Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalenteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalenteri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Autonpesu golfkentällä

Nyt kun olen äippälomalla, niin kaivelen näitä arkistojen aarteita tänne :) Tässä on ensimmäisen Chicks`n`cars tyttökalenterin kuvia. Kuvissa on meikkaaja maskeeraaja Maiju Kivikoski.
Kun lähdin tekemään ensimmäisiä meikkikuvauksiani, tarkoitus oli etsiä myös meikkaaja kuvauksiin, joka voisi loihtia mallille meikin. Ystäväni vinkkasi alunperin kynsien tekijästä, jolla hän kävi Kotkan Pasaatissa. Soitin kynsimuotoilija Maijulle ja kerroin, että tarvitsen studiokuvauksiin mallia ja meikkaajaa. Maijun kautta tuli myös pari mallia ja menimme tuolloin testaamaan Haminan studiota. Silloin Haminan valokuvaamoa piti vielä minua edeltävä omistaja, jolta aloin vuokraamaan studiota kuvauksiini.

Huomasimme heti Maijun kanssa, että yhteistyö sujui. Maiju loihti kahdelle mallille hienot meikit ja hiukset ja vaatteet saimme lainaan paikallisesta vaateliikkeestä. Teimme Maijun kanssa useat kuvaukset, joten oli luonnollista kysellä häntä mukaan myös kalenteri projektiin. Maiju innostui heti ideasta.

Ensimmäiseen kalenteri kuvauksiin etsimme mallit lähipiiristä ja tuttavista. Maiju hoiti apulaisensa kanssa kaikkien tyttöjen meikit ja hiukset. Sillä aikaa kun malleja meikattiin kävin  hakemassa kaverin kanssa rekvisiitta Volvon läheisen marketin parkkihallista.

Kuvauksissa jouduimme väistelemään golfpalloja, mitä golffarit löivät meitä kohti. Kaikki eivät pitäneet pukeutumisestamme, vaikka meillä oli lupa olla kentällä. 
Autojen omistajat olivat iso apu kuvauksissa. He auttoivat autojen vaahdottamisessa avustajien kanssa. Tuollaisena hellepäivänä vaahto ei kauaa pysynyt kuumalla pellillä, joten sitä piti olla koko ajan laittamassa lisää. Ilman koko tiimiä kuvauksista ei olisi tullut mitään.











Aiemmat tekstit löytyvät täältä




perjantai 6. toukokuuta 2016

Autonpesua Milkan kanssa

Tein kolme Chicks`n`cars hyväntekeväisyys kalenteria yhdessä ison joukon yhteistyökumppaneita, malleja, autojen omistajia, sponsoreita ja monien monien avustajien kanssa. Ilman heitä tätä ei olisi ikinä syntynyt. Ajatus lähti siitä, että haluan tehdä jotain hyvää jollekin taholle. Itse tykkään autoista ja hyvännäköisiä naisia on mukava kuvata. Päätin yhdistää nämä kaksi aihetta ja ensimmäisessä kalenterissa naiset pesivät autoja.
Kalentereita myytiin useissa paikallisissa yrityksissä, messuilla ja tapahtumissa.

Tämän kuvauspäivän aikana kuvasin neljä neitokaista autojen kanssa. Tuolloin minulla oli vanha Volvo, missä ei toiminut ilmastointi saati mikään puhallus. Sää oli mitä parhain ja kuumuus sen mukainen. Meillä oli oikein ratkiriemukas reissu Kotkasta Helsinkiin kuvauspaikoille yhdessä mallien kanssa kuumassa autossa, missä ei ilmanvaihto juuri pelannut. Ja tietenkin matkanvarrella oli myös tietöitä, jolloin auton kanssa jouduttiin jonottamaan paikallaan, jolloin aukinaisista ikkunoistakaan ei käynyt tuulen vire :D 

Menimme golfkentälle kuvaamaan. Meikkaaja-maskeeraja Maiju Kivikoski tuli apulaisensa kanssa loihtimaan helteestä huolimatta neidoille meikit ja hiukset. Päivä alkoi aamulla aikaisin ja loppui iltamyöhään. Hienosti kaikki jaksoivat pitkän helteisen päivän aamusta iltaan. Tietysti hellettä helpotti myös kuvauksissa vedellä läträäminen.

Iso kiitos kaikille mukana olleille :)

















maanantai 15. joulukuuta 2014

Back Room -poikakalenteri

Kotkassa oli viihtyisä baari, Back Room. Se sijaitsi Kotkan linja-autoasemalla. Sinne kun meni, niin tunsi aina olonsa kotoisaksi. Back Roomissa kävi paljon rock- ja hevihenkistä porukkaa, mutta kaikki "tavikset" olivat myös tervetulleita.

Back Room perustettiin Juho Eerolan, Lauri Eerolan ja Jussi Serengelin toimesta. Myöhemmin Juhon jättäessä baarin kansanedustajaksi valitsemisensa johdosta Aku Nivell ja Timo Alho astuivat remmiin. Pojat pyörittivät baaria omien töidensä ohessa.

Vuonna 2011 minulta tiedusteltiin haluaisinko tehdä heidän kanssaan Back Room poikakalenterin. Sitä ei minun tarvinnut kauaa miettiä :) Aiempaa kokemusta oli Chicks´n´cars kalenterin tekemisestä, joten otin pestin vastaan. Baarin pojat tiedustelivat oman henkilökuntansa ja asiakkaitensa keskuudesta halukkuutta osallistumiseen kalenterin tekemiseen. Kuvattavien tehtäväksi jäi suunnitella omaan kuvaukseen tarvittavat rekvisiitat.

Varasimme kuvauksiin erään sunnuntai iltapäivän. Ennen kuin baari aukesi, kuvasin miehiä vähissä vaatteissa. Poikakalenteri kun on kyseessä, niin pitäähän kuvissa olla paljasta pintaa naisten silmäniloksi ;) 
Yhdessä Suvin kanssa kävimme kuvat läpi ja hän suunnitteli kalenterin layoutin. Kalentereita tehtiin kahtena vuotena.

Kävin hoitamassa yritykseni nettiliittymä asioita Elisan tiloissa ja huomasin siellä vessassa kyseisen kalenterin. Hymy tuli huulilleni :)




Kuvia vuodelta 2011 ja 2012





























perjantai 19. lokakuuta 2012

”Naiset ja autot – ajaton yhdistelmä”

Vuoden 2012 kalenteri lähenee loppuaan, ja enää on jäljellä silmäniloa ja hyvää mieltä vain parille kuukaudelle. Mutta ei hätää, voit ihailla uusia kaunottaria ja jenkkirautoja myös vuonna 2013. Uusia Chicks’n’Cars –kalentereita on vielä jäljellä, joten kerkeät tilaamaan omasi   Se on sulava jatkumo vuoden 2012 kalenterille. Mikäli et ole aiemmin vielä omistanut omaa Chicks’n’Cars –kalenteriasi, nyt on loistava mahdollisuus tutustua tähän visuaalisesti näyttävään hyväntekijään. Kalentereiden tilaus onnistuu lähettämällä poistia Sofialle osoitteeseen sofia@sofiavirtanen.fi. Voit myös ostaa oman kalenterisi studioltamme Haminasta osoitteesta Isoympyräkatu 21. Lisää myyntipaikkoja löytyy myös kalenterin nettisivuilta osoitteesta http://www.chicksncars.fi/.  Check it out!






Vuoden 2013 kalenterihan oli Chicks’n’Cars –kalenterikolmikosta käänteentekevä, sillä haimme mallit mallicastingin kautta, jolloin yhä laajemmalla naisyleisöllä oli mahdollisuus päästä kalenteriimme esiintymään upean jenkkirassin vierelle. Tämä voi olla melkoinen once in a lifetime –kokemus monelle. Mikäli juuri Sinua saattaisi kiinnostaa tällainen pesti ja lyöttäytyä tiimiimme, kannattaa pysyä skarppina, sillä ensi vuoden alussa starttaa jälleen mallien haku uuteen, entistä rouheampaan kalenteriimme. 

Vuoden 2013 mallicasting-tilaisuus toi eteemme liudan upeita naisia. Jengin ehdottomana rikkautena oli erilaisuus, ja tuomaristo joutuikin suuren haasteen eteen karsiessaan kaikista, useasta kymmenestä hakijasta 12 parasta. Ainoat rajatut vaatimuksemme ovat naissukupuoli ja täysi-ikäisyys.



Arvovaltainen tuomaristo Kotkan seurahuoneella casting-tilaisuudessa


Puhuttaessa mallicasting-tilaisuudesta ja avoimesta hausta kalenteriimme, moni vierasti ajatusta vedoten siihen, ettei omaa aiempaa kokemusta mallinaolemisesta, tai ettei oma vartalo ole mallinmitoissa. Suosittelemme heittämään moiset ajatukset toisaalle, me emme hae catwalkeilta tuttuja hoikkia ja pitkiä malleja kalenteriimme. Kaunis ulkonäkö on kuvauksellisuuden kannalta ehdoton plussa, mutta haemme myös persoonallisuutta ja iloista asennetta, joka heijastuu ulospäin. Tässä kohtaa ruumiinrakenteen merkitys on olematon. Malliemme ei tarvitse sopia tiettyyn kokomuottiin. 

2012. Kuva: Vesku Lanki

2011. Kuva: Mikko Jokisalo

2010. Kuva: Sofia Virtanen

Tiimissämme on aina tilaa uusille, innostuneille ja iloisille persoonille. Palatko halusta kameran eteen ja täytät vaatimukset? Hae malliksi uuteen kalenteriimme! Omistatko rouhean jenkkirassin, jonka haluat nähdä upeassa seinäkalenterissa? Tarjoa autoasi kalenteriimme! Haluatko nähdä kulissien takaa, mitä kuvauksissa tapahtuu ja oppia uutta? Ilmoittaudu kuvausassistentiksi! Oletko kiinnostunut kauneudesta, haluat osallistua mallien stailaamiseen ja oppia uutta? Kysy mahdollisuutta meikkaaja-maskeeraajan assistentiksi!

Chicks’n’Cars –tiimi pyörittelee jo uusia visioita koskien vuoden 2014 kalenteria ;) Stay tuned!

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

"Isä, iskä, faija, isukki, ukko..."

Rakkalla henkilöllä on monta nimeä! Isänpäivää vietetään 11.11.2012, jolloin hemmotellaan ja muistetaan isiä, isoisiä, isoisoisiä, isoisoisoisiä ja niin edelleen.  Mutta millä tavalla isää voisi muistaa?

Mukava ja aikaa kestävä lahja on otattaa kuva vaikkapa koko perheestä, jotta isä saa kuvan itsestään kaikki tärkeät ihmiset ympärillään. Perhekuva on mukava ripustaa seinälle vieraiden nähtäväksi, ja myös itselle muistuttamaan, miten hieno kokonaisuus se voi olla. Käykää porukalla studiollamme kuvassa, valitse kuvaan kaunis kehys ja nouda myöhemmin valmis kuva kehystettynä! Muistathan myös lahjakortit, joka oikeuttaa lahjansaajan ennalta sovittuun kuvauspakettiin ;) Kauttamme saat myös Eirikuvan laadukkaita kuvateetätyksiä. Isälle tärkeistä hetkistä ja henkilöistä koottu kuva-albumi on kaunis lahja, jota voi selata aina uudestaan ja uudestaan. Kuva-albumin kuvat voi valita sillä periaatteella, haluaako kokoelmasta herkän ja koskettavan vai esimerkiksi hupaisan kollaasin, jolle voi nauraa koko perheen voimin vedet silmissä. Kauttamme onnistuvat niin filmi- kuin digi-teetykset, joten vanhempiakin kuvia voi tuoda teetykseen. Jos säilöstä löytyy vuosikymmeniä vanhoja kuvia, kauttamme saa myös kuvien retusointipalvelut, ja kuvasta kuva- teetätykset. Pienemmistä kuvista saa helposti suurempia suurennoksia, koko riippuen alkuperäisen kuvan koosta ja laadusta. 

Seinäkalenteri on myös oiva lahja, joka osoittautuu usein myös hyvin hyödylliseksi. Vinkkaammekin mitä loistavammaksi lahjaideaksi uutta Chicks'n'Cars -kalenteria, jossa riittää kaunista katseltavaa vuoden 2013 joka kuukaudelle. Autot ja naisethan ovat usein lyömätön yhdistelmä miesnäkökulmasta. Kalenterin kuvat ovat kuitenkin hyvällä maulla toteutettuja, joten kalenterin upeita kuvia voivat katsella kaikki perheenjäsenet. Kalenterita on ostettavissa liikkeestämme Isoympyräkatu 21:stä Haminasta, sekä tilattavissa sähköpostitse osoitteesta sofia@sofiavirtanen.fi. Lisää myyntipaikkoja, ja kalenterin ideasta löydät nettisivuilta www.chicksncars.fi.





Mikäli juhlasankari ei välitä perinteisistä lahjoista, voit aina verryttää kokintaitojasi ja tehdä juhla-aterian. Juhla-aterialla ei aina tarkoiteta gourmet-tasoisia herkkuja kaviaareineen ja täydellisesti paistettuine paisteineen. Se voi olla myös perinteinen kotiruoka, josta tulee erityinen tarkoituksensa vuoksi. Tämä toimii loistavasti etenkin silloin, jos perheessä isä on ollut se mestarikokki, joka aina häärää keittiössä. Näin hän saa nauttia ruoasta sitä odottavana osapuolena. Ja jos kastike sattuukin palamaan pohjaan, tai perunat lipsahtavat ylikypsiksi, älä stressaa, ajatus on tärkein! Isäukon voi myös viedä kokemaan pieniä, mutta sitäkin mukavampia elämyksiä! Sunnuntainen isänpäivä voi kruunautua vaikkapa yhteisellä leffareissulla, keilailulla tai muulla, mikä nyt on hänelle eniten mieleen. Myös koko perheen keskeinen herkutteluhetki ravintolassa voi tehdä päivästä juhlallisen. Ravintolan tähtimäärällä tai tyylillä ei ole merkitystä, oli se sitten viiden tähden hienostoravintola tai lähikorttelin kebab-mesta. 

Myös pieni ele, kuiten kortti tai soitto voi piristää isiemme päivää valtavasti. Muistakaamme siis isiä 11.11.2012, kuka milläkin tavalla, oli isä missä tahansa :)

perjantai 7. syyskuuta 2012

Vuoden 2013 Chicks'n'Cars -kalenteri ilmestyy pian!

Vuoden odotus lähenee taas loppuaan. Järjestyksessään kolmas Chicks'n'Cars -kalenteri on  saatettu matkalle kohti painoa ja konkreettista olomuotoa. Kesän hikiset kuvauspäivät, monet työtunnit,  järjestelyt, lukuisat suunnittelupalaverit ja visioinnit pakataan yksiin kansiin, ja lähetetään matkaan suureen maailmaan. Kalenterin ennakkotilaus on jo startattu, ja suositteluna on toimia nopeasti oman painoksen saamiseksi; kalentereita painetaan rajallinen määrä!

Kalenterin ilmestymisen myötä haluamme tietysti juhlia jälleen tätä saavutusta, ja siksi järjestämmekin taas julkaisubileet tuotoksemme kunniaksi. Virallisia julkaisubileita vietetään Kouvolan House of Rockissa 15.9.2012! Tervetuloa juhlimaan kanssamme uutukaisemme julkaisua :)


tiistai 19. kesäkuuta 2012

Chicks´n`Cars -mallit on nyt valittu!


Art Circus Eterna järjesti kesän alussa kaksi casting-tilaisuutta hakien malleja
vuoden 2013 Chicks ´n` Cars hyväntekeväisyyskalenteriin.
Casting tilaisuudet järjestettiin Kouvolan Sokos Hotel Vaakunassa ja Kotkan Sokos Hotel Seurahuoneella, ja ne keräsivät kaikenkirjavan osallistujajoukon.
Tuomaristossa vaikuttivat Art Circus Eternan edustuskaartin Suvi Nopasen, Vesku Langin ja valokuvaaaja Sofia Virtasen lisäksi meikkaaja-maskeeraaja Minna Hirvonen.
Casting-tilaisuus oli kalenteritytöksi haluaville loistava mahdollisuus tuoda parhaat puolensa esille, ja tehdä vaikutus tuomaristoon kasvotusten. Tuomaristo kiinnittikin huomiota hakijoiden avoimeen olemukseen ja reippaaseen esiintymiseen haastattelutilanteessa.
Kotkan casting-tilaisuuden jälkeen oli edessä kahdentoista kalenteritytön valitseminen tilaisuuksiin osallistuneiden, sekä aiemmin keväällä sähköpostihaun kautta osallistuneiden ehdokkaiden joukosta.
Vuoden 2013 Chicks ´n` Cars hyväntekeväisyyskalenterin kaksitoista uutta kalenterityttöä ovat
Pauliina Suuronen (Hamina),
Nina Peltonen (Hamina),
Tiia Pohjonen (Kotka),
Eevi Frimodig (Kotka),
Soria Kaddouri (Kouvola),
Suvi Koivunen (Kouvola),
Tea Masalin (Lahti),
Anna Knuuttila (Helsinki),
Satu Hulkkanen (Espoo),
Minna Järvinen (Tuusula),
Elina Lepistö (Tampere)
ja Elina Karhu (Tampere).
Chicks ´n` Cars kalenterista on kehkeytynyt jokavuotinen projekti, ja se jatkuu nyt kuvauksien merkeissä. Valmis kalenteri on odotettavissa elo-syyskuussa!
Art Circus Eterna kiittää kaikkia casting-tilaisuuksissa mukana olleita, osallistuneita, tilat tarjonneita Sokos Hotel Vaakunaa ja Sokos Hotel Seurahuonetta, sekä tilaisuuksien taltioinnista huolehtinutta Vanir Productionsia!
 Oikeudet muutoksiin pidätetään.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Mallihaku vuoden 2013 Chicks’n`Cars –kalenteriin!

Etsimme malleja vuoden 2013 Chicks´n`Cars –hyväntekeväisyyskalenteriin!





























Kalenterilla tuetaan yhdistyksen valitsemaa kohdetta.
Ensimmäisen kalenterin tuotto lahjoitettiin perheväkivallan vastaiseen työhön,
toisen kalenterin tuotoilla tuetaan syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.
Art Circus Eterna järjestää kaksi casting-tilaisuutta kesäkuussa,

10.6. Kouvolassa Sokos Hotelli Vaakunassa
(Hovioikeudenkatu 2) klo 13-16

17.6. Kotkassa Sokos Hotelli Seurahuoneella
(Keskuskatu 21) klo 13-16.


Mikäli et ehtinyt mukaan kevään aikana järjestettyyn nettihakuun, sinulla on nyt mahdollisuus
tulla valloittamaan tuomaristo kasvotusten!

Olethan 18 vuotta täyttänyt persoonallinen naishenkilö, ikään ja kokoon katsomatta.
Olet kuvauksellinen, reipas ja sinulla on pilkettä silmäkulmassa.
Lähde siis mukaan kalenteritytöksi! 

Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.
Ota mukaasi kuvallinen henkilöllisyystodistus, sekä korkokengät esiintymistä varten (kaikki kalenterin naiset kuvataan pin-up tyylille ominaiseen tapaan korkokengissä).

TERVETULOA!