Kylläpäs aika menee nopeasti. Alussa äippäloma tuntui kaukaiselta ja raskausaika pitkäveteiseltä. Etenkin alkuraskaus oli todella väsyttävä ja oli jonkin verran pahoinvointia. Sitten se vähän helpotti ja melkein kaiken aikaa olen pystynyt tekemään töitä, ellei korona rajoitteita ja siitä johtuvaa kuvauskatoa oteta huomioon.
Laskettuaika on syyskuun lopulla, joten nyt on aika rauhoittua ja alkaa odottamaan kauan odotettua vauvaa. Jos sitä vielä ehtisin tehdä viimeiset valmistelut kotona valmiiksi ennen kuin hän on täällä <3
Tuleva isosisko Lumikin on jo odottanut pikku sisarusta kuin kuuta nousevaa. Kunhan vauva syntyy ja pääsen taas vauva-arkeen kiinni, niin ilmoittelen facebook sivullani kun alan taas ottamaan kuvausaikoja vastaan. Äitiyslomalla teen ainoastaan satunnaisesti kuvauksia, joten mikäli haluat minut kuvaamaan, kannattaa kuvausaika varata ajoissa :)
Elokuun alussa kävin ottamassa perheeni kanssa odotusajankuvia stailaaja Pia Pulkkisen avustamana. Halusin kuvat ulkona maalaismaisemissa. Silloin kun odotin esikoistani kuvia otettiin metsässä, rannalla, kallioilla ja jopa Hallan sillalla. Minähän siis rakastan kaikkea urbaania, vanhoja rakennuksia ja paikkoja, mitkä rapistuu ja millä on historia. Hallansilta oli minusta kaunis ja kuvauksellinen, mutta valitettavasti UPM halusi sen purkaa :(
Onneksi ehdittiin käydä vielä ottamassa kavereitteni kanssa nämä vähän erilaiset odotusajankuvat muistoksi :D
Näissä odotusajan kuvauksissa stailauksesta huolehti Pia. Pia oli bongannut kuvissa näkyvän mekkoni ja muut rekvisiitat. Toteutamme Pian kanssa yhdessä erilaisia stailauskuvauksia, missä hyödynnetään rekvisiittaa ja vaatteita. Jos kuvattava antaa luvan, niin voimme ideoita vaikka minkälaisia teemoja ja fantasiaa. Vuosia Kotka - Haminan seudulla kuvauksia tehneenä olen myös hyvin kartoittanut erilaisia ja erityylisiä kuvauslokaatioita. Eri paikat toimivat eri tavalla eri vuodenaikoina ja eri aikaa vuorokaudesta.
Stailaus: Pia Pulkkinen
Valokuvat: Sofia Virtanen ja Pia Pulkkinen
Assarit: Lumi ja Anttu