perjantai 30. toukokuuta 2014

Onnea valmistuneille!





Mistä tietää, että kesä on tullut? Koulu loppuu ja monet valmistuu :) Isot onnittelut omasta puolestani kaikille valmistuneille!

Kyllä on itselläkin kiva fiilis pitkästä aikaan kun on muutamat tutkinnot saanut suoritettua tässä työnohessa. Sain juuri Valokuvaajan Ammattitutkinnon, eli VAT:n. Sitä olen opiskellut tässä kaksi vuotta työniohessa. Tänä keväänä meinasi jo usko loppua kun koitin tehdä töitä ja opiskella saman aikasesti. Suvin palkkaaminen on mahdollistanut opiskeluni, ettei työ kärsi. Suvi on pitänyt liikettä auki tiistaista perjantaihin.

Kävin Helsingissä Stadin ammattiopistossa neljä kertaa viikossa. Aamut olin Haminassa töissä ja illat opiskelemassa. Rankkaahan tuo oli ajella edes takaisin Hamina - Helsinki väliä. Mutta kyllä se kannatti! Opin paljon uutta ja tutustuin muihin mahtaviin kuvaajii :) Opin myös paljon uusia paikkoja ja liikkumaan paremmin Helsingissä. Voin suositella opiskelua kaikille. Kyllä kannattaa.

Jos tarvitset valmistajaiskuvat studiossa tai miljöössä, niin soitto nroon 040 5529 885/ Sofia







 








torstai 22. toukokuuta 2014

I LOVE MY CAR

Kyllä, samankaltainen otsikko on jo kerran vilahtanut tässä blogissa, ja sisältö kulkee tämän uuden postauksen sisällön kanssa käsikädessä. Nyt asia on muuttunut hieman virallisemmaksi. Jos olet ylpeä autonomistaja, niin nyt kannattaa pysyä linjoilla.

Sofia kirjoitti aiemmin autoinnostuksestaan ja autokuvausprojektistaan. Koska moottoriajoneuvot ovat tälle kuvaajalle sydäntä lähellä, tehtiin kuvaajaa kiinnostavasta harrastuksesta virallinen kuvauspaketti, joka tulee erottumaan valikoimasta suurella volyymillä. I LOVE MY CAR -nimellä kulkeva projekti ikuistaa komeita autoja omistajineen, ja kuvista tullaan tulevaisuudessa kokoamaan samalla nimellä kulkeva näyttely. Paketti on räätälöity moderniksi ja käytännölliseksi; paketti sisältää perusasioiden (kuvaus, koevedokset ja arkistointi) lisäksi viisi digitaalista kuvaa käyttöoikeuksineen! Tämä tarkoittaa sitä, että kuvattavalla on mahdollisuus teettää kuvia itse missä ja milloin tahansa, tai julkaista niitä omissa profiileissaan internetissä (huom: mikäli kuvia haluaa julkaistavaksi esim. autoiluun liittyvissä lehdissä tai yleisillä nettisivuilla, on tästä neuvoteltava kuvaajan kanssa).

Miksi sitten kannattaa ikuistaa itsensä uljaan menopelinsä vierellä? Ensimmäiseksi voisi kysyä, oletko ylpeä autostasi? Oletko uhrannut siihen normaalia enemmän aikaa, vaivaa, varaosia tai valuuttaa? Onko se sinulle muutakin kuin pakollinen kulkuväline paikasta a paikkaan b? Mikäli myöntelit näihin kysymyksiin, kannattaa tällaista ammattitaitoista kuvaussessiota harkita vakavasti. Kuva sinusta ja autostasi voi muuttua yhä tärkeämmäksi vuosien mittaan, viimeistään silloin kun viranomaiset eivät enää anna sinun uusia ajokorttiasi ja autolla ajetut kilometrisi ovat päätöksessään. Toisekseen, nykymaailmassa autoja katoaa jopa kotipihoilta, joten koskaan ei tiedä, milloin autoaan ajaa viimeisen kerran.

Allekirjoittanut pääsi vuosia sitten Sofian kameran eteen ensiautonsa kanssa. Nyt vuoden 1996 Suzuki Swiftini on jo monissa osissa ja kierrätettynä auton kilometrien pamahtaessa täyteen, mutta muistona säilyy upea ja tasokas kuva nuoresta kuskista ja kiiltävästä pikkuautosta.

I LOVE MY CAR-kuvauspaketin hinta on 150 euroa, mutta siitä saatavat kuvat voivat tulevaisuudessa olla tunnearvoltaan mittaamattomat.

Kuvausten ajanvaraukset ja lisätiedustelut voi soittaa suoraan Sofialle numeroon 040 552 9885. Projektin etenemistä voi seurata jatkossa omassa blogissa osoitteessa http://rakastanautoani.blogspot.fi/!







maanantai 19. toukokuuta 2014

En mä tykkää että musta otetaan kuvia

Otsikon mukainen lausahdus on tuttu valtaosalle meistä, joko itsesanottuna tai toisen suusta kuultuna. Moni ihminen kavahtaa kuvatuksi tulemista, ikäänkuin kamera olisi pahempikin ase; syöksytään kaverin selän taakse, peitetään kasvot, tai peruutetaan hiljaa takavasemmalle ryhmäkuvasta. Mutta miksi näin tehdään? Syitä voi luetella monia, mutta miltei kaikissa tapauksissa sen voi laittaa liian itsekriittisyyden piikkiin. Mikä kumma siinä on, että moni meistä näkee itsensä rumana tai epäkuvauksellisena, vaikka todellisuus on toista? Allekirjoittanut vihasi kaikkia pakkokuvauksena tehtyjä otoksia itsestään, ennenkuin Sofia löysi kuvauksellisen puoleni.

Vuonna 2007 olin jäsenenä Irc-Galleriassa. Olin tällöin nuoremapana hieman erikoisempi ilmestys lukuisine kasvolävistyksineni sekä hassuine vaatteineni. Eräänä päivänä nimimerkin taakse piiloutunut kotkalainen punatukka jätti minulle yksityiskommentin, jossa kysyttiin kiinnostusta valokuvamallina toimimiseen. Ensimmäinen reaktio oli tietysti hälytyskellojen kevyt sointi, sillä olin lukenut lukuisia kauhujuttuja vastaavanlaisista tapauksista. Profiilikuvassa esiintyi hymyilevä kaunis nuori nainen, mutta varovaisuus oli edelleen läsnä. Profiilissa oli kuitenkin useita kelpoja mallikuvia erilaisista ihmisistä, jolloin luotto kysyjää kohtaan kasvoi hieman. Uutta kokemusta varovaisesti lähestyen vastasin kysyjälle epävarman kyllä -vastauksen, ja sovimme tapaamisen ennen varsinaisia kuvauksia. Julkiselle paikalle tietysti, varautunut kun olin.

Parin päivän päästä saavuin jo edesmenneen kotkalaiskahvilan eteen. Hetken kuluttua parkkipaikalle kaarsi vanha musta BMW, josta nousi hymyilevä punatukka, sama henkilö kuin aiemmin näkemissäni kuvissa. ”Terve! Sä olet Suvi? Sofia Virtanen, kiva kun suostuit tapaamaan”.
Jep, ehkä kauhukuvat ruudun takana kyttäävistä valehtelijoista oli syytä unohtaa tässä kohtaa.

Kävimme Sofian kanssa pitkät keskustelut kuvauksista. Tottakai halusin tietää, että miksi minä, ja mihin tarkoitukseen kuvat olivat. Ilmeni, että Sofia opiskeli valokuvaajaksi, ja halusi lisäharjoitusta itselleen mielekkäiden projektien kautta. Hän piti erikoisesta tyylistäni, ja kertoi pyytäneensä erilaisia vaihtoehtotyylin omaavia henkiöitä kuvauskohteikseen. Hän kehui myös kuvauksellisia kasvojani ja suuria silmiäni. Kiittelin vaivautuneesti, edelleen hieman epävarmana itsestäni mallina. Kerroin, etten ole kameran paras ystävä, ja että en osaa käyttäytyä linssin edessä. Sofia suhtautui epävarmuuteeni rennosti ”ole huoleti, kyllä me susta kuvauksellinen puoli löydetään” -asenteella. Niinpä sovimme kuvauspäivän.

Kuvauspäivänä marssin kassi täynnä kuvausvaatteita Sofian silloiseen harjoittelupaikkaan erääseen kotkalaiseen valokuvausliikkeeseen. Viimeisin studiokuvaukseni oli yli kymmenen vuotta sitten lapsena, mutta jostain syystä se jännitti näin aikuisuuden kynnyksellä paljon enemmän. Katsoimme Sofian kanssa yhdessä minulle asukokonaisuuden, ja kun vaatteet oli valittu ja puettu, aloitimme kuvaussession.

Ilman Sofian neuvoja olisin varmaankin ollut koko kuvauksen ajan yhtä rento ja liikkuvainen kuin heinäseiväs routamaassa. Sofia antoi kameran takaa neuvoja asioihin, joita en edes itse tajunnut tekeväni. Purin hampaita yhteen todella voimakkaasti, jännitin leukaa ja toisinaan ryhti katosi. Kuvaaja oli kuitenkin kokoajan valppaana, eikä antanut minun näyttää juuri siltä, että olisin ensimmäistä kertaa kameran edessä. Sofia käyttää muuten edelleen samoja, hyväksi havaittuja neuvoja, kuten ”käännä nenänpäätä kohti kameraa”, ”ajattele mukavia asioita, jotta se näkyy silmissä” ja ”pidä kasvot rentoina”. Pikkuhiljaa jopa minun haarniskamainen olemukseni alkoi rentoutua ja uskalsin kokeilla erilaisia asentoja ja katseensuuntia Sofian kannustamana. Kuvauksen aikana kameran takaa kuullut kehutkin rohkaisivat heittäytymään mukaan hetkeen, jota valaisivat välkkyvät salamat ja kelmeä taustavalo. Session jälkeen Sofia vilautti kortille kertyneitä otoksia, ja olin vaikuttunut. Mallidebytointi tuotti tasokkaita ja uudenlaisia valokuvia minusta itsestäni, ja samalla avarsi omaa suhtautumista itseeni. Melkoisen erilaista materiaalia kuin aiemmin itseotetut profiilikuvat, joita nykypäivänä kutsutaan trendikkäästi nimellä selfie.

Vuodet ovat vierineet tästä ensitapaamisesta, ja sen jälkeen olemme tehneet kuvauksia yhdessä sellaisia määriä, joita en olisi ikinä uskonut pääseväni tekemään. Olen itse kehittynyt kuvattavana myös arkipäiväisemmissä tilanteissa, enkä enää syöksy nurkan taa piiloon, kun ihmisiä aletaan kasaamaan ryhmäkuvaan esimerkiksi sukujuhlissa tai illanistujaisissa. En myöskään naamioidu tutun ja turvallisen irvistelyn taakse, joka ennen peitti epäkuvauksellisena pitämäni luonnollisen ilmeen. Myös Sofia on kehittynyt kuvaajana, mutta intohimo ja taito rohkaista kameran edessä esiintyviä ihmisiä ovat säilyneet yhtä voimakkaina kuin mitä ne olivat silloin seitsemän vuotta sitten. Ja uskon, että ne myös tulevat säilymään.

  • Suvi

Suvi vuonna 2007








Suvi vuonna 2008





Suvi vuonna 2011








lauantai 17. toukokuuta 2014

Päivänsäde 2014 on nyt valittu!

Kolmatta kertaa järjestettävä Päivänsäde-kilpailu on jälleen saatu päätökseen. Kipailu toteutettiin yhdessä Kaupunkilehti Ankkurin kanssa useiden sponsoriyrityksen avustuksella. Tammikuusta maaliskuuhun studiolla kuvausten kantava teema oli suloisuus ja vilpitön riemu, kun useita kymmeniä Päivänsäde-tittelin tavoittelijoita saapui Sofian kameran eteen. Kuvausten päätyttyä esiraati oli tiukan paikan edessä: ketkä olisivat ne 20 finalistia, jotka olisivat askeleen lähempänä haluttua pääpalkintoa?

Finalistien valinta oli vaikeaa, ja useita tapauksia jouduttiin puntaroimaan kauan, jopa yön yli. 20 tuntui lukumääränä kovin pieneltä, sillä kaikki kuvauksissa käyneet olisivat ansainneet paikan jatkossa. Lopulta karsinta oli kuitenkin suoritettu, ja finalistit julkaistiin mm. Ankkurissa, studion näyteikkunassa ja Facebookissa. 

Tässä kohtaa esitämme ison kiitoksen yleisölle, joka äänesti ahkerasti niin Facebookin kuin äänestyspisteidenkin puolella. Sofian studiolle kiikuteltiin päivittäin äänestyskuponkeja, ja Facebookissa tykkäyksissä oli ruuhkaa. Äänestysajan lähestyessä loppuaan ääniä oli kertynyt todella paljon, ja kun viimeinen äänestyspäivä päättyi, alkoi äänestyskuponkien laskeminen ja ynnäys Facebook-tykkäyksiin. 

Tuomaristo kokoontui 6.5.2014 kaupunkilehti Ankkurin tiloissa. Intensiivisen mielipiteidenjaon, äänestelyn, laskeskelun ja ihastelun päätteeksi oli päätetty itse Päivänsäde, sekä toiselle ja kolmannelle sijalle päätyneet hurmurit. 

14.5.2014 julkaisimme tulokset Ankkurissa ja Facebookissa, mutta kerratkaamme ne vielä täällä. Päivänsäde 2014 on Sauli, hurmaava pikkuherrasmies, joka valloitti veikeällä hymyllään. Toiselle sijalle ylsi Vilja, kaunis neito, jonka vilpitön halaus nallepehmolelun kanssa sai sydämet sulamaan. Kolmanneksi päätyi yleisönsuosikki, Veeti, joka kieltäytyi teeskennellystä poseerauksesta ja ihastutti suloisella nyrpistyksellään. Voittajat palkittiin ja kukitettiin perjantaina lämpimien onnentoivotusten saattelemana :)

Kiitämme vielä kerran kaikkia osallistujia, sekä kilpailussa mukana olleita sponsoreita! :) Nauttikaa oman elämänne päiväsäteistä ja niiden tuomasta ilosta!



Päivänsäde 2014 -kilpailun kolmen kärki: Sauli, Vilja ja Veeti!

lauantai 10. toukokuuta 2014

American Car Show

Autofanaatikko kun olen, niin halusin päästä monen vuoden tauon jälkeen ihastelemaan autojen kauneutta American Car Show:hun, joka oli 18.-21.4.2014 Helsingin messukeskuksessa. Messuille tein kaksi reissua, mikä ei välttämättä ollut huonovaihtoehto. Sen verran paljon useammassa messuhallissa oli katseltavaa ja ihmeteltävää. Tapahtuma järjestettiin jo 37. kerran! Tapahtuman järjestäjä on vuonna 1972 perustettu Finnish Hot Rod Association ry.

Perjantaina menin lehdistöaikaan jo sisään, jolloin ei muu yleisö ollut vielä paikalla. Sai rauhassa kierrellä ja kuvailla autoja. Itse olen enemmän kiinnostunut vanhoista kunnon jenkkiraudoista, joten kuvanikin koostuvat aika pitkälti niistä. Tuli toki otettua myös tuunatuista peleistä ja yksityistkohdista kuvia :)

Rakastan työtäni yli kaiken. Saan toteuttaa itseäni ja tehdä työtä, mistä pidän. Teen usein töitä seitsemän päivää viikossa ja helposti minulla yhdistyy työ- ja vapaa-aika toisiinsa. Mutta se ei minua haittaa. Messuilla olin ikäänkuin vapaa-ajallani ja ystävä ja veli mukana, mutta samalla tein muistiinpanoja ja otin kuvia uuteen Golden Vintage lehteen. Lehti on 50-60- lukujen ilmiöihin ja asioihin keskittyvä elämäntapa lehti.

Vaikka perjantaina vietettiinkin messuilla useampi tunti, niin lauantaina bongailin vielä vaikka mitä yksityiskohtia eri osastoilta. Menin myös tutustumaan GM-Cruisers´n osastolle, jossa oli autojen kaksi naisomistajaa paikan päällä. Sanna ja Marjo olivat pukeutuneet fiftarihenkisiin mekkoihin ja esittelivät minulle heidän osastoaan ja kerhotoimintaansa. Kerho oli edustettuna naisjäsenien autojen kautta ja kiersin neitokaisten kanssa heidän osastoa ja ihailin monia yksityiskohtia. Teemana oli picnic ja naiset olivat tuoneet siihen sopivaa rekvisiittaa Airam termopulloista ja ruokakauttauksista lähtien. Naisten haastattelun voitte lukea seuraavasta Golden Vintage lehdestä kokonaisuudessaan ;) Yleisöäkin näytti riittävän messuilla ja välillä sai odottaa sopivaa hetkeä kuvatakseen autoja.

Kesää ja autotapahtumia odotellessa.

Perjantaipäivän kuvia











































Pakoputki A. Anttilan pojat olivat edustettuina meiltä päin :)












Lauantaipäivän kuvia

GM-Cruisers´n osasto










Sanna ja Marjo.