itkee, niin kyllä minä yritän niistäkin hetkistä pari kuvaa saada muistoksi.




Dokumentoin arkea ja juhlaa, elämän pieniä ja suuria iloja ja suruja. Kuvissa saa näkyä eri tunteet. Iloa, surua, kaipuuta, rakkautta.
Mutta en kestä kauaa katsoa itkevää lasta. Alan vielä itsekin siinä kuvatessa pillittämään. Siinä on sitten vauvan vanhemmille selittämistä, miksi kuvaajakin itkee.




Pienistä vastasyntyneistä otetaan kauniita kuvia muistoksi. Yleensä kuvaus kannattaa varata jo raskauden aikana, kun tiedetään laskettuaika. Kuvauskalenterini on melko täynnä kuukauden eteenpäin, joten toivottu ajankohta on syytä varata hyvissä ajoin. Vastasyntyneen kuvausaikaa pystyy sitten vielä tarvittaessa muuttamaan, jos synnytys pitkittyy tai aikaistuu. Kuvat kannattaa ottaa noin kahden viikon ikäisestä vauvasta, koska silloin he nukkuvat pääsääntöisesti kaiken aikaa ja kuvaus on helpompi toteuttaa. Tapana on ollut kuvata nukkuvaa lasta, mutta monesti minulla on ollut mahdollisuus kuvata myös hereillä olo aikana. Kuvaukseen varataan normaalia enemmän aikaa, koska kaikki tehdään rauhallisesti, äidin ja vauvan tahtisesti. Kuvausten välissä annetaan ruokinta hetki ja pidetään lapsi tyytyväisenä.




Studioltani löytyy paljon rekvisiittaa kuvausalustoista, koreista, pääpannoista ja peitoista lähtien. Karhulalainen neuleliike Noon Knitin Outi on myös tehnyt tilauksesta ihania pieniä myssyjä, neulepantoja ja peittoja. Voit toki tuoda myös omia vaatteita vauvalle tai muuta rekvisiittaa. Asennot pidetään luonnollisina eikä vauvaa aleta vääntämään epäluonnollisiin tai vaarallisiin asentoihin.





Tykkään kuvata myös yksityiskohtia, pieniä varpaita ja sormia. Äidin ja isän turvallisen sylin ja kädet lapsen ympärillä. Lapsi- ja perhekuvaukset ovat lemppareitani. Ihaninta kun pääsen kuvaamaan pienen vastasyntyneen ja myöhemmin myös puolivuotis- sekä yksivuotiskuvat. Pääsen tutustumaan pieneen lapseen hänen ensimmäisen vuoden aikana.




Vauva-aika on ihanaa aikaa, joka menee niin nopeasti. Muistot ja kuvat jää <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti