sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kissa studiossa

Kotonani vilistää kolme vilkasta ja ihmisläheistä rotukissaa. Siamilainen Minttu, pitkäkarvainen itämainen Jonttu ja pitkäkarvainen itämainen Amy. On tullut kuvattua kissoja koti olosuhteissa, sekä studiossa. Kotona kissojen kuvaaminen on helpompaa, koska ne ovat tutussa ympäristössään tuttujen ihmisten kanssa. Mutta kun vein kissani studioon, niin se ei enää ollutkaan yhtä helppoa :D
Otin kuvauksiin mukaan assarin, joka houkutteli kissoja takaisin kuvauspaikkaan.

Suvi toi studiolle kuvattavaksi kissansa Muusan. Aluksi Muusa oli ihmeissään uudesta ympäristöstä ja tutki innokkaana paikkoja. Annoimme kissan tutkiskella ja haistella uutta paikkaa. Vähitellen Suvi houkutteli kissaa leluilla ja herkuilla. Tämä kissa oli rohkeampaa sorttia ja innostui juoksemaan oranssin lempipallonsa perässä vieraassakin ympäristössä. Tunti siinä vierähti ja saimme ihania kuvia söpöstä kisumisusta.







torstai 3. heinäkuuta 2014

Kesäiset rippikuvat ulkona

Kesäkelit eivät ole olleet näin huonot kuulema viiteenkymmeneen vuoteen. Onneksi pääsin hyödyntämään alkukesän aurinkoisia päiviä kuvauksissani :) Tykkään kuvata ihmisiä ulkona luonnon helmassa tai kaupunki miljöössä. Kuviin saa aivan erilaista fiilistä ulkona kuvatessa kuin studiossa.

Kävin kuvaamassa ihanaa ja aurinkoista Roosaa ponin kanssa.






tiistai 1. heinäkuuta 2014

Vielä on kesää jäljellä

Parin viikon kesäloma oli ja meni. Ensimmäistä kertaa vietin kuuteen vuoteen kesälomaa kesällä. Kävin kylläkin muutamia kuvauksia tekemässä loman aikan kun en malttanut olla tekemättä :) Alkoi itseasiassa olla jo ikävä töihin. Sen verran paljon rakastan valokuvaamista ja kaikkia asiakkaitani, että oli ihan päästä takaisin töihin.

Vietin jussin tosiaan ystäväni mökillä saaressa. Heillä on sellainen kiva pieni punainen mökki. Siellä tuli huonosta kelistä huolimatta saunottua, syötyä, heitettyä talviturkki, melottua kanootilla (oli muuten aika kivaa :D), paistettua muurinpohjalla lettuja (ihan mahtavaa!) ja mikä parasta, luettua vihdon ja viimein muotilehtiä (harvemmin ehdin lukea kun aina on jotain...) Eipä hyttysetkään kiusannu kun oli tuulta ja sadetta!

Nyt olen palannut taas studion arkirytmiin ja liike Haminassa avoinna ti-pe klo 10-17. Kuvauksia teen myös viikonloppuisin ja iltaisin. Kuvauspaikkojakin on tiedossa kun olen kesäautolla ajellessa pitänyt silmät auki ;)
Mielelläni kesäisin lähden ulos miljööseen kuvaamaan. Kuvausalueeni ei rajoitu pelkästään Haminaan tai Kotkaan. Pääsääntöisesti kuvaan Etelä-Suomen alueella, mutta olen käynyt kuvaamassa myös Rovaniemellä ja Oulussa :)

Parhaiten kuvausaikojen varaus onnistuu puhelimitse nrosta 040 5529 885. Jos en heti vastaa puhelimeen (saatan olla kuvaamassa), niin voi myös jättää tekstiviestiä. Pyrin soittamaan takaisin :)







Ja tähän loppuun haluan laittaa muutaman kuvan aivan upesta naapurintädin omenapuusta. Kyllä se kesä sieltä vielä tulee :)









torstai 19. kesäkuuta 2014

Juhannustaikoja


Valokuvaajille kesä on sesonkiaikaa. Kesällä kuvataan rippikuvia, valmistujaisia, häitä, perhekuvia ulkona jne. Kaikki kesät (kun valokuvaajaksi ryhdyin) on mennyt kuvauksien parissa. Eikä se minua haittaa. Mikäs sen mukavampaa kun kesällä mennä ulos kuvaamaan luontoon muotokuvia. Pääsee studion toimistosta tietokoneen äärestä raikkaaseen ulkoilmaan, eikä tarvitse tujoitella näyttöä kaunilla kesäsäällä.

Kun kuvaan ulkona, niin aina on plussaa, jos kuvauksiin saan jonku assarin. Monesti se on joku tuttuni, työntekijä Suvi, harjoittelija, bestman tai kaaso, kuvattavan äiti tai isä jne. Tämä nopeuttaa ja helpottaa kuvauksien sujuvuutta. Assari toimii monesti valomiehenä ja pitää käsisalamaani ja sateenvarjoa. Minä kerron, missä kohtaan assari/valomies seisoo suhteessa kuvattavaan. Tämä assari/valomies siirtyy omilla jaloillaan niin paljon nopeammin paikasta toiseen kuin, että siirtelisin jalustalla olevaa salamaa. Näin myös säästämme aikaa, mitä ei yleensä varsinkaan hääkuvauksissa ole käytettävissä :)

Nämä alla olevat kuvat ovat Chicks´n´cars kalenterimme kuvauksista vuodelta 2012.






Kuuteen vuoteen päätin ensimmäistä kertaa pitää kesälomani kerrankin kesän aikana. Liikkeemme on suljettu ja minä ja Suvi lomalla 16.-30.6 välisen ajan. Mutta kun tykkään niin paljon työstäni ja kuvaamisesta, niin enhän minä ole voinut kieltäytyä kuvauksista :D Olen käynyt "lomani aikana" tekemässä muutamat kuvaukset ma-to. Päätin myös ottaa kaiken irti "lomasta" ja käydä myös kokeilemassa, miltä tuntuu olla itse kuvattavana. Kävin eilen Helsingissä Vesa Tynin kuvattavana. Tutustuin Vesaan viime syyskuussa Kim Westonin nudekuvaustyöpajalla. Pidin hänen kuvaustyylistään. Kuvissa on voimakas kontrasti ja tummanpuhutteleva sävy. Saimme ajoitettua aikataulumme ja ajelin kesäautollani Helsinkiin. Ja voin samaistua kaikkiin kuvattaviini. Kyllä jännitti! Olin ottanut useita vaatekokonaisuuksia kuvauksiin mukaan ja kaikenmaailman koruja ja kenkiä. Lähetin kuvaajalle etukäteen kuvia vaatevaihtoehdoistani ja keskustelimme, mitä vaatteita pukisin itse kuvauksiin. Esitin kuvaajalle toiveita, mikä on kuvauksen teema, minkälainen kuvauspaikka voisi olla jne.  

Itse olen todella kriittinen minusta otetuista kuvista. Mietin pitkään, ennenkuin uskaltauduin mennä itse toisen kuvaajan kuvattavaksi. Ja itse olen tottunut olemaan kuvaaja kameran takana, niin voi luoja miten vaikeaa olikin siirtyä sinne kameran eteen. Kuvauksissa otettiin erilaisia asentoja minusta autoni kanssa. Tänään olo on kuin olisin käynyt tekemässä kovan salitreenin :) Kuvauksissa eri asennoissa poseeratessa piti jännittää jokaista kehon osaa. Ja kun säädettiin valojen ja asentojen kanssa, niin yhdessä ja samassa asennossa olin myös melko pitkään. Mutta kyllä oli hauskaa! ja automatkalla Helsingistä kotiin odotin kuin kuuta nousevaa, milloin Vesa laittaa sen ensimmäisen kuvan minusta. 

Tänään sain ensimmäisen kuvaussessiomme tuotoksista käsiteltynä. Ai vitsi se oli upea! Tuli itsellekin sellainen tunne, että mustakin voi ehkä saada hyvän kuvan. Ja heti piti mennä laittamaan kuva sinne sosiaaliseenmediaan, Facebookkin.

Tätä kirjoittaessani olen nyt virallisesti lomalla. Huomenna lähdetään kavereiden kesken kaverin mökille viettämään juhannusta oli sää mikä hyvänsä. Kesäisin on ollut perinne, että juhannus on vapaa ja silloin vietämme omassa porukassa jussia saaressa. Grillataan, saunotaan, ongitaan, uidaan, pelataan pelikortteja ja nautitaan hyvästä seurasta. Joskus  nuorempana sitä on tullut tehtyä niitä Juhannustaikojakin. Näin juhannuksen ja kesälomien kunniaksi haluan julaistan vuodelta 2012 Sanna-Marin kanssa otetut kuvat. Niissä on pientä taianomaista tunnelmaa peltomaisemissa.

Hyvää Juhannusta kaikille!














torstai 12. kesäkuuta 2014

Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt

Kuvaamisen vakavoituessa alkuun kuvaustyylini oli kapinoiva ja ehkä osin synkähkö. Kävin kuvaamassa hautausmailla ja ränsistyneissä paikoissa. Kuvattavat olivat pukeutuneita mustiin, gootti- ja rock-tyylisiin vaatteisiin.

Nykyään kuvaan melko paljon studio-olosuhteissa, missä valo on kuvaajan hallittavissa kaikenaikaa. Yleensä kuvauksissa käytän kolmea tai viittä valoa kuvauksista riippuen. Studiossa on useita erivärisiä ja erityylisiä taustoja, jotka valitsen itse tai kuvattavan kanssa yhdessä vaatteista ja kuvauksen sisällöstä riippuen.

Haminassa sijaitsevassa studiossani olen ollut kuusi vuotta. Sinä aikana olen ottanut useita muotokuvia, kuvannut tapahtumia, esineitä, autoja, lemmikeitä jne. Kaikkein eniten kuvaan ihmisiä ja se on vahvuuteni kuvauslajeista. Olen sosiaalinen ja iloinen ihminen ja pidän ihmisistä. Jokainen ihminen on kuvan arvoinen.
Tykkään ihmisten piirteistä, muodoista, persoonasta. Koitan kuvieni kautta löytää jokaisesta niitä parhaita puolia esiin.

Lähden mielelläni kuvaamaan myös studion ulkopuolella. Ulkona pitää ottaa ihan eritavalla huomioon olosuhteet ja hallita niitä. Auringon paistaessa käytän paljon käsisalamoita loiventaakseni kuvattavien voimakkaita varjoja. Pilvisellä säällä on helpompi kuvata, mutta silloin puutuu auringon antama lisäpotku kuvista. Käytän myös paljon vastavaloa hyväkseni. Näin tulee myös "luonnollista" lenf flairia kuviin :D
Itsehän en tee suurempia kuvamanipulointeja, ainoastaan katson kuvien värisävyt, kontrastit jne kuntoon. Ja tottakai tulee korjailtua ihon värivirheitä, kiiltoja jne. Lukuunottamatta mallikansio- ja muotikuvia, joihin tehdään voimakkaampia muokkauksia.

Ohessa kuvia vuodelta 2012. Pari vuotta on jo ehtinyt vierähtää, mutta kun teen myös näitä omia kuvausprojekteja oman ammattivalokuvaamisen ohessa, niin aina ei riitä aikaa kuvien lopputyöstöön. Maksavat asiakkaat menevät aina omieni töiden ohi.

Kävin Sanna-Marin kanssa kuvaamassa Haminan metsissä. Ajatus oli ottaa kuvia luonnossa, ilman salamaa. Kokeilu onnistui erittäin hyvin :) Sanna-Maria oli helppo ohjata ja meillä oli oikein hauska reissu. Useampi tunti siinä vierähti kun ajeltiin pitkin Hamina pikkukyliä ja etsittiin sopivia kuvauspaikkoja.











sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Maijuzka meikkauskuvauksissa Porvoossa

Kävin Kotkan Valokuvakeskuksen kuvausmatkalla vuoden 2011 toukokuussa. Olen käynyt useammalla kuvausreissulla, jotka Kotkan Valokuvakeskus on järjestänyt yhdessä liikennöitsijä Tapio Heinon kanssa. Reissuissa olemme käyneet Venäjällä ja Virossa Heinon pikkubussilla. Ensimmäisellä reissulla mukana oli myös Suomalainen muotokuvaaja huippu Jussi Aalto. (Kuuluisimpia kuvia mm presidentti Kekkosen kuva, jonka monet ovat nähneet pankkikortissa).

Tällä kyseiselle reissulle lähti myös maskeeraaja/meikkaaja ja kynsiguru Maiju Itkonen. (Nykyisin Kivikoski). Meitä molempia oli omilla tahoillaan hiukan jännittänyt kyseinen reissu, koska yöpyisimme samassa huoneessa eri kohteissa. Tutustuin Maijuun vuonna 2008 kun kyselin häntä kuvauksiini meikkaajaksi. Ystäväni oli käynyt Maijulla laitattamassa rakennekyntensä ja suositteli meikkaajaksi :)
Olimme kuvausten kautta olleet toistemme kanssa tekemisissä, muttemme sen enempää.

Meillä oli niin mahtava reissu. Maiju on toiminut itse myös mallina, joten hän viihtyi Venäjän reissulla enemmän kuin hyvin kamerani edessä. Reissussa suunnittelimme jo seuraavaa kuvausta kun palaamme takaisin Suomeen. Matkalla kävimme shoppailemassa ja löysimme Maijulle kuvissa näkyvän mekon. Vuosia olen haalinut erilaista rekvisiittaa kokoon ja omista kätköistäni otin militarihatun mukaan. Maijun tuttu toi oman Ladansa ja "matkalaukunsa" kuvauksiin.

Assistenttieni Mikon ja Kimmon kanssa suuntasimme kohti Porvoota vuonna 2011 kuvaamaan. Käytän mielelläni miljöökuvauksissa käsiflassia (käsiflash/käsisalama/pikkusalama) tuomaan lisäpotkua kuviin. Jotta kuvauksissa valon luominen kuvaan menisi suhteellisen helposti ja nopeasti, minulla on yleensä kuvaustilanteissa valomiehet mukana. Näissä kuvauksissa Mikko ja Kimmo pitivät valoja ja siirtyivät aina siihen suuntaan minne heitä ohjasin. Kiitos heille siitä :) Olen todennut tämän tavan itselleni toimivaksi. Nopeampaa liikkuvat "valonpidikkeet" kuin että itse joka kameranlaukausun jälkeen menisin siirtelemään vielä valoa haluamaani kohtaan.

Olimme etukäteen miettineet Maijun kanssa kuvauspaikan valmiiksi aiemmalla Porvoon vierailullani. Riippuen kuvausten sisällöstä, tapanani on suunnitella kuvauspaikat ja rekvisiitat huolella etukäteen jokaiseen kuvaukseen sopivaksi.

Tässä pikku hiljaa kaivelen arkistojeni aarteita ja julkaisen niitä täällä. Toivottavasti pidätte kuvista.