tiistai 21. marraskuuta 2017

Nudekuvauskurssi Karhulan Teollisuuspuistossa 26.11.2017

Tulevana sunnuntaina on mahdollisuus osallistua minun järjestämälle Nudekuvauskurssille studiollani Kotkassa. Mallina kurssillani toimii ammattimalli Assassin von Death. Tutustuin malliini muutama vuosi sitten ja nämä blogikirjoitukseni kuvat hänestä ovat ensimmäiset kuvauksemme. Suuntasimme tuolloin yhdessä Haminan studiolle kuvaamaan. Ennen tapaamistamme olimme keskustelleet puhelimessa kuvausteemasta ja minkä tyylisiä alusasuja hän ottaisi mukaan kuvauksiin. Kävin noutamassa mallin Kotkan juna asemalta. Vastassani oli siro, iloinen, nuori nainen. Automatkan aikana Kotkasta Haminaan meillä juttu lensi ihan kuin olisimme tunteneet pidemmänkin aikaa. Tuolloin tämä turkoosihiuksinen neito teki minuun vaikutuksen. Edelleen teemme yhdessä monia kuvauksia. Tämä malli hallitsee tilanteeseen ja kuvaukseen heittäytymisen jalon taidon kirjaimellisesti. Ei tarvitse montaa kertaa kehoittaa tekemään jotain, kun malli mennä viipottaa jo kuvauspaikalla.

Aiemmin olen järjestänyt kyseisen mallin kanssa myös muita kuvauskursseja. Minä kerron valokuvaamisesta ja malli neuvoo mallin ohjaamisessa. Muotokuvauksessa ja alastonkuvaamisessa kohteena on ihminen ja kehon asennot ovat erittäin tärkeät. Itse tykkään kuvata sensuelleja alastonkuvia, missä ei näytetä liikaa. Nämä sopivat myös huomenlahjakuvaukseen, missä tuleva morsian otattaa tulevalle sulhaselleen itsestään kauniit huomenlahjakuvat. Monesti alusvaatteet päällä, mutta rohkeammat myös alasti. Tämän tyyppisissä kuvauksissa on erityisen tärkeää kuvaajan ja mallin välinen yhteys. Monille kameran eteen tuleminen on hieman hankalaa, saati kun ollaan ilman vaatteita. Malli kertoo, missä hänen rajansa menee. 

Studio olosuhteissa studiovaloilla käydään mallin valaisua läpi. Vartalon muotoja pystytään muuttamaan varjoilla ja valoilla. Jos siis omistat järjestelmäkameran ja haluat oppia kuvaamaan alastonkuvia studiossa, niin tervetuloa kurssille mukaan :)



Kurssin hinta 100 euroa sisältäen kahvitarjoilun. 

Sitovat ilmoittautumiset ja lisätietoja:
0405529885 / Sofia














sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Sisaruskuvia vaahterapuun alla Karhulan Hovin hulppeissa maisemissa

Sateisen isänpäivän kunniaksi haluan julkaista nämä aurinkoiset syyskuvat lapsista. Meillä vietetään toista isänpäivää ja oma esikoiseni Lumi pääsi tekemään ensimmäisen isänpäivä korttinsa. Aamukahvia juodessani selailin facebookkia, mikä on täyttynyt isänpäivä aiheisista päivityksistä. Isejä on muistettu ja isät kertovat, että omat lapset tietää, mistä isit tykkää. Päivityksissä on kuvia aamupaloista ja hienoista lasten tekemistä ja hankkimista lahjoista. Isät ovat arjen sankareita näille pienille ja jo varttuneimmille lapsille.

Tätä iloista sisarkolmikkoa kävin kuvaamassa Kartanohotelli Karhulan Hovin värikkäissä vaahtera maisemissa. Kävin aiemmin kuvaamassa Hovissa muita kuvausjuttuja ja bongasin silloin isot vanhat vaahterat pihalta. Ajatus oli viedä juuri tämä lapsikatras näihin syksyisiin maisemiin. Piti jonkin aikaa odottaa, että puiden lehdet vaihtavat väriään ja tippuvat hiljalleen maahan.

Lapset olivat heti mukana kuvauksissa ja alkoivat toimia :) Aurinko pilkotti kivasti vaahteran oksien takaa ja valaisi keltaiset lehdet kirkkaasti. Tätä suloista kolmikkoa oli ilo kuvata. Otettiin myös muutamia kantoliina kuvia äidin kanssa. Ulkokuvauksissa lapsille on helppo järjestää pientä aktiviteettia kuvauksiin. Ja kuvaustilanteet ovat rennompia kuin sisätiloissa. Sateen sattuessa kannatta aina olla B ja C suunnitelma.

Ihanaa isänpäivää iseille :)