maanantai 15. joulukuuta 2014

Back Room -poikakalenteri

Kotkassa oli viihtyisä baari, Back Room. Se sijaitsi Kotkan linja-autoasemalla. Sinne kun meni, niin tunsi aina olonsa kotoisaksi. Back Roomissa kävi paljon rock- ja hevihenkistä porukkaa, mutta kaikki "tavikset" olivat myös tervetulleita.

Back Room perustettiin Juho Eerolan, Lauri Eerolan ja Jussi Serengelin toimesta. Myöhemmin Juhon jättäessä baarin kansanedustajaksi valitsemisensa johdosta Aku Nivell ja Timo Alho astuivat remmiin. Pojat pyörittivät baaria omien töidensä ohessa.

Vuonna 2011 minulta tiedusteltiin haluaisinko tehdä heidän kanssaan Back Room poikakalenterin. Sitä ei minun tarvinnut kauaa miettiä :) Aiempaa kokemusta oli Chicks´n´cars kalenterin tekemisestä, joten otin pestin vastaan. Baarin pojat tiedustelivat oman henkilökuntansa ja asiakkaitensa keskuudesta halukkuutta osallistumiseen kalenterin tekemiseen. Kuvattavien tehtäväksi jäi suunnitella omaan kuvaukseen tarvittavat rekvisiitat.

Varasimme kuvauksiin erään sunnuntai iltapäivän. Ennen kuin baari aukesi, kuvasin miehiä vähissä vaatteissa. Poikakalenteri kun on kyseessä, niin pitäähän kuvissa olla paljasta pintaa naisten silmäniloksi ;) 
Yhdessä Suvin kanssa kävimme kuvat läpi ja hän suunnitteli kalenterin layoutin. Kalentereita tehtiin kahtena vuotena.

Kävin hoitamassa yritykseni nettiliittymä asioita Elisan tiloissa ja huomasin siellä vessassa kyseisen kalenterin. Hymy tuli huulilleni :)




Kuvia vuodelta 2011 ja 2012





























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti