torstai 31. lokakuuta 2013

Vieraana Haminan Teatterissa II

Eräänä päivänä vastarakastunut pariskunta, Helena ja Janne, ottivat minuun yhteyttä. Ihana pariskunta halusi minun ottavan heistä kihlajaiskuvia.

Pidimme yhdessä suunnittelupalaverin, jossa kartoitimme heidän toivomaansa kuvausta. Istuimme yhdessä alas ja kävimme läpi minkälaisia he ovat ihmisinä, millaisesta tyylistä he pitävät, sekä kuvauspaikkaa ja teemaa. Pariskunnalla oli todella paljon käyttökelpoisia ideoita kuvaukseen. Keskustellessani heidän kanssaan en voinut olla huomaamatta kuinka paljon samankaltaisia ajatuksia ja intressejä heillä oli keskenään.

Mietimme kuvauksen rakentuvan jonkin yhteisen harrastuksen ympärille, ja niitä Helenalla ja Jannella riittikin. Pariskunta golffasi, purjehti ja pelasi tennistä. Helena itse harrasti ratsastusta, musiikkia, teatteria ja muuta kulttuuritoimintaa. Lisäksi hän on aktiivisesti mukana hyväntekeväisyystoiminnassa. Janne taas harrasti reserviläistoimintaa. Valinnanvaraa siis riitti, ja aloimme kokoamaan kuvaussuunnitelmaa. Pyöriteltyämme ideoita ja harrastuksia, päädyimme käyttämään kuvauksessa purjehdusteemaa. Kuvauspaikaksi päätyi Haminan Tervasaari, jossa pariskunnan purjevene oli laiturissa. Kuvauspäiväksi sovimme 12.9.

Kuvauspäivän aamuna sää oli uhkaavan sateinen, mutta emme hätiköineet ja peruneet kuvausta – ja hyvä niin. Iltapäivällä sää muuttui suotuisammaksi, ja päivästä tuli kauniin kuulaan syksyinen. Tapasimme Tervasaaressa ja suloisen samanlaisiin purhedusvaatteisiinsa pukeutunut pariskunta nousi komean purjeveneensä kannelle. Mukanani oli myös Henni Haminan Teatterilta. Henni toimi assistenttina, ja käytti mm. täytesalamaa.

Helenan ja Jannen kanssa kuvaaminen sujui kuin soljuva tanssi. He eivät turvautuneet vain kuvaajan neuvoihin, vaan leikittelivät ja kokeilivat erilaisia poseeraustyylejä. Katseet pysyivät onnellisina ja umpirakastuneina. Heitä oli helppo kuvata, ja koko tilanne oli luonnollinen ja eteni sujuvasti.

Tässä hieman kuvamateriaalia rakkauden täyteisestä kihlajaiskuvasessiosta.








Onnea parille!

Vaimoni on toista maata -näytelmä Haminan Teatterissa 1.11.2013 alkaen. Katso tarkemmat esitysajat osoitteesta http://www.haminanteatteri.fi/.


keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Yksilölliset jouluterveiset

Marraskuun alkaessa katse kääntyy jo loppuvuoden lämpöiseen ja tunnelmalliseen juhlaan, jouluun.  Joulu on siitä pitävälle nykyihmiselle rauhoittumisen aikaa, ja moni viettääkin jouluaaton kerääntyen perheensä kanssa yhteen (koostui perhe sitten verisukulaisista tai muutoin hyvin läheisistä ihmisistä) ja antaen ulkomaailman jäädä hetkeksi huomiotta. Lahjoja vaihdetaan, ja hyvänjoulutoivotukset toistuvat tekstiviesteissä, puheluissa ja sosiaalisissa medioissa. Ennen jouluaattoa ja sen lähipäiviä jouluntoivotukset pitävät kuitenkin pintansa (sekä postin kiireisenä) perinteisessä lähetystavassa; joulukorteissa.

Ensimmäiset joulukortit matkasivat vastaanottajilleen tiettävästi vuonna 1843 Englannissa. Ensimmäistä joulukorttia painettiin Lontoossa vain 1000 kappaletta. Joulukortit keräsivät tämän jälkeen nopeasti suosiota, ja pian korttiperinne levisi ympäri Eurooppaa.  Tähän vaikutti joulumielen lisääntymisen lisäksi vuosien saatossa myös rautateiden ja postimerkkien käyttöönotto, joka nopeutti ja helpotti korttien lähetystä kauemmaskin. Myöhemmin myös uudenlainen painotekniikka mahdollisti korttien sarjatuotannon, ja kortteja oli saatavilla edullisemmin. Alun perin joulukorttien aiheet olivat tonttujen ja joulupukkien yms. sijaan yleisjuhlallisempia, kuten pitsimäisiä koristeita ja kukkia. Vuosien kuluessa joulujuhlaa alettiin korostamaan myös korteissa, ja kuva-aiheissa vallan ottivat nykyisinkin perinteisemmät kynttilät, joulukuuset ja tontut.

Suomessa joulukortteja lähetetään keskimäärin 50 miljoonaa kappaletta. Joulukuussa suomalaisten koteihin jääkaapin oveen tai korkkitauluun kerääntyy siis kiitettävä määrä kauniita kortteja ja jouluntoivotuksia. Jos lämpimän muistamisen lisäksi haluaa erottua omalla kortillaan, kannattaa sen ulkoasua miettiä tarkemmin. Tässä asiassa Sofia voi auttaa Sinua.

Sofian studiolla järjestetään marraskuussa joulukorttikuvaukset useampana päivänä, jotka mahdollistavat yksilöllisen ja henkilökohtaisemman lähestymistavan joulukorteissa. Voit tuoda kuvaukseen itsesi, lapsesi, lemmikkisi tai vaikka koko perheesi. Maksimimäärää kuvattavissa ei ole, ainoana rajoituksena on huomioitava studion koko, mikäli suunnitelmissa on tuoda suurempi porukka kuvattavaksi. Kuvaus toteutetaan toiveidesi mukaisesti, ja Sofian persoonallisella kuvausotteella lopputulos on ammattimainen ja tasokas. Asiakkaat eivät tule kuvaukseen liukuhihnamaisesti, vaan jokainen kuvattava on yksilö.

Sofian studiolla joulukorttikuvaus maksaa 60 euroa, ja se sisältää kuvauksen, kuvan ja grafiikan valinnan yhdessä asiakkaan kanssa sekä 20 korttia kuorineen. Mikäli 20 korttia ei riitä, on mahdollisuus tilata lisäkortteja 3 euron kappalehintaan. Kuvaukseen varataan aikaa n. 15-20 minuuttia, jonka aikana kuvattavan kanssa kokeillaan erilaisia asentoja ja kuvauskulmia. Ideana ei siis ole pönöttää samassa asennossa tietyn otosmäärän verran, jolloin lopputuloksena on 30 samanlaista kuvaa. Studiolta löytyy jouluaiheista rekvisiittaa, mutta jos haluaa esimerkiksi itselle tärkeän esineen kuvaan, voi sellaisen ottaa mukaan. Kuvausmiljöö stailataan joulun mukaisesti hyvällä ja nuorekkaalla maulla. Unohda siis tusinatuotantomaiset ostoskeskuskuvaukset, ja varaa kuvausaika meiltä!

Joulukorttikuvaukseen varatut päivät ovat seuraavat: 16.11., 17.11., 22.11., sekä 29.11. Soittamalla Sofialle tai vierailemalla studiolla saat varattua itsellesi parhaiten sopivalle päivälle oman kuvausaikasi. Kannattaa olla nopea, sillä parhaat ajat viedään ensimmäisenä.

Jos siis haluat tänä jouluna lähettää jouluterveisesi perinteisen joulupukki- tai ornamenttikortin sijaan omilla tai vaikka lemmikkisi kasvoilla, varaa aikasi kuvaukseen nyt!

Ajanvaraukset ja lisätiedot saa numerosta 040 552 9885, tai vierailemalla Sofian studiolla osoitteessa Isoympyräkatu 21, Hamina.



tiistai 15. lokakuuta 2013

Hääkimallusta Porvoossa

Porvoon Taidetehdas täyttyi sunnuntaina 13.10.2013 kimalluksesta, kuohuvasta ja innokkaan suunnittelun aiheuttamasta kikatuksesta. Juhlapukuliike Valkoisen Kreivittären järjestämät Häämessut tarjosivat juhlia suunnitteleville tai muuten vain hyvästä tunnelmasta pitäville vieraille mukavaa, ja ennen kaikkea näyttävää ja maistuvaa touhua syyssunnuntaihin. Messuille kerääntyi paikallisia ja hieman kauempaakin matkanneita näytteilleasettajia, jotka esittelivät tuotteitaan ja palvelujaan hääjuhlia suunnitteleville tai niistä haaveileville messuvieraille. Sofia Virtanen oli myös paikalla porvoolaisen kauneuden monitoimitalon Trend Studion kanssa.

Sunnuntaina ihmiset olivat virkeällä tuulella, sillä jo heti aamupäivästä messujen avauduttua yleisölle kellon lyödessä yksitoista kansaa virtasi vuolaasti sisään tuoden mukanaan iloisuutta ja myönteisellä tavalla jännittynyttä henkeä. Kaikenikäisistä ihmisistä koostuvasta väkijoukosta erottui kaksi suurinta ryhmää: haaveilevat ja innokkaat tyttöporukat, sekä suuren askeleen elämässään ottavat pariskunnat. Ihmiset kuljeskelivat arvioiden ja uteliaina ympäri Taidetehtaan tiloja tutkien ja hypistellen näytteilleasettajien tuotteita ja näytekappaleita. Loisteliaiden hääpukujen kankaita tunnusteltiin, kutsukorttimateriaaleja tutkittiin ja koruja soviteltiin. Jokainen pieni ele toi häitään suunnittelevan tahon lähemmäs tärkeää päiväänsä.

Häämessut ovat oivallinen paikka kerätä inspiraatiota, ideoita ja kontakteja häitä järjestävälle pariskunnalle. Useimmiten saman katon alle on kerääntynyt esittelijöitä aina parin ulkonäöstä vastaavista kauneusalan ammattilaisista hääkakun loihtiviin leipureihin. Kun kaikki onnistuneen hääjuhlan elementeistä vastaavat tahot ovat kokoontuneet samaan tapahtumaan, on hääparille helpompaa kartoittaa tarvittavat firmat ja toimijat, joita juhlien rakentamiseen tarvitaan.

Myös Porvoon häämessuilla näytteilleasettajia oli laidasta laitaan. Hieman yli 20 näytteilleasettajan joukosta löytyi monien eri alojen osaajia. Tarjolla ja esittelyssä oli ruokia aina alkupaloista hääkakkuun, puvustajia hääpuvusta alusvaatekerrastoon ja asusteisiin, meikkaajia, kampaajia, juhlapaikkoja, koristelijoita sekä koristelumateriaalien valmistajia, kukittajia ja äänentoistovastaavia. Suurimmaksi osaksi näistä aloista oli vielä useampia näytteilleasettajia, joten valinnanvaraakin löytyi. Paikalla oli myös kauniita malleja, jotka esittelivät pukuja ja kampauksia eläväisemmin kuin mallinukkemaisesti paikallaan seisten. Kyllä, prameimmissakin asuluomuksissa pystyy kävelemään arvokkaasti ja sujuvasti. Vieraita viihdytettiin myös akustisella musiikilla; kaunisääninen Siri lauloi tunnelmallista poppia Peetun säestäessä kitaralla vieressä.

Sofia Virtanen ja Trend Studio esittelivät messuyleisölle omia palveluitaan, sekä yhdistettyjä, erityisesti hääjuhlaan ja polttareihin liittyviä pakettejaan. Yhdistetyt paketit mahdollistivat helpon ja laadukkaan ohjelmanumeron esimerkiksi polttareihin; morsiamen oli mahdollisuus päästä poseeraamaan kameralle tietyn teeman mukaisesti, ja kuvista pystyi rakentamaan seinäkalenterin vaikkapa sulhaselle. Kuvauspaketit ulottuivat myös hääjuhlaan, jolloin Sofia tallentaa koko hääpäivän aina aamuisista valmisteluista illan juhlintaan asti. Trend Studiolta oli taasen saatavilla mm. morsiamen meikkaus, kampaus sekä hemmotteluhoitoja ennen tärkeää päivää.

Häämessujen kimaltavan päivän kääntyessä iltaa kohden väki alkoi vähetä Taidetehtaalta. Ihmiset poistuivat paikalta uusia ideoita ja suunnitelmia rikkaampina, olivat järjestettävinä sitten omat tai ystävän häät. Vaikka häiden toteutustyylejä on yhtä paljon kuin naimisiin meneviä parejakin, on yksi asia varmasti kaikkia yhdistävä tekijä: häiden täytyy olla parin näköiset, ovathan ne heidän elämänsä kaunein ja merkityksellisin juhla.

Kuvia messuilta :)








































<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11154525/?claim=hjn4wckfyg4">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>





perjantai 11. lokakuuta 2013

Vieraana Haminan Teatterissa

Haminan Teatteri esittää: Vaimoni on toista maata
Ensi-ilta 1.11.2013

Haminan Teatteri tuottaa marraskun alussa ensi-iltaan ranskalaisen Gilles Dyrekin kirjoittaman, ja Reita Lounatvuoren suomentaman napakkatempoisen komedian Vaimoni on toista maata. Näytelmän on ohjannut Ville Kiljunen.

Helena ja Janne, umpirakastunut pariskunta, valmistautuu iloiseen illanviettoon Jannen vanhan luokkakaverin, Riston, ja tämän tyttöystävän kanssa. Kaverukset eivät ole tavanneet vuosikausiin, ja jälleennäkemisen riemu on ilmeinen. Riston tyttöystävä vaikuttaa kuitenkin omituiselta, hän ei puhu mitään! ”Onkohan hän ulkomaalainen?” Hillittömien väärinkäsitysten ketju vääntää ihmissuhteet solmuun, kerrostalokaksion kaaokseen ja katsojat kaksinkerroin naurusta.


Aloitin Haminan Teatterin esityksissä vierailun vuonna 2010. Ensimmäinen kuvaamani näytös oli tuolloin teatterissa pyörinyt Lumikki ja seitsemän kääpiötä, joka oli myös Ville Kiljusen ohjaustyötä.

Aiemmin olen käynyt taltioimassa teatterin uusimpien näytösten harjoituksia pressiä ja käsiohjelmia varten, mutta Vaimoni on toista maata -seurasin harjoituksia useampina kertoina, ja samalla kiinnitin huomiota siihen, miten roolihahmot muovaantuivat näyttelijöiden ja ohjaajan käsissä, aina ensi-iltaan asti.

Kävin seuraamassa näytelmän harjoituksia kamerani kanssa muutamana sunnuntaina. Kun harjoituksia kuvasi useampaan otteeseen, löysin joka kerta uusia juttuja ja koukkuja näytelmän edetessä. Minusta tuntuu, että saan näytelmästä enemmän irti, kun käyn seuraamassa ja kuvaamassa sitä aiempia näytelmiä enemmän. Joskus olen kuvannut pressikuvia näkemättä lainkaan kokonaista esitystä. Silloin haasteeksi muodostuu taltioida se tietty fiilis, jonka pitäisi välittyä katsojillekin.

Kuvatessa Haminan Teatterin näytelmää kokeilen erilaista lähestymistapaa, erilaisia kuvakulmia, objektiiveja ja valotuksia. Käytän salamaa ja kuvaan vallitsevalla valolla. Näin saan koko ajan etenevästä näytelmästä erilaisia otoksia, joista kunkin kohtauksen tunnelma välittyy parhaiten kuvien katsojalle.

Näyttelijät paransivat suorituksiaan jokaisella harjoituskerralla. Roolihahmot hioutuivat pikkuhiljaa muottiinsa, ja myös näyttelijät heittivät ohjaajalle omia ehdotuksiaan hahmojensa muokkaamiseksi. Vaimoni on toista maata -näytelmän ensimmäisellä vierailukerralla minua jäi mietityttämään millaiset asut kullekin roolihahmolle tulee. Näyttelijät näet harjoittelivat lähinnä omissa arkivaatteissaan. Lavasteet olivat tällöin jo miltei valmiina, mutta mielestäni jotain pientä puuttui vielä. Huomasin myös, että teatterille pari viikkoa aiemmin lahjoittamani tekokukkakimppu oli päässyt estradille mukaan näytelmään. Oli hienoa nähdä, että itselle turhaksi jäänyt esine oli saanut uuden elämän toisenlaisessa käytössä, parrasvaloissa.

Vaikka takana oli pitkä viikko, jaksoivat näyttelijät harjoitella tarmokkaasti esitystä. Näytelmän hahmoihin kuuluva Janne oli oikea vitsiniekka. Erityisesti roolihahmon omalaatuinen nauramistapa toi mieleeni erään henkilön omasta tuttavapiiristäni. Kikattelin asiaa itsekseni hämyisessä salissa kamera sylissä. Uutta vinkkeliä näytelmän harjoituksiin toi myös se, kun ohjaaja itse heittäytyi roolihahmo-Veeraksi. Eri sukupuolta edustavan hahmon näytteleminen ei näyttänyt haittaavan. Harjoittelun lomassa pidettiin pikainen kahvipaussi, jolloin ohjaaja kehui ja kritisoi näyttelijöitä. Kiljusen ohjaamistyyli oli todella kannustava ja tsemppaava.

Omaan makuuni tämä näytelmä uppoaa. Minä, joka en yleensä naura vitseille, huomasin hihitteleväni vähänväliä näytelmän aikana. Voinkin suositella tätä komediaa vaikkapa pikkujouluihin ohjelmanumeroksi. Yleisö ei tule pettymään.

Lopuksi kuvia muutamista harjoituksista :)