Toteutan stailaaja Pian kanssa erilaisia kuvauksia. Milloin aiheena on keskiaikaista teemaa, milloin eri vuosikymmeniä 20-luvulta tähän päivään. Meiltä löytyy kattava rekvisiitta -varasto, mitä voimme käyttää kuvauksissa, sekä yhteistyökumppaneiltamme löytyy kaikkea kivaa kuvauksiin. Apunamme on myös kauneusalan ammattilaisia auttamassa loihtimaan kuvausmeikit ja -hiukset tai fantasia maskeeraukset. Kotka - Haminan seudulta löytyy paljon upeita ulkokuvauspaikkoja eri vuoden ajoille ja sisämiljöistä puhumattakaan.
Stailauskuvauksen voi antaa myös lahjaksi pyöreitä vuosia täyttävälle tai sen voi yhdistää yrityksen virkistäytymispäivään, vauvakutsuihin ja polttareihin. Voidaan toteuttaa joku tietty teema ja sen ympärille valita vaatteet ja muut rekvisiitat. Ulkonakin voi kuvata melkein säällä kuin säällä, kunhan pukeutuu sen mukaisesti. Jos on viileämpi kuvaussää, niin suosittelen kerrospukeutumista. Päälle lämmin takki ja kengät, jotka voi kuvauksen ajaksi heittää sivuun ja sitten taas nopeasti pukea päälle, ettei tule liian kylmä. Jos on todella huono sää, niin sisäkuvaukset onnistuu myös ja oma studioni löytyy Karhulan Teollisuuspuistosta hyvien kulkuyhteyksien varrelta.
Lähdimme hakemaan 60-luvun parturi fiilistä kuvauksiin. Kotkasta löytyi sopiva kampaamo sisustukseltaan ja siellä on ihan aito oikea entisajan hiustenkuivauslaite. Oma mummini toimi kampaajana ja muistan kun sain pikku likkana aina istua siinä koneessa. Miten jännää se oli :)
Kotkansaarelta, Rauhankadulta löytyy kodikas Hyvän ilman kampaamo, Parturi-Kampaamo Pirlii. Hyvän ilman kampaamo on hajusteeton, jossa työskentelyolosuhteiden puhtauteen ja turvallisuusnäkökohtiin kiinnitetään erityistä huomiota. Kampaamossa käytetään Sim Sensitive -tuotteita, jonka takia he voivat taata kampaamoon raikkaaman hengitysilman ja ympäristön.
Kuvasarjaan halusin ottaa myös jotain yksityiskohtakuvia.
Minkälaiset stailauskuvaukset sinä haluaisit?