lauantai 1. marraskuuta 2014

Mallikansio neljällä eri tyylillä

Porvoossa Lundinkadulle sijaitsee kauneushoitola Trend Studio. Sieltä saa kauneuspalveluita aina ilta kahdeksaan asti saman katon alta. Maiju loihtii asiakkaille meikin, kampauksen, kynnet ja stailauksen kuvauksiin. Olen tehnyt Maijun kanssa yhteistyötä jo vuosia. Kuvauksissa on isona apuna, että meikkaaja tulee kuvaukseen mukaan auttamaan mallin ohjaamisessa ja tarvittaessa laittaa lisää meikkiä ja suoristaa vaatteita. Itselläni on oma tyyli ohjata kuvattavia kamerani edessä. On hienoa, että meikkaaja Maiju ymmärtää kommenteistani, mitä milloinkin tarkoitan ja osaa toimia sen mukaisesti :D (Kun keskityn kuvaamiseen, niin en oikeasti osaa enää puhua.. Kun tarkoitan että nosta kättä, niin saatan sanoa käden tilalle jalan).

Kesällä lähdin Maijun kanssa tekemään kuvattavalle mallikansiota. Suunnittelimme ensin teemoja, mitä kuvaisimme. Kun teemat olivat selvät,  kävimme mallin vaatekaapin läpi ja katsoimme, mitä vaatekokonaisuuksia löytyy omasta kaapista. Tämän lisäksi Maiju hoiti myös muut vaatteet, korut, kengät ja muut rekvisiitat kuvauksiin.

Lähdimme liikkeelle nudemeikistä. Tämä tuo mallin kaikki piirteet hyvin esiin ja saa luonnollisen vaikutelman. Nudemeikin ympärille halusimme rakentaa sporttisempaa lookkia. Päivän edetessä aina  seuraavaan teemaan, meikkiä pikku hiljaa vahvisteltiin ja lisättiin. Kuvauksiin meni useampi tunti aikaa ja vaihdoimme eri teemojen yhteydessä kuvausympäristöjä. Kuvasimme samalla kertaa neljä eri lookkia.

Olimme etukäteen miettineet kuvauspaikat valmiiksi teemoihin sopiviksi, niin paikan vaihto onnistui sutjakkaasti. Kuvauksissa meikkaajan lisäksi oli myös toinen avustaja, joka huolehti hellepäivänä meidän ruokatauoista ja oli salaman- ja heijastimen pitäjänä. Itse tykkään käyttää kuvaksissa apuna avustajaa, joka ohjeiden mukaan vaihtaa tarvittaessa paikkaa pitäen salamaa tai heijastinta. Tälläinen "elävä" assari on ripeempää kuin että käyttäisin jalustoilla olevia salamoita. Usein kuvauksiin on varattu niukasti aikaa ja kuvaukset tehdään ripeällä tahdilla.

Huomenna lähden Trend Studion tyttöjen kanssa Porvoon häämessuille esittelemään palveluitamme. Tervetuloa mukaan katsomaan ja hakemaan ideoita omiin juhliin :) Messut on Porvoon Taidehallilla 2.11.2014 klo 10-17. Vapaa pääsy.







Nude- ja sporttilook










Swimmin look





Romanttinen kesälook





Rocki mimmi











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti