tiistai 29. elokuuta 2017

Haminan Wanha Walokuvaamo 1917

Olen jälleen tarjoamassa valokuvauspalveluitani Valojen Yönä 15.9.2017 Haminan Kauppiaantalomuseolla :) Viime viikolla järjestimme porukalla promokuvaukset ja Haminan Teatteri lainasi vaatteita kuvauksiin. Kuvissa esiintyvät vaatteet ja paljon muita on käytettävissä myös Valojen Yönä. 
Naurua riitti kuvauksissa kun sovittelimme eri vaihtoehtoja. Läheltä piti, ettemme lähteneet rooliasuihin pukeutuneina kiertämään Raatihuonetta.

Tänä vuonna Teitä palvelee Haminan Wanha Walokuvaamo 1917. Kuvaustaustana toimii historiallinen Vesan salin koivumetsä aiheinen -lavaste. Rekvisiitta vaatteet on valittu vuoden 1917 teeman mukaisesti, mutta mukana on myös uudempia pukuja ja lapsille eläinaiheisia pääpantoja ja miekkoja, kaasunaamareita ym. Voit tulla valmiiksi pukeutuneena teemamme tai omasi mukaisesti tai lainata meiltä Haminan Teatterin vaatteita. Kuvauksissa voi olla yksin, kaksin tai vaikka koko perhe.

Kuvauksen hinta on 40 euroa ja sisältää kuvauksen lisäksi koevedokset salasanasuojattuun kansioon, 2kpl kuvattavan valitsemia kuvia editoituina digitaalisena käyttö- ja teettämisoikeuksineen. Kaikkien kuvauksessa käyneiden kesken arvotaan Hamina aiheinen muki. Mukeja on enää rajoitetusti myynnissä Janen Lahjapuodissa. Tuotanto on lopetettu. 
















perjantai 18. elokuuta 2017

Toiminnallisia koirakuvia

Koirien pesuaineita valmistava Luonnollinen Kamu pyysi minua ottamaan toiminnallisia kuvia. Kävin Lapinjärven upeissa Juhannus maisemissa kuvaamassa sekarotuista Miinaa. Miina oli todella vikkelä, hyvä että pysyin kamerani kanssa perässä. Oli lämmin päivä ja kävimme joella uittamassa koiraa sekä kummityttöäni. Miina ei ollut ennen uskaltautunut veteen, joten pääsin myös todistamaan sitä ihmettä.

Ystävälläni on ihana sauna ja halusin siellä ottaa tuotekuvat itse shamppoo- ja siivoussuihkepulloista. Halusin kuviin suomalaista ja luonnollista kesäistä ympäristöä. Tuotekuvia ei tarvitse aina ottaa steriilissä studio ympäristössä. Näin kesäisin on aina kiva päästä uloskuvaamaan ihmisiä, eläimiä ja tuotteita. Tämän kesän kuvaukset on painottuneetkin ulos sateisesta kesästä huolimatta.






















sunnuntai 13. elokuuta 2017

Popup koirakuvaus Huvila Kärkisaaressa 21.8.2017

Järjestän Popup koirakuvaus päivän Huvila Kärkisaaressa, Kotkassa 21.8.2017. Kuvaukseen voi tulla ajanvarauksella. Kotkan Huvila Kärkisaaressa on hulppeat miljööt ja puitteet erilaisille kuvauksille. Olen käynyt kyseisessä paikassa reilun kymmenen vuoden ajan taltioimassa juhlia ja muotokuvia.Paikka sijaitsee Mussalontien varressa, pienessä saaressa, minne menee ihan ajotie. Meren rannalla seisoo komea Kärkisaaren huvila. Tuossa paikassa on jotain, mikä vetää puoleensa. Merentuoksu, tuuli hiuksissa, metsänkahina ja ne upea maisemat.

Kävin Minessan kanssa kuvaamassa hänen mittelpsitzia. Sää oli kylmä, kolea ja sateinen. Onneksi kuvattavaani se ei haitannut. Kuvauksissa mukana oli koiran namuja ja leluja. Niiden innoittamana mallini suostui poseeraamaan kamerani edessä ja juoksemaan milloin mihinkin.

Mikäli haluat valmistautua kuvaukseen etukäteen, niin voit treenailla perus käskyjä; istu, paikka, maahan, seiso. Mukaan kannattaa tuoda koiran leluja, mitä voi käyttää kuvauksissa ja makupaloja. Jos koirasi on todella energinen, niin voi myös käydä etukäteen pitkällä lenkillä, jotta ylimääräistä energiaa saisi pois. Vielä kun muistat itse pysyä rauhallisena kuvauksissa, ettei koira vaistoa jännitystäsi :)

Huvila Kärkisaaren kahvila on avoinna klo 7-21.
Sieltä saa virvokkeita ja pientä purtavaa jos tulee kuvauksissa nälkä :)



Lisätietoja ja ajanvaraukset 040 5529 885





















tiistai 8. elokuuta 2017

Hääkuvat kesäisissä suomalaisissa maisemissa

Hääkuvat kesäisissä suomalaisissa maisemissa on sitten kauniit. Pääsin kuvaamaan tämän ihanan pariskunnan hääkuvat lapsien kera. Kuvausympäristö oli todella kaunis ja kuvauksellinen. Olimme järven rannalla, metsäisissä maisemissa. Ehdin jo mielessäni kuvitella, miten ihanaa tuollaisissa maisemissa olisi viettää syksyä.

Paikassa oli todella rauhallista. Ihastuin järvimaisemaan ja koivuihin. Kuvat puhukoon puolestaan :)