keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Tunnelmallista joulua!

Koska studiolla ollaan jo joulutunnelmissa, rupatelkaamme hetki joulunajasta yleisesti, sekä mukavista perinteistä, joista nautitaan useimmissa talouksissa vain joulun aikaan.

Mistä se lähti? Ennenkuin joulupäivä 25.12. vakinaistui ympärimaailmaa tunnetuksi perhejuhlaksi, oli tämän päivämäärän paikalla talvipäivänseisaus, ja sen kunniaksi pidetty juhla. Vaikka kuukalenterin mukaan vietty juhla saattoi aikoinaan vaihdella ajankohdaltaan melko rajusti, keskittyivät useat eri kansojen pitämät juhlat myös joulupäivän tienoille. Kristinuskon leviämisen myötä päivä vakiintui useissa maissa nykyiseen malliinsa. Vaikka joulu koki juhlana kolhuja vuosien ja eri aatteiden leviämisen vallan myötä, herätti Charles Dickinsonin romaani Joulutarina (1843) ihmisten kiinnostuksen tätä kaunista juhlaa kohtaan uudelleen. Samana vuonna ilmeistyi myös ensimmäinen painettu joulukortti, ja joulun juhlinta sai uutta sijaa kansan keskuudessa.

Miltä se näyttää? Visuaalisesti joulunväreinä pidetään punaista, valkoista, kultaista, hopeaa ja vihreää. Nykyisin perinteitä pyritään myös rikkomaan, ja jouluaiheisiin kortteihin on ilmestynyt perinteisten värien ja elementtien (kuten kuusi, kynttilät, joulukoristeet, linnut ja tontut) lisäksi graafisia ja väriltään vähemmän perinteisiä aiheita. Joulukorttiperinteen alussa lähes kaikki kortit olivat kauniisti kuvitettuja, vaikkakin aiheeltaan hieman vähemmän jouluisia. Siten kuvitustyyli pysyi samana, mutta aiheet alkoivat muuttua jouluisemmiksi. Näitä kortteja näkee edelleen korttivalikoimassa, ja niitä lähetetäänkin ahkerasti tänäkin päivänä. Nykyisin valtaa ottavat myös humoristiset ja karrikoidut joulukortit, monitasoiset ja äänelliset joulukortit, sekä omasta kuvasta teetetyt kortit (näitä saa myös meiltä! ;) ). Uusimpana ja suurta suosiota niittäneenä korttimuotona näin tietotekniikan kulta-aikana ovat myös digitaaliset joulukortit, joita lähetetään sähköpostitse tai sosiaalisen median kautta. Tällöin ei ainakaan tarvitse huolehtia postien ruuhkista ja viimeisistä lähetyspäivistä! Jouluna suomalaissa talouksissa ja kaupanikkunoissa näkyy myös kaikenkokoisia, -värisiä ja -tuntuisia joulukuusia koristeineen, lahjapaketteja ja tonttuja. Myös kynttilät kuuluvat ehdottomana tunnelmanluojana joulusomistukseen.

Miltä se kuulostaa? ”Arhg, ne markettien joululaulurenkutukset ovat alkaneet taas!” on ajatus, joka monelle tulee varmasti ensimmäisenä mieleen. Moni joululaulu on soinut joulukonserteissa, kodeissa ja kouluissa vuosikymmeniä. Joululaulut tuntuvat jakavan mielipiteen melko selkeästi kahteen ääripäähän; niistä pitäviin ja niitä karsastaviin. Jouluna suosittua musiikkia ovat olleet myös erilaiset klassisen musiikin teokset, kuten J.S.Bachin Jouluoratorio, sekä Pjotr Tsaikovskin Pähkinänsärkijä. Nykyisin myös erilaiset musiikkiartistit ovat tehneet joulunaikana erityisiä joulukiertueita, jolloin he esittävät oman tulkintansa tunnetuista joululauluista. Erityistä suosiota ovat saavuttaneet erilasten raskaan musiikin edustajien uusintaversiot klassisita ja kauniista joululauluista. Aina joulumusiikin ei tarvitse olla suoraan joulusta laulettua, vaan jokin tietty kappale voi muistuttaa jouluajasta muutenvain, ja täten muodostua henkilökohtaiseksi joulukappaleeksi. Allekirjoittanut kuitenkin vannoo joulukappaleena Lumiukko-piirretyn ”Walking in the air” -kappaleen nimeen.

Miltä se tuoksuu? Joulu on suomalaisessa kalenterissa vahviten liitetty erityiseen ruokakirjoon. Riisipuuro ja glögi lämmittävät jouluaamuna. Kinkku, laatikkoruoat ja rosolli tuoksuvat aattona monissa kodeissa, ja jälkiruokana herkutellaan joulutortuilla ja -piparkakuilla. Mausteista kaneli liittyy vahvasti joulutunnelmaan. Toki kaikki perheet eivät esimerkiksi suosi joulukinkkua, ja siksi suosittu korvike tälle on esimerkiksi kalkkuna. Myös suklaakonvehdit ovat suosittu ja hyvältä tuoksuva lahja, ja arkisen kiireen jäädessä joulutauolle on ihanaa piiloutua lämpöisen viltin alle lahjasuklaata syömään ja vaikkapa lukemaan.

Tämän postauksen myötä studio sulkee ovensa loppuvuodeksi, ja väki siirtyy ansaitulle joululomalle, joka alkaa 21.12.2013. Palvelemme jälleen ensi vuonna 2.1.2013 alkaen, uuden vuoden, uusien tuulien ja uusien kujeiden myötä.

Ihanaa ja lämmintä joulunaikaa itse kullekin säädylle, sekä räiskyvää vuoden vaihdetta! :)




tiistai 26. marraskuuta 2013

Taas koittaa joulu lämpöinen

Vaikka ulkona on vielä synkkää ja melko lumetonta, alamme jo toiveikkaasti (kuka enemmän, kuka vähemmän) suuntaamaan katsetta reippaan kuukauden päähän. Joulu on taas ovella! Koska moni painii tälläkin hetkellä joululahjaideoiden kanssa, päätimme omistaa tämän postauksen lahjaideoihin, joita Sofian studiolta löytyy. Kaikkia studion tuotteita ei tule välttämättä edes ajatelleeksi kun miettii lahjaideoita, joita valokuvastudio voisi tarjota. Ja faktahan on, että valokuva-aiheiset lahjat pitävät pintansa vuodesta toiseen, ja säilyvät parhaimmillaan useiden sukupolvien ajan.

Kuvamukit ovat käytännöllinen ja hauska lahjaidea sekä nuoremmalle, että vanhemmalle lahjansaajalle. Mukin kylkeen on mahdollista teettää kuva omista arkistoista, tai Sofian ottama potretti, mikäli on studiolla kuvattavana käynyt. Muki omalla, lemmikin, perheen, lapsen tai vaikkapa sisaruksen kuvalla on varmasti henkilökohtaisempi kuin marketista löytynyt sarjatuotannolla teetetty muki.

Muki omalla otoksella, 15 euroa. Muki Sofian otoksella, 18 euroa.

Muotokuva on ammattimaisin ottein otettuna lähes aina esille päätyvä lahja. Kun vaikkapa perhekuva vuosimallia 2013 ripustetaan saman vuoden jouluaattona seinälle, voivat kuvan henkilöt poseerata samalla seinällä vielä jouluna 2033. Kuvassa voi esiintyä kuka tahansa (yksin tai isommalla porukalla), joka on jollakin tavalla merkityksellinen kuvalahjan saajalle. Tule studiollemme kurkkaamaan kuvauspaketteja, ja varaa sitä silmällä pitäen juuri tähän tarkoitukseen sopiva kuvausaika! Muistathan kuitenkin olla ajoissa, sillä kuvauksesta on hieman pidempi matka valmiiseen kuvaan.

Hamina-aiheiset lahjat ovat kaupungissa asuvalle, tai sieltä kotoisin olevalle henkilölle kaunis ja muistoja herättävä lahja. Hamina-tuotteita meillä on mm. asuinalue-teemaisina magneetteina ja pinsseinä, sekä upeilla kuvilla varustettuina mukeina. Hamina on itsessään, pienestä koosta huolimatta, ainutkertainen ja kaunis kaupunki näyttävine asemakaavoineen, joten Hamina-aiheinen tuote on vaikkapa pääkaupunkiseudun vilskeeseen muuttaneelle haminalaiselle koti-ikävää lievittävä lahja. Asuinalue kohtaisten magneettien ja pinssien koko kirjo löytyy Sofian studiolta, joten voit tulla paikanpäälle tarkistamaan löytyisikö juuri sinun kotikulmasi valikoimasta.

Mukit, 15 euroa / kpl.

Pinssit ja magneetit, 3 euroa / kpl.




Kirjat ovat mukava viihdyttäjä, kun ulkona tuivertaa lumimyrsky ja paukkupakkaset. Onko lahjansaaja innokas lintukuvaaja tai Sielun Veljien uskollinen fani? Kiinnostaisiko häntä Rajantakainen Karjala, tai Ville Haapasalon seikkailut itänaapurissa? Sofian studiolla myynnissä olevissa kirjoissa yhteisenä tekijänä ovat tasokkaat ja näyttävät kuvat, joita useimmissa kirjoissa elävöittävät fakta- tai fiktiopohjaiset tekstit. Kirjoja on useita, ja varmasti jokaisentyyppiselle lahjottavalle löytyy sopiva opus.


Ville Haapasalo, 32 euroa.

Rajantakainen Karjala, 40 euroa.

Vuoden Lintukuvat, 34 euroa.

Sielun Veljet, 34,95 euroa.

Lahjakortit ovat monipuolisin lahja, joka mahdollistaa saajalle juuri häntä miellyttävän lahjan valinnan. Mikäli et osaa päättää kaikkien yllämainittujen ideoiden väliltä juuri saajalleen sopivinta lahjusta, on lahjakortti turvallinen ja valinnanvapauden mahdollistava ilahduttaja.


Asuuko sinulle läheinen henkilö kaukana, tai onko hänellä jo kaikkea, jota kuvitella saattaa? Haluaisit kuitenkin muistaa häntä joulunaikana jotenkin. Studiolla on aina marraskuun loppuun asti käynnissä joulukorttikuvaukset, joista voi teettää yksilölliset ja ilahduttavat kortit usealle itselle tärkeälle henkilölle. Ideana on tulla kuvaukseen Sofian kameran eteen, ja session parhaasta kuvasta teettää min. 20 korttia lähetettäväksi. Joulukorttiaiheinen postaus löytyy arkistostamme pari julkaisua sitten :) Ja sitten valppaana: jotta jouluterveiset ehtisivät ajoissa perille, on ne lähetettävä viimeistään 13.12.2013!

Vielä on tovi aikaa miettiä juuri omalle läheiselleen sopiva lahja! Vaikka joulukiire alkaa jo nostamaan päätään, muistathan kuitenkin, että studiolla tilausten viimeinen jättöpäivä on 5.12.2013, mikäli tilauksen on tarkoitus ehtiä pukinkonttiin ;)


maanantai 11. marraskuuta 2013

I love cars

Olen aina pitänyt autoista. Pienenä tungin itseni mukaan veljeni autoleikkeihin. Teininä aloin kiertelemään erilaisia autonäyttelyitä American Car Showsta miitteihin. American Car Showssa alaikäisenä minua kiinnostivat erityisesti tuunatut autot, missä autoja on rakenneltu. Niihin lisättiin taka- ja etuspoilereita, alumiinivanteet, alustaa madallettiin, paksiin heitettiin subbari, jotta musiikkiin saatiin järeemmät bassot.

Ensimmäinen oma autoni oli valkoinen Ford Orion, missä oli etu- ja takaspoileri, valoluomet, karvanopat ja alumiinivanteet. Ostin sen alaikäisenä ja aina jos halusi lähteä ajelemaan, piti pyytää täysi-ikäistä kaveria kuskaamaan.



Toinen auto oli vanhempieni vanha Hyundai Pony. Sen sain vihdoin ja viimein käyttää omassa kuvausprojektissani pari vuotta sitten ja polttaa palokunnan ja muiden viranomaisten luvalla.
Palavat autot on yksi monista projekteistani, jota aion vielä jatkaa. Projekti sai alkunsa People on the Sofa:sta, missä oli eri ihmisiä yhdellä ja samalla sohvalla, eri paikoissa kuvattuna. Kuvissa olevat ihmiset liittyivät yleensä jollain tavalla taustalla näkyvään miljööseen. Löysin sohvan projektiini Tikankadun Ekotallista, Karhulasta. Halusin säästää sohvan kohtalon kaatopaikalta ja antaa sille uuden elämän muutamaksi vuodeksi eteenpäin.
Kiersin farmari autoni kanssa Kotka, Hamina, Karhulaa sohva kyydissäni useampia vuosia eri vuoden aikoina. Samalla kuvissani näkyy, miten sohva alkoin ulkoisesti muuttumaan. Kuvista tehtiin näyttely, joka oli esillä Karhulan ja Turun kirjastoissa. Loppu huipentumana sohva paloi.
Tästä lähti ajatus muista palavista asioista.

Otan vastaan autot ja muut romut, joita voin polttaa projektissani :)



Onhan tässä ollut projektia, jos toista, missä on mukana myös auto. Yksi isoimmista projekteista on ollut Chicks´n´cars, mitä tehtiin kolme vuotta. Siinä kauniit naiset poseerasivat komeiden autojen kanssa.
Mukana oli meikkaajia, kampaajia, malleja, autojen omistajia, kuvauspaikkoja, sponsoreita ja paljon muita upeita avustajia. Kuvista tuli vuosikalenteri, jota myytiin ja rahat lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen.

Mielessäni on pitkään hautunut projekti, missä on autot ja niiden omistajat. Rakkaudestani autoihin ja autoiluun, päätin alkaa kuvaamaan autoja ja niiden omistajia (mukana myös traktori). Kesällä 2013 projekti alkoi virallisesti ja muutamia kuvauksia ehdin toteuttamaan töitteni lomassa. Projekti jatkuu edelleen ja jos sinä lukija, omistat auton, mistä olet ylpeä ja voisit autosi kanssa heittäytyä kamerani eteen, niin laitappa yhteystietojasi ja kuvia sofia @ sofiavirtanen.fi















torstai 31. lokakuuta 2013

Vieraana Haminan Teatterissa II

Eräänä päivänä vastarakastunut pariskunta, Helena ja Janne, ottivat minuun yhteyttä. Ihana pariskunta halusi minun ottavan heistä kihlajaiskuvia.

Pidimme yhdessä suunnittelupalaverin, jossa kartoitimme heidän toivomaansa kuvausta. Istuimme yhdessä alas ja kävimme läpi minkälaisia he ovat ihmisinä, millaisesta tyylistä he pitävät, sekä kuvauspaikkaa ja teemaa. Pariskunnalla oli todella paljon käyttökelpoisia ideoita kuvaukseen. Keskustellessani heidän kanssaan en voinut olla huomaamatta kuinka paljon samankaltaisia ajatuksia ja intressejä heillä oli keskenään.

Mietimme kuvauksen rakentuvan jonkin yhteisen harrastuksen ympärille, ja niitä Helenalla ja Jannella riittikin. Pariskunta golffasi, purjehti ja pelasi tennistä. Helena itse harrasti ratsastusta, musiikkia, teatteria ja muuta kulttuuritoimintaa. Lisäksi hän on aktiivisesti mukana hyväntekeväisyystoiminnassa. Janne taas harrasti reserviläistoimintaa. Valinnanvaraa siis riitti, ja aloimme kokoamaan kuvaussuunnitelmaa. Pyöriteltyämme ideoita ja harrastuksia, päädyimme käyttämään kuvauksessa purjehdusteemaa. Kuvauspaikaksi päätyi Haminan Tervasaari, jossa pariskunnan purjevene oli laiturissa. Kuvauspäiväksi sovimme 12.9.

Kuvauspäivän aamuna sää oli uhkaavan sateinen, mutta emme hätiköineet ja peruneet kuvausta – ja hyvä niin. Iltapäivällä sää muuttui suotuisammaksi, ja päivästä tuli kauniin kuulaan syksyinen. Tapasimme Tervasaaressa ja suloisen samanlaisiin purhedusvaatteisiinsa pukeutunut pariskunta nousi komean purjeveneensä kannelle. Mukanani oli myös Henni Haminan Teatterilta. Henni toimi assistenttina, ja käytti mm. täytesalamaa.

Helenan ja Jannen kanssa kuvaaminen sujui kuin soljuva tanssi. He eivät turvautuneet vain kuvaajan neuvoihin, vaan leikittelivät ja kokeilivat erilaisia poseeraustyylejä. Katseet pysyivät onnellisina ja umpirakastuneina. Heitä oli helppo kuvata, ja koko tilanne oli luonnollinen ja eteni sujuvasti.

Tässä hieman kuvamateriaalia rakkauden täyteisestä kihlajaiskuvasessiosta.








Onnea parille!

Vaimoni on toista maata -näytelmä Haminan Teatterissa 1.11.2013 alkaen. Katso tarkemmat esitysajat osoitteesta http://www.haminanteatteri.fi/.


keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Yksilölliset jouluterveiset

Marraskuun alkaessa katse kääntyy jo loppuvuoden lämpöiseen ja tunnelmalliseen juhlaan, jouluun.  Joulu on siitä pitävälle nykyihmiselle rauhoittumisen aikaa, ja moni viettääkin jouluaaton kerääntyen perheensä kanssa yhteen (koostui perhe sitten verisukulaisista tai muutoin hyvin läheisistä ihmisistä) ja antaen ulkomaailman jäädä hetkeksi huomiotta. Lahjoja vaihdetaan, ja hyvänjoulutoivotukset toistuvat tekstiviesteissä, puheluissa ja sosiaalisissa medioissa. Ennen jouluaattoa ja sen lähipäiviä jouluntoivotukset pitävät kuitenkin pintansa (sekä postin kiireisenä) perinteisessä lähetystavassa; joulukorteissa.

Ensimmäiset joulukortit matkasivat vastaanottajilleen tiettävästi vuonna 1843 Englannissa. Ensimmäistä joulukorttia painettiin Lontoossa vain 1000 kappaletta. Joulukortit keräsivät tämän jälkeen nopeasti suosiota, ja pian korttiperinne levisi ympäri Eurooppaa.  Tähän vaikutti joulumielen lisääntymisen lisäksi vuosien saatossa myös rautateiden ja postimerkkien käyttöönotto, joka nopeutti ja helpotti korttien lähetystä kauemmaskin. Myöhemmin myös uudenlainen painotekniikka mahdollisti korttien sarjatuotannon, ja kortteja oli saatavilla edullisemmin. Alun perin joulukorttien aiheet olivat tonttujen ja joulupukkien yms. sijaan yleisjuhlallisempia, kuten pitsimäisiä koristeita ja kukkia. Vuosien kuluessa joulujuhlaa alettiin korostamaan myös korteissa, ja kuva-aiheissa vallan ottivat nykyisinkin perinteisemmät kynttilät, joulukuuset ja tontut.

Suomessa joulukortteja lähetetään keskimäärin 50 miljoonaa kappaletta. Joulukuussa suomalaisten koteihin jääkaapin oveen tai korkkitauluun kerääntyy siis kiitettävä määrä kauniita kortteja ja jouluntoivotuksia. Jos lämpimän muistamisen lisäksi haluaa erottua omalla kortillaan, kannattaa sen ulkoasua miettiä tarkemmin. Tässä asiassa Sofia voi auttaa Sinua.

Sofian studiolla järjestetään marraskuussa joulukorttikuvaukset useampana päivänä, jotka mahdollistavat yksilöllisen ja henkilökohtaisemman lähestymistavan joulukorteissa. Voit tuoda kuvaukseen itsesi, lapsesi, lemmikkisi tai vaikka koko perheesi. Maksimimäärää kuvattavissa ei ole, ainoana rajoituksena on huomioitava studion koko, mikäli suunnitelmissa on tuoda suurempi porukka kuvattavaksi. Kuvaus toteutetaan toiveidesi mukaisesti, ja Sofian persoonallisella kuvausotteella lopputulos on ammattimainen ja tasokas. Asiakkaat eivät tule kuvaukseen liukuhihnamaisesti, vaan jokainen kuvattava on yksilö.

Sofian studiolla joulukorttikuvaus maksaa 60 euroa, ja se sisältää kuvauksen, kuvan ja grafiikan valinnan yhdessä asiakkaan kanssa sekä 20 korttia kuorineen. Mikäli 20 korttia ei riitä, on mahdollisuus tilata lisäkortteja 3 euron kappalehintaan. Kuvaukseen varataan aikaa n. 15-20 minuuttia, jonka aikana kuvattavan kanssa kokeillaan erilaisia asentoja ja kuvauskulmia. Ideana ei siis ole pönöttää samassa asennossa tietyn otosmäärän verran, jolloin lopputuloksena on 30 samanlaista kuvaa. Studiolta löytyy jouluaiheista rekvisiittaa, mutta jos haluaa esimerkiksi itselle tärkeän esineen kuvaan, voi sellaisen ottaa mukaan. Kuvausmiljöö stailataan joulun mukaisesti hyvällä ja nuorekkaalla maulla. Unohda siis tusinatuotantomaiset ostoskeskuskuvaukset, ja varaa kuvausaika meiltä!

Joulukorttikuvaukseen varatut päivät ovat seuraavat: 16.11., 17.11., 22.11., sekä 29.11. Soittamalla Sofialle tai vierailemalla studiolla saat varattua itsellesi parhaiten sopivalle päivälle oman kuvausaikasi. Kannattaa olla nopea, sillä parhaat ajat viedään ensimmäisenä.

Jos siis haluat tänä jouluna lähettää jouluterveisesi perinteisen joulupukki- tai ornamenttikortin sijaan omilla tai vaikka lemmikkisi kasvoilla, varaa aikasi kuvaukseen nyt!

Ajanvaraukset ja lisätiedot saa numerosta 040 552 9885, tai vierailemalla Sofian studiolla osoitteessa Isoympyräkatu 21, Hamina.



tiistai 15. lokakuuta 2013

Hääkimallusta Porvoossa

Porvoon Taidetehdas täyttyi sunnuntaina 13.10.2013 kimalluksesta, kuohuvasta ja innokkaan suunnittelun aiheuttamasta kikatuksesta. Juhlapukuliike Valkoisen Kreivittären järjestämät Häämessut tarjosivat juhlia suunnitteleville tai muuten vain hyvästä tunnelmasta pitäville vieraille mukavaa, ja ennen kaikkea näyttävää ja maistuvaa touhua syyssunnuntaihin. Messuille kerääntyi paikallisia ja hieman kauempaakin matkanneita näytteilleasettajia, jotka esittelivät tuotteitaan ja palvelujaan hääjuhlia suunnitteleville tai niistä haaveileville messuvieraille. Sofia Virtanen oli myös paikalla porvoolaisen kauneuden monitoimitalon Trend Studion kanssa.

Sunnuntaina ihmiset olivat virkeällä tuulella, sillä jo heti aamupäivästä messujen avauduttua yleisölle kellon lyödessä yksitoista kansaa virtasi vuolaasti sisään tuoden mukanaan iloisuutta ja myönteisellä tavalla jännittynyttä henkeä. Kaikenikäisistä ihmisistä koostuvasta väkijoukosta erottui kaksi suurinta ryhmää: haaveilevat ja innokkaat tyttöporukat, sekä suuren askeleen elämässään ottavat pariskunnat. Ihmiset kuljeskelivat arvioiden ja uteliaina ympäri Taidetehtaan tiloja tutkien ja hypistellen näytteilleasettajien tuotteita ja näytekappaleita. Loisteliaiden hääpukujen kankaita tunnusteltiin, kutsukorttimateriaaleja tutkittiin ja koruja soviteltiin. Jokainen pieni ele toi häitään suunnittelevan tahon lähemmäs tärkeää päiväänsä.

Häämessut ovat oivallinen paikka kerätä inspiraatiota, ideoita ja kontakteja häitä järjestävälle pariskunnalle. Useimmiten saman katon alle on kerääntynyt esittelijöitä aina parin ulkonäöstä vastaavista kauneusalan ammattilaisista hääkakun loihtiviin leipureihin. Kun kaikki onnistuneen hääjuhlan elementeistä vastaavat tahot ovat kokoontuneet samaan tapahtumaan, on hääparille helpompaa kartoittaa tarvittavat firmat ja toimijat, joita juhlien rakentamiseen tarvitaan.

Myös Porvoon häämessuilla näytteilleasettajia oli laidasta laitaan. Hieman yli 20 näytteilleasettajan joukosta löytyi monien eri alojen osaajia. Tarjolla ja esittelyssä oli ruokia aina alkupaloista hääkakkuun, puvustajia hääpuvusta alusvaatekerrastoon ja asusteisiin, meikkaajia, kampaajia, juhlapaikkoja, koristelijoita sekä koristelumateriaalien valmistajia, kukittajia ja äänentoistovastaavia. Suurimmaksi osaksi näistä aloista oli vielä useampia näytteilleasettajia, joten valinnanvaraakin löytyi. Paikalla oli myös kauniita malleja, jotka esittelivät pukuja ja kampauksia eläväisemmin kuin mallinukkemaisesti paikallaan seisten. Kyllä, prameimmissakin asuluomuksissa pystyy kävelemään arvokkaasti ja sujuvasti. Vieraita viihdytettiin myös akustisella musiikilla; kaunisääninen Siri lauloi tunnelmallista poppia Peetun säestäessä kitaralla vieressä.

Sofia Virtanen ja Trend Studio esittelivät messuyleisölle omia palveluitaan, sekä yhdistettyjä, erityisesti hääjuhlaan ja polttareihin liittyviä pakettejaan. Yhdistetyt paketit mahdollistivat helpon ja laadukkaan ohjelmanumeron esimerkiksi polttareihin; morsiamen oli mahdollisuus päästä poseeraamaan kameralle tietyn teeman mukaisesti, ja kuvista pystyi rakentamaan seinäkalenterin vaikkapa sulhaselle. Kuvauspaketit ulottuivat myös hääjuhlaan, jolloin Sofia tallentaa koko hääpäivän aina aamuisista valmisteluista illan juhlintaan asti. Trend Studiolta oli taasen saatavilla mm. morsiamen meikkaus, kampaus sekä hemmotteluhoitoja ennen tärkeää päivää.

Häämessujen kimaltavan päivän kääntyessä iltaa kohden väki alkoi vähetä Taidetehtaalta. Ihmiset poistuivat paikalta uusia ideoita ja suunnitelmia rikkaampina, olivat järjestettävinä sitten omat tai ystävän häät. Vaikka häiden toteutustyylejä on yhtä paljon kuin naimisiin meneviä parejakin, on yksi asia varmasti kaikkia yhdistävä tekijä: häiden täytyy olla parin näköiset, ovathan ne heidän elämänsä kaunein ja merkityksellisin juhla.

Kuvia messuilta :)








































<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11154525/?claim=hjn4wckfyg4">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>