perjantai 28. syyskuuta 2012

Chicks'n'Cars -kalenterin julkaisubileet 15.9.2012

Tänään syksyisenä perjantaina intouduimme raportoimaan pari viikkoa sitten vietettyjä Chicks'n'Cars -kalenterin julkaisubileitä. Bileissä kalenteri esiteltiin ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle, ja varsin mukavasti painoksia lähtikin kansalaisten mukaan bileiden jälkeen. 

Syyskuun koleassa illassa ei lämpöä puuttunut, kun Kouvolan House of Rockiin kerääntyi kiitettävä määrä yleisöä juhlistamaan Chicks'n'Cars -julkaisubileitä. Väkeä saapui pelipaikoille jo hyvissä ajoin kello yhdeksän tietämillä, jolloin varsinaisten bileiden oli ilmoitettu alkavan. Myyntipöytä koreili keltaisenaan, kun se oli verhottu pirteänvärisillä kalentereilla ja isolla kulhollisella vaahtokarkkeja. Kalenterin pääasiallinen taustatrio - valokuvaaja Sofia Virtanen, graafikko Suvi Nopanen ja meikkaaja-maskeeraaja-stylisti Minna Hirvonen - avasivat tilaisuuden kertomalla kalenterin tekovaiheista, sekä kiittämällä kalenterin tekoon osallistuneita tahoja. Julkaisubileisiin oli päässyt mukaan myös kalenterissa esiintyneitä tyttöjä, jotka valloittivat kauneudellaan myös livenä.

Tekijätrio Sofia, Suvi ja Minna lavalla höpöttelemässä ja osa malleista eturivissä. Vasemmalta oikealle Suvi, Tea, Nina, Pauliina, Tiia, Soria sekä Eevi.

Kun tekijätiimi oli esitelty, ja kiitokset jaeltu, oli aika päästää ensimmäiset esiintyjät vauhtiin. Kouvolan Go Go Girls hyökkäsi lavalle tuoden mukanaan positiivista energiaa ja iloista meininkiä. Potpurin lailla muuttuva taustabiisi rytmitti upeaa koreografiaa. Tyttöjen hymy ei hyytynyt tiukemmissakaan askelsarjoissa. Kuinkahan monella alkoi tanssijalka vipattaa tanssiporukan vauhdikasta tanssiesitystä seuratessa?

 Go Go Girls, go go go!

Illan pimetessä oli raskaammankin musiikin ystäville tarjontaa, kun lavalle kiipesi kotkalainen melodisen metallin tuore kokoonpano End Of Aeon. Ravintolan tilat täyttyivät raskaasta soundista, ja melankolisen kauniista sanoituksista. Soitannan jälkeen julkaisubileet alkoivatkin olla jo lopuillaan, ja yleisö alkoi hajaantua House Of Rockista kuka minnekkin, joillakin kainalossaan uunituore Chicks'n'Cars -kalenteri ensi vuoden avaamista odottaen. Myös järjestävä taho poistui kotiinsa tyytyväisenä kerraten uutukaisensa keräämää positiivista palautetta, ehkä jo salaa visioiden ensi vuoden kalenteria. 

Tahdomme vielä omalta osaltamme esittää kiitoksemme ja kumarruksemme avustaville järjestäjätahoille, esiintyjille sekä kanssakemuttajille! :)

 Minna, Suvi ja Sofia sekä illan hempeimmät eväät :)

maanantai 24. syyskuuta 2012

Muisto ystävästä

He lompsivat kuraisilla tassuilla juuri pestylle matolle.
He teroittavat kynsiään kalliseen helmalakanaan.
He kuolaavat uusille housuillesi juuri ennen tärkeitä juhlia.
He sotkevat paikkoja opetellessaan sisäsiisteiksi.
He päättävät aloittaa yöllisen konserttinsa klo 03.00, vaikka sinulla on aamulla aikainen herätys.

Heitä torutaan, mutta vilpittömän pahoitteleva katse muistuttaa kiistattomasta tosiasiasta;
me rakastamme niitä kaikesta kohelluksesta huolimatta.

Ihmiset ovat kautta aikojen pitäneet lemmikkieläimiä perheenjäseninä. Seuraamme lähietäisyydeltä heidän kasvuaan, oppimistaan ja viisastumistaan. Koko tämän ajan myös ihmisen ja eläimen keskinäinen suhde vahvistuu, ja he oppivat elämään yhdessä, toisiinsa tukeutuen. Lemmikeitä ajautuu perheeseen useimmiten tarkoituksellisesti, mutta joskus eläin voi saada uuden mahdollisuuden elämään, kun ihminen antaa sille kodin; rakas lemmikki voi löytyä sattumalta eläinkodista, loukkaantuneena tai hylättynä. Lemmikistä voi vuosien saatossa tulla ihmisen paras ystävä, ovathan eläimet vilpittömiä ja rehellisiä olentoja. Ne eivät koskaan sano pahaa sanaa, eivät valehtele tai petä luottamusta. Ne toimivat aina rehellisesti. Siksi esimerkiksi surun hetkellä vieressä uskollisesti pysyvä lemmikkikoira on paras lohduttaja sillä se tarkoittaa elettään todella. Syliin hakeutuva kissa ei tule lähelle vain miellyttääkseen, vaan täysin omasta tahdostaan ja paikkansa tarkoin valinneena. Kylkeen hellästi turvallaan töytäisevä hevonen haluaa tosissaan jakaa hetken omistajan kanssa, eikä ilmoita läsnäolostaan vain velvollisuuden tunteesta. Vaikka lemmikki ei puhu kieltämme ja pysty näin kertomaan tunteistaan, niiden eleet ovat sitäkin selvemmät. Rakkaus lemmikkiin voi syntyä myös pelkästään yhdessä jaetusta ajasta ja tilasta; akvaariokala voi kuulua perheeseen siinä missä koira tai kissakin.

Lemmikin menetys on raskas paikka, eikä murhe aina vaadi moniakaan yhteisiä vuosia sen taustalle. Monilla eläimillä elinikä on ihmisikää huomattavasti lyhyempi, ja silloin omistajan on osattava antaa vanhan uskollisen ystävän mennä, kun voimat eloon alkavat ehtyä. Myös onnettomuudet ja sairaudet voivat viedä rakkaan ystävän liian nopeasti. Yhtään sen helpompaa ei varmasti ole lemmikin luovuttaminen uuteen kotiin oman elämänmuutoksen myötä. Tällöin jäljelle kuitenkin jäävät kauniit muistot yhteisestä ajasta, kokemuksista ja kommelluksista. Kun menetyksestä on selvitty, voi palo uuden lemmikin ja rakkaan ystävän seuraajan hankkimiseen jo syttyä.

Studiomme väki on hyvin eläinrakasta seuruetta, ja myös meillä on monien vuosien aikana kerääntynyt useita muisteltavia karvakorvaisia (ja karvattomia) ystäviä. Haluamme kunnioittaa näitä ihmisolentojen kanssaeläjiä tarjoamalla oivan mahdollisuuden kuvauttaa rakas lemmikki studiollamme, jotta myös hänen kuvansa pääsisi perhekuvakollaasiin. Eläinten viikkoa vietetään 4.10.-10.10.2010, ja päätimme venyttää tämän merkkitapahtuman kuukauden mittaiseksi tarjoukseksi, jolloin lemmikkinsä voi tuoda studioon kuvattavaksi 50 euron hintaan.

 He ovat ansainneet tulla ikuistetuksi, kuten kuka tahansa meistä :)














perjantai 21. syyskuuta 2012

Se pieni tärkeä ele.

Kiitoskortit ovat kaunis ja näyttävä tapa muistaa merkittävään tapahtumaan osallistuneita ihmisiä. Samanaikaisesti se voi antaa heille myös parhaan muiston itse merkkihenkilöstä/henkilöistä; valokuvan. Valokuvana ikuistettu kiitos läheisille kestää aikaa ja voi parhaimmillaan palauttaa vastaanottajan tapahtumapäivään aina uudestaan. Kiitoskortin voi halutessaan teettää minkä tahansa tapahtuman tiimoilta, siihen ei ole tiukkaa kaavaa. Tärkeintä on välittää viesti kauniin kuvan kera tärkeille ihmisille.

Studiollamme valittavia kiitoskorttimalleja ovat olleet perinteinen, taitettavaan pahvipohjukkeeseen laitettu valokuva, sekä Eirin oma yksisivuinen malli, johon on valittavissa erilaisia grafiikoita tai tekstiasuja. Nyt kiitoskorttiperheemme saa uuden jäsenen, jollaisia ei saa mistään muualta. Esittelemme nyt uudenlaisia kiitoskorttimalleja, jotka ovat yksilöllisesti studiomme omaa käsialaa. Ne ovat persoonallinen tapa kiittää tärkeitä ihmisiä, ja erottuvat taatusti vastaanottajan kiitoskorttikokoelmasta. Omannäköisimmän tuloksen saat, kun valitset kiitoskorttiin kuvan studiomme lähettämistä koevedoksista, ja itseäsi miellyttävimmän grafiikan uudesta mallistosta.

 Korttien koko on 10x15cm ja niiden kappalehinta on kolme euroa. Minimitilausmäärä on 10 kappaletta. Ohessa hieman esimerkkimalleja uudesta tuotteestamme, joka on ottamassa paikkaansa lisäkuvavalikoimassamme.










perjantai 14. syyskuuta 2012

Valojen yön aloitus

Valojen Yö -perjantai on potkaistu käyntiin! Kahvipannu porisee jo, ja passikuviakin saa VAIN TÄNÄÄN 10 eurolla (4 kpl mustavalkokuvia). Viideltä pelipaikalle saapuu Kauneuden Helmen Helena, joka tekee pikameikkauksia halukkaille. Kannattaa olla ajoissa paikalla, sillä vain nopeimmat meikataan, ja halukkaat otetaan vastaan jonotusjärjestyksessä. Lapsillekin on omaa ehostautumistaan, kun studion kuvittaja-graafikko Suvi tekee pieniä kuvajaisia koristukseksi kasvoihin.

Tervetuloa! :)

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Chicks'n'Cars -kalenterin julkistamisbileiden ohjelmasta

Chicks'n'Cars- hyväntekeväisyyskalenterin julkistamisbileet ovat pian ovella. Tässä vielä hieman esimakua siitä, mitä olisi luvassa lauantaina (ja painavia syitä, miksi paikalle kannattaa ehdottomasti tulla) ;)

Go Go Girls edustaa esiintyjäkaartin naiskauneutta. Ryhmä ole vielä paljastanut yksityiskohtia show'staan, mutta luvassa on kauniiden naisten lisäksi näyttävää koreografiaa. Esimakua voi käydä kurkkimassa osoitteesta http://www.gogogirls.fi/.

Musiikkipuolesta vastaa kotkalainen melodisen metallin kuusikko End of Aeon. Ryhmä julkaisi vastikään esikoisalbuminsa EVER, jonka biisikattausta on kuultavissa julkaisubileissä. Lisätietoa orkesterista, sekä linkkejä musiikkinäytteisiin löytyy osoitteesta http://www.endofaeon.net/.

Lipputulot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen, jonka kohteena on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys. Vuodesta 1954 toiminut yhdistys on auttanut monia karvakorvia tarjoamalla niille kodin, tai jopa uuden mahdollisuuden elämään. KSEYn toimintaan voi käydä tutustumassa osoitteessa http://www.ksey.net/index.html.

Mukanamme bailaa myös Kouvolan jenkkiautoyhdistys FHRA. Swap&Meet -tapahtuman takana toimiva yhdistys on ollut tiiviisti mukana yhteistyökuvioissa kalenterinteon tiimoilta, ja porukan riveistä on löytynyt kalenteriin komeita autojakin. http://www.swapmeet.fi/.

Tällaista olisi siis tarjolla tulevana lauantaina Kouvolan House of Rockissa! Myös kalenterin taustatiimi on tietysti mukana saattamassa tuotostaan maailmalle, joten kalenteriin liittyvät risut ja ruusut voi esittää kasvotusten asianomaisille. Tervetuloa juhlimaan!

maanantai 10. syyskuuta 2012

Miten valmistautua kuvaukseen?


Oletko varannut ajan kuvaukseen, tai pian sellaisen projektin edessä? Ammattilaisen kuvattavana oleminen ei ole kaikille arkipäivää. Monella voi olla jännitystä, sillä ei oikein tiedä, miten ammattitasoinen kuvaus etenee, tai kuinka siihen voi pienillä teoilla valmistautua. Kuvaustilanteesta saa kuitenkin palkkioksi aikaa kestävän muiston, joten silloin toivoo kaiken sujuvan ongelmitta. Ohessa muutamia vinkkejä kuinka voi valmistautua kuvaukseen etukäteen, jotta varattu kuvausaika voidaan käyttää mahdollisimman tehokkaasti täydellisen kuvan metsästykseen, jota katsoo mielellään vielä vuosienkin jälkeen.

Yleisohjeita:

Keskustele aina kuvausajankohdan varauksen yhteydessä haluamastasi teemasta ja tyylistä kuvaajan
kanssa, jotta järjestelyyn ei mene turhaa aikaa, sillä KUVAUSAIKA ON RAJALLINEN. Mieti
teemaa siis etukäteen.

Jos haluat tietyntyylisiä kuvia, selaa nettiä ja lehtiä, ja tuo esimerkkikuvia mukanasi kun alatte
suunnitella kuvauksia kuvaajan kanssa.

Mahdollisen meikin kannattaa olla normaalia hieman tummempi, jotta se korostuu kuvissa.
Vaalea meikki voi jäädä melko huomaamattomaksi valokuvassa.

Älä syö raskaasti ennen kuvauksia. Se voi näkyä turvotuksena ja väsyneinä silminä.

Nuku kuvauksia edeltävä yö hyvin. Väsymys näkyy kuvissa esim. tummina silmänalusina ja unisena
katseena, eikä välttämättä jaksa keskittyä kuvaajan antamiin ohjeisiin.

Ota kuvaukseen mukaan puuteri tai nenäliinoja (kasvojen kiiltelyn estämiseksi) sekä juotavaa
etenkin pitkiin kuvauksiin.

Lapsikuvaus

Ota mukaan lapselle tärkeitä leluja, joita voi käyttää kuvassa, ja jolla lapsen saa iloiselle tuulelle
tai houkuteltua katsomaan tiettyyn suuntaan.

Lapselle kannattaa ottaa mukaan juotavaa tai pientä syötävää, jotta kesken kuvauksien ei janosta
tai nälästä aiheutuva kiukku yllätä.

Ota mukaan varavaatetta siltä varalta, että lapsi likaa itsensä.

Varaudu siihen, että kuvausajankohta on ajoissa. Illalla lapsi väsyy, ja hänen kontrolloimisensa
kuvauksissa vaikeutuu.

Lapsikuvauksissa on kannattavaa olla kaksi aikuista mukana, jos lapsen kontrolloimisessa ja
katseensuunnan houkuttelussa tarvitsee apua.

Valmistujais- ja rippikuvaus

Ylioppilas tms. –lakki mukaan. Rippiläinen voi halutessaan ottaa rippiristin mukaan. Myös kuvaan
haluttavan kukan mukaanotto on suositeltavaa, koska studiolla ei sellaisia aina ole.

Valmistuva/rippiläinen voi ottaa mukaan harrastuksiin, elämäntapaan tms. liittyvän esineen,
jotta kuvasta tulee persoonallinen. Esimerkiksi tietylle alalle valmistuva voi ottaa ammattiinsa
liittyvän esineen mukaan.

Muotokuva

Ota mukaan ainakin pari erilaista asukokonaisuutta. Erilaisilla asukokonaisuuksilla tai asusteilla
saa monialaisuutta kuvauksiin.

Myös muotokuviin voi ottaa harrastuksiin tai elämäntapaan liittyvän esineen mukaan, jotta
kuvasta tulee persoonallinen.

Mieti ennen muotokuvauksia mahdollisesti sitä, mitä piirteitä haluat itsessäsi korostaa.
Jos kuvaukset ovat pitkät, ota mukaan tarvikkeita, joilla voi ehostaa esim. meikkiä ja hiuksia
kuvausten lomassa.

Lemmikkikuva

Kun tuot lemmikkisi kuvaukseen, ota mukaan makupaloja, joilla kuvattavaa voi houkutella tai
palkita. Etenkin kesäisin mukaan kannattaa ottaa myös vesikuppi.

Ennen kuvausta esim. vanhempaa koiraa ei kannata käyttää pitkällä tai rasittavalla lenkillä, jotta
koira ei ole uuvuksissa ja läähätä kuvausten aikana. Energinen ja vilkas koira kannattaa taas toisaalta
käyttää reippaalla lenkillä, jotta ylimääräistä energiaa saisi purettua ennen kuvauksia.

Huolehti lemmikkisi puhtaudesta ennen kuvauksia, esimerkiksi tassut, sekä turkin takkuisuus ja
likaisuus.

Varaudu pitkähköön kuvausaikaan lemmikkikuvauksissa. Jotkut eläimet ovat hyvin vaikeita
käsitellä, ja kuvaukset vievät siksi aikaa.

Boudoirkuva

Boudoirkuvissa kuvattava esiinty usein alusvaatteissa. Huolehdi siis siitä, että kuvauksissa käytettävät
alusvaatteet ovat hyväkuntoiset, sillä esim. kulumat, hapsottavat langat yms. näkyvät
ikävästi kuvissa.

Huolehdi ihokarvojen siistimisestä, Naisilla esim. sääri-, ja kainalokarvojen, sekä bikinirajan
siistiminen on suositeltavaa.


Kaikenlaisiin kuvauksiin on ehdottoman suositeltavaa ottaa mukaan rento fiilis ja avoin mieli, sillä nämä kaksi tekijää ovat avainasemassa kuvauksen onnistumisessa ja aikaakestävän kuvan saavuttamisessa (:

perjantai 7. syyskuuta 2012

Syksy hämärtyy, mutta Valojen Yö valaisee Haminaa.

Syyskuun hämärtyvät illat tuovat taas mukanaan erilaista ohjelmaa Haminan keskustaan 14.9.2012. Valojen Yön kunniaksi myös oma studiomme järjestää viilenneiden iltojen kunniaksi lämmittävää ohjelmaa. Tarjoamme erilaisia viihdykkeitä aina klo 21 asti.

Lapsille on tarjolla kasvomaalausta koko päivän mittaan. Hello Kittyn tai järeän pääkallon koristaman posken kanssa on mukava lähteä nauttimaan karnevaalitunnelmasta muuallekin. Pienen taideteoksen saa kahdella eurolla.

Kauneuden Helmi on myös mukana menossamme. Helena meikkaa ja ehostaa studiollamme nopeammalla aikataululla Yön juhlijoita klo 17-21. Pikameikkauksen hinta on 10 euroa.

Itsensä ikuistaminen on myös mahdollista, luonnollisesti, onhan kyseessä valokuvastudio. Oman Valojen Yö -lookkinsa voi ikuistaa vapaamman muotokuvan muodossa tai neljänä mustavalkoisena passikuvana. Pikakuvauksen saa hintaan 10 euroa, ja tarjous on voimassa klo 17-21.

Illalla  yelisöä viihdyttää kaksi upeaa musiikkiesitystä. Klo 19:30 esiintyy nelihenkinen, akustinen ryhmä Tytötjapojat. Studion Yön päättää niinikään akustinen duo Serengil&Vanhala n. klo 20:30. Molemmat rykmentit hemmottelevat yleisöä kirjavalla cover-settilistalla. Syksy, pimenevä ilta ja akustinen musiikki; tunnelmointi on taattua.

Kahvipannu porisee studiollamme koko päivän. Tarjolla on myös pientä purtavaa. Tervetuloa morjestamaan! :)


Vuoden 2013 Chicks'n'Cars -kalenteri ilmestyy pian!

Vuoden odotus lähenee taas loppuaan. Järjestyksessään kolmas Chicks'n'Cars -kalenteri on  saatettu matkalle kohti painoa ja konkreettista olomuotoa. Kesän hikiset kuvauspäivät, monet työtunnit,  järjestelyt, lukuisat suunnittelupalaverit ja visioinnit pakataan yksiin kansiin, ja lähetetään matkaan suureen maailmaan. Kalenterin ennakkotilaus on jo startattu, ja suositteluna on toimia nopeasti oman painoksen saamiseksi; kalentereita painetaan rajallinen määrä!

Kalenterin ilmestymisen myötä haluamme tietysti juhlia jälleen tätä saavutusta, ja siksi järjestämmekin taas julkaisubileet tuotoksemme kunniaksi. Virallisia julkaisubileita vietetään Kouvolan House of Rockissa 15.9.2012! Tervetuloa juhlimaan kanssamme uutukaisemme julkaisua :)