Näytetään tekstit, joissa on tunniste Langinkoski. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Langinkoski. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Vaatteiden merkitys kuvissa

Näiden kuvien ideaan hain inspiraatiota saduista ja fantasioista. Tammikuisena pakkas aamuna suuntasimme ihanan pirtsakkaan mallini Minessan kanssa Langinkosken maisemiin. Kuvauksissa mukana oli myös Mittelspitzz Cheri. Tykkään, että kuvauksissa kaikki asiat vaatteista meikkiin ja hiuksiin on mietitty viimeisen päälle kuvausmiljöötä unohtamatta. Kun ajatus minulle tuli, niin kuvailin sen myös mallille, joka kävi omia vaatevarastojaan läpi ja etsi sopivaa vaatetta. 


Halusin päästä kuvaamaan taianomaisia kuvia mallin ja valkoisen koiran kanssa lumisissa maisemissa. Langinkoski näyttää talvella niin kauniilta kun puissa on lunta ja koski paikoin osittan jäässä. Kelitkin olivat kohdillaan kun aurinko paistoi ja saimme valoisia kuvia.






Tiesin entuudestani Minessan tyylin ja mielessäni suunnittelin kuvauksia ja mietin ympäristöä. Minessa itse loihti kuvauksiin hiukset ja meikin. Meikki on kaiken a ja o. Kamera syö meikkiä, joten kannattaa tehdä normaalia voimakkaampi. Silmiä kannattaa korostaa ja huuliin laittaa tummempaa huulipunaa. Huolella tehdystä meikistä saa paremman lopputuloksen. Kannattaa tehdä kunnon meikkipohja ja käyttää myös puuteria jolla sidotaan meikki ja vähennetään liikaa kiiltoa. Erityisesti kesällä kasvot alkavat helposti kiiltämään. Suosittelen puuteria myös miehille kuvauksissa.
Jos ei itse osaa tehdä meikkiä, niin aina voi kääntyä alan ammattilaisiin. He tietävät minkälainen meikki pitää olla kuvauksissa, jotta se kestää ja näkyy myös kuvissa.


Hiuksissa kiharat toimii aina. Jos ei halua alkaa tekemään mitään juhlakampausta (paitsi hääkuvauksissa), niin nopeasti saa juhlavampaa tyyliä kun kihartaa hiuksia. Hiuksiin voi myös laittaa koristeita kukista rusetteihin. Kesällä aidot elävät kukat hiuksissa ovat kauniita.

Talvella kuvatessa ulkona tietysti pukeutuminen on haastavampaa, ellei halua pukeutua kuviin pilkkihaalariin ja karvalakkiin. Minessalla oli kaunis kuvauksellinen takki neuleen kanssa ja normaalia paksummat sukkahousut. Kävimme tekemässä kuvauksen myös todella nopeasti ennen kuin mallille tulee liian kylmä. Kylmyys näkyy myös heti kuvissa, joten en suosittele pitkittämään ulkokuvauksia turhaan. Aina kun on mekko tai hame, niin ehdottomasti kannattaa olla sukkahousut. Ne tasoittavat jalkojen ihon sävyjä ja peittää mustelmia. Ja naisilla jaloissa korkkarit toimii parhaiten. Ryhdistä tulee automaattisesti parempi kun on korkoa kengissä. Jos korkkareilla kävely tuottaa ongelmia, niin sitten voi olla vaihtokengät mukana, joilla kävellään kuvauspaikoille ja vasta kun ollaan oikeassa paikassa, niin vaihdetaan ne kuvauskengät jalkaan :)


Vaatteiden sävyt ja tyyli kannattaa myös miettiä. Minkälaisen kuvan haluat antaa vaatteillasi? Mikä on kuvan sanoma? Vaaleat ja neutraalit sävyt toimivat aina, niin kuin myös voimakas musta. Hallitsevia isoja kuvia ja tekstejä välttäisin. Ne vievät helposti huomion itse kuvattavasta. Kannattaa valita sellaiset vaatteet, jotka sopivat keskenään, mutta missä sinulla itselläsi on hyvä olla. Suosittelen myös tyköistuvampia, ettei ole liian löysät vaatteet päällä. Löysät vaatteet tuntuvat toki mukavilta, mutta kuvissa voi "lihottaa" kuvattavaa. Mikäli kuvissa on useampi henkilö, niin kannattaa heille myös valita samantyyliset vaatteet. Ettei käy niin, että muilla on rennot arkiset vaatteet ja yhdellä juhlavaatteet. Minä myös autan vaatteiden ja muun valitsemisessa kuvauksissa :)




perjantai 7. heinäkuuta 2017

Ylioppilas Elina Langinkosken kesäisissä maisemissa

Minulla on ollut hyvä tuuri säiden suhteen. Suurin osa kuvauksistani on otettu ulkona ja sateisesta kesästä huolimatta kuvauspäiville on osunut hyvät kelit. Tämän vuoden ylioppilaan Elinan kanssa suuntasimme Keisarilliselle kalastusmajalle Langinkoskelle. Paikka on valtion omistama luonnonsuojelualue upeine maisemoineen. Monipuolinen ympäristö on toiminut vuosia yhtenä lemppari kuvauspaikkoinani. Langinkosken keisarillisen kalastusmajan historialliset rakennukset ja Kymijoen koski luovat ihanteelliset puitteet.

Monesti menen kuvaamaan mallin kanssa kahden ja autokuskit ja muut voivat mennä sillä aikaa kahville vieressä olevaan kahvilaan. Alueelta löytyy ylä- ja alakahvila palveluineen. Ylhäällä sijaitseva Kahvila Keisarinmaja on joskus toiminut myös kuvattavan vaatteiden vaihtopaikkana :) Kiitos siitä!










tiistai 9. toukokuuta 2017

Muutamia vinkkejä ylioppilaskuvaukseen

Ylioppilaskuvaus on mukava muisto valmistumisesta, joka kestää aikaa. Kuvaukset voivat olla perinteisesti studiossa otetut, tai rennosti ulkona miljöössä. Studiokuvat voi ottaa Kotkassa, Karhulassa tai Haminassa. Mutta myös studion ulkopuolella liikkuvan studiokaluston kanssa.
Itse suosittelen varaamaan kuvausajan jollekin muulle päivälle kuin valmistujaisjuhlapäivänäsi. Juhlapäivänä voi olla kiire aikataulu ja muuta mietittävää kuin kuvaus. Jos vain mahdollista, niin kuvaukseen kannattaa tulla joko ennen tai jälkeen juhlien, ajan kanssa. Kuvauksen voi toteuttaa myös koemeikin tai koekampauksen yhteydessä.

Kuvaukseen kannattaa valmistautua etukäteen. Peilin edessä voi harjoitella valmiiksi ilmeitä. Iloisista vakaviin ja siltä väliltä. Halutessaan voi tuoda myös harrastukseen liittyvää rekvisiitta, mitä voi käyttää joissakin kuvissa tai oman rakkaan lemmikin. Sisarukset, ystävät ja seurustelukumppanit voivat myös tulla kuvaukseen kannustamaan tai samaan kuvaan. Valmistujaiset onkin oiva tilaisuus ottaa kotipihan ympäristössä myös perhekuvat samalla tai vaikkapa kaikista vieraista yhteiskuva.

Lakkia ei kannata laittaa päähän ennen kuvausta, ettei hiukset mene sekaisin tai otsaan jää painaumia. Näin voidaan ottaa kuvia myös lakki käsissä. Mukana voi tuoda myös juotavaa, varsinkin jos kesästä tulee helteinen. Edellinen yö kannattaa nukkua hyvin, jotta kuvauksissa pystyy antamaan parhaansa. Silmistä huomaa helposti väsymyksen nimimerkillä pienen lapsen äiti :D

Kuvattavan omat ideat ovat tervetulleita ja etukäteen minulle saa myös toimittaa esimerkkikuvia, minkä tyylistä kuvaa halutaan lähteä toteuttamaan. Minulle voi laittaa viestiä puhelimitse, facebookin tai sähköpostin kautta. Vastailen pikimmiten takaisin.
Tervetuloa suunnittelemaan kanssani kuvaustasi :)










torstai 4. toukokuuta 2017

Ylioppilaskuvat rennoin ottein

Kesä tulee pian. Niin myös kesätapahtumat ja juhlat. Nyt on hyvä aika varata myös aika kesän kuvauksiin :) Valmistujaiskuvat voi ottaa studiossa tai ulkona miljöössä. Nyt on studiot käytettävissä Kotka - Karhula - Hamina akselilla. Studioiden kalenterit täyttyvät nopeasti kesän edetessä. 

Sään salliessa kuvat voi ottaa Kotkan kauniissa puistoissa upeine kukkineen tai suunnata Haminaan vanhojen idylisten puutalojen luokse. Erilaisempaa kuvausympäristöä löytyy urbaaneista teollisuusalueista. Itselläni on vuosien kokemus muotokuvauksista ja sen myötä olen kartoittanut kaakon kuvauspaikkoja sillä silmällä. Olen käynyt kuvaamassa kesäisiä kuvia Langinkosken kauniissa maisemissa ja meren rannalla. Sekä erilaisempia kuvausympäristöjä kaipaavia hiekkamontuista autioihin taloihin.

Viime kesän suosituin kuvauspaikka oli Langinkosken ympäristö. Sieltä löytyy kaunista luontoa, vesistöä, koivuja, metsäpolkuja ja historiallisia rakennuksia. Vieressä myös ihanat kesäkahvilat, jos alkaa hiukomaan kesken kuvausten :)















maanantai 9. tammikuuta 2017

Kuvauksellinen talvisää tammikuussa

Pääsimme nauttimaan muutamasta kirpsakasta pakkas päivästä täällä Etelä-Suomessa. Lähdin ystäväni Tarun kanssa Loppiaisaamuna klo 9 liikenteeseen. Vähäisistä yöunista (tyttäreni Lumi 5kk halusi valvoa yöllä) huolimatta pääsin ajoissa liikenteeseen kahvin voimalla. On muuten aika kätevä ja näppärä tuollainen termosmuki, minkä voi ottaa lennosta mukaan. Mittari näytti aamulla -24 astetta, mutta sehän ei meitä pelottanut kun olimme pukeutuneet lämpimästi.

Suuntasimme ensin Tervasaareen ihastelemaan auringon nousua. Meri oli edustalta jäätynyt avantoa lukuunottamatta. Harvoin sitä on tullut lähdettyä aamusta varta vasten kuvaamaan luontoa. Yleensä kun olisi kuvauksellinen keli, niin olen menossa töihin tai johonkin muuhun sovittuun tapaamiseen. Harvoin tulee lähdettyä niin ajoissa liikenteeseen, että olisi siinä matkalla aikaa pysähtyä kuvaamaan.
Nyt kerrankin oli mahdollisuus etukäteen seurailla säätiedotuksia ja vähän ennustella kuvauksellisia kelejä. Harvoin on tullut kuvailtua vapaa-ajalla luontoa. Ja se jos jokin on kyllä todella rentouttavaa.

















Haminasta suuntasimme kohti Kotkan Kuusista. Elättelin toivoa höyryävästä merestä. Hyväntuulentiellä Hirssaaren kohdalla kuikuilin merta kohti, mutta ei siellä mitään höyryjä näkynyt. Sapokan jälkeen kääntyessämme Kuusiseen johtavalle tielle näin ensimmäiset höyryt merellä. Se ilo ja riemu! Siellä häämötti nyt se minun kuvauskohde. Hyvä että pysyin auton penkissä kun olin niin innoissani tuosta upeasta näystä, minkä edessäni näin. 
Jalkauduimme Kuusisen kääntöpaikalla ja lähdimme tarpomaan metsän läpi merta kohti. Paikalla näytti olevan muutama muukin kuvaaja.





















Päätimme ajella vielä Langinkosken kautta kurkkaamaan, miltä siellä näyttää. Olen usein ajellut sillan läpi ja harmitellut kun on ollut kuvauksellisen näköistä, mutta minulla ei ole ollut kameraa mukana tai aikaa pysähtyä kuvaamaan. Siellä oli mahtavat höyryt ja auringon valo. Tämän oli tiedostanut myös muutama kuvaaja, jotka kuvailivat oksia lumessa. Päivän aikana ja illalla ilmestyi muilta monia upeita kuvia instagrammiin ja facebookkiin. Kyllä oli Loppiaisen kelit kohdallaan.