torstai 29. joulukuuta 2016

Lumivalkoinen Joulu

Meillä on tapana viettää joka toinen joulu Pohjois-Suomessa, Rovaniemen ja Keminjärven puolessa välissä sijaitsevassa Misin kylässä. Siellä järven rannalla asuu mieheni vanhemmat. Joulu tuli ja meni enkä ehtinyt montaa kuvaa julkaista facebookissa. Päästyämme takaisin kotiin ajattelin vielä jälkikäteen julkaista muutamia kuvia Lumin ensimmäisestä joulusta.
Etelään ei tänäkään vuonna saatu valkoista joulua, mutta onneksi me pääsimme Andreaksen ja Lumin kanssa nauttimaan siitä pohjoisessa. Mitään paukkupakkasia ei ollut, jouluaatto yönä mittari painui -15 astetta. 

Kaveri vinkkasi ennen matkaa tulevista revontulista ja niitä me sitten porukalla kyttäilimme. Otin reissuun mukaan Canon 5D Mark III varusteineen, johon kuuluu myös Manfrotton jalustani. Andreaksen isä, Lumin farfar sanoi revontulista ja ryntäsin tuota pikaa jalustan ja kamerani kanssa pihalle pimeeseen. Keittiönikkunasta kajasti hieman valoa lumihankeen ja taskulampulla valomaalailin punaista saunamökkiä pitkän valoituksen aikana. Nämä olivat kolmannet revontulikuvani ja tosiaan minähän olen tottunut enempi kuvaamaan ihmisiä kuin luontoa, niin tämä on minulle tälläistä opettelua :D
Revontulia pääsin kuvaamaan vielä toisenakin iltana kun Andreaksen sisko Åsa mainitsi nähneensä niitä taivaalla. Oli kyllä kiva seisoskella yksin pimeässä pihalla keskellä hiljaisuutta.









Aikaisempina vuosina olemme porukalla hakeneet joulukuusen metsästä, mutta tänä vuonna minulta valitettavasti jäi kuusenhakureissu väliin kun keskityin omaan pikku tonttuuni tuvassa. Lumi pääsi tapamaan ensimmäistä kertaa tätiään ja kahta serkkuaan. Oli kiva nähdä kaikki lapset yhdessä. Hieman isommat serkukset leikkivät joululahjoillaan ja Lumi seurasi lattialla vieressä heidän puuhiaan. Otettiin myös Lumin kanssa joulukuusen ääressä joulutunnelmakuvia.









Juuri sillä kertaa kun menen ja jätän oman 70-200mm objektiivini kotiin, niin olisi ollut upea tilaisuus päästä kuvaamaan Hiiripöllöä kuusen latvassa. Tässä minun räpsyni ikkunan läpi 24-105mm:llä. Ei minusta taida lintukuvaajaa tulla... :/ Pöllö tuntui kiusaavaan minua tahallaan. Seuraavana päivänä kun menimme vaunuilemaan Lumin kanssa, Hiiripöllö lensi taas reittimme varteen kuusen nokkaan tönöttää..  Siinä vasta olisi ollut helppo kuvauspaikka, mut ehei, kun menin jättämään sen objektiivin pois matkasta... (automme oli ääriämyöten täynnä tavaraa...)



Laitan tähän vielä muutaman kännykkä räpsyn kun ei ollut sattumoisin kameraa vaunulenkillä mukana.








Jatkoin sitten Lumin kuvauksia sisällä lämpimässä :D









Mutta ei yksikään huippumalli loputtomiin jaksa kameran edessä hymyillä ja poseerata. 


Tässä vielä muutamia Lumin lahjoja :)





maanantai 12. joulukuuta 2016

Kotiäidin yölliset seikkailut

Omat kuvausprojektit jäävät usein taka-alalle töiden lomassa. Nyt äitiyslomalla olen ehtinyt tekemään myös omia kuvauksia :) Yleensä kuvaan ihmisiä, mutta välillä on kiva päästä testailemaan ihan luontokuvaustakin.

Jokaisella kuvaajalla on yleensä se oma juttu, missä on hyvä. Minun kompastuskivi on nimenomaan luontokuvaus. Eräänä iltana lähdin ystäväni Tarun kanssa testailemaan luontokuvaamista ja kameran asetuksia. Tarkoitus oli kuvata myös filmille, mutta valitsemamme ajankohtana oli todella kova ja kylmä tuuli. Kävimme kiertelemässä Haminassa ja Kotkassa. Päädyimme kuvaamaan Hallaan ja Tiutiseen. Vaikka luulimme pukeutuneemme lämpimästi, hetken kuvatessa ulkona näpit jäätyivät ja kylmä viima meni luihin ja ytimiin.

Lähdimme illan hämärtyessä liikenteeseen ja seurasin kaiken aikaa kun tuli pimeämpää. Tarkoitus oli päästä sinisen hetken aikoihin kuvaamaan, kun taivas on kaunis sininen. Minusta on aina ollut kiva ajella auton kanssa ja silloin kun sain ajokortin, tuli ajeltua öisin aika paljonkin. Pari kesää meni kuvausten ohessa myös taksin ratissa. Nautin nimenomaa iltavuoroista kun aloitin työvuoron valoisaan aikaan ja näin kesäöiden hetken pimeyden ja aamuyöllä taas auringon nousun. Löysin paljon uusia kuvausympäristöjä ja pääsin seuraamaan, miltä eri paikat näyttävät eri vuorokauden aikoihin. Välillä vilahti eri eläinlejakin, mitä normaalisti ei välttämättä huomaa liikkuessaan päiväsaikaan. Ja kun tosiaan en ole hirveästi luontokuvausta harrastanut ja mennyt metsään etsimään niitä eläimiä kamerani eteen.

Hallan tiellä oli kiva jäädä vain katsomaan, miten meri tyrskysi ja laineet löivät rantaan raivokkaasti.














Ajellessa bongasin myös yöllisen yksinäisen katulampun. Näkymästä tuli mielestäni kauheleffat mieleen.


Tuli myös testailtua kylmäaseman mageita värejä oman sinisen kiiuskani kanssa. Monissa huoltoasemissa on upeat värit ja valot.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Rauhallista Joulun odotusta :)

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Pukin vinkit pukinkonttiin

 Matti Pukki on kotkalainen valokuvaaja joka alkoi yrittäjäksi samana vuonna kuin minä, 2008. Matti osti Foto PR valokuvaamon, joka on toiminut Kotkassa vuodesta 1977 lähtien. Liike sijaitsee Kotkan linja-autoasemaa vastapäätä ja on avoinna ma-pe klo 10-17.

Tutustuin Mattiin Kotkan Opiston mustavalkokurssilla kun opettelin vedostamaan mustavalkofilmille pimiössä. Siitä lähtien hän on toiminut minun neuvonantajana kamera asioissa. Matilta saa parhaat vinkit objektiiveista ja kaikenmaailman apuvälineistä kuvaukseen liittyen. Kun olen harkitsemassa uutta objektiivia, käännyn ensin Matin puoleen ja kyselen häneltä itselleni sopivaa vaihtoehtoa. Hän tuntee kuvaustyylini ja osaa suositella minulle sopivia vaihtoehtoja.
Foto PR toimii myös minun asiakkaitteni kuvatilausten Kotkan noutopisteenä. Asiakkaani voivat valita kuvien noutopaikaksi Kotkan tai Haminan.

 Kävin kysymässä Matin vinkit joululahjoiksi pukinkonttiin. Hyvät valokuvat kannattaa teettää aidoiksi kuviksi albumiin, tai tehdä kuvakirja. Kirjaa on kiva selailla lasten ja lastenlasten kanssa mieluummin kun katsella tietokoneelta. Isovanhemmille voi teettää lastenlasten kuvista kahvimukin, t-paidan, hiirimaton, avaimenperän tai vaikkapa magneetin jääkaapin oveen ilahduttamaan.
Kuvalahja on ihana muisto.
Liikkeestä löytyy kaksi kuvakioskia, joilla voit teettää omat kuvat valmiiksi kuviksi. Kioskeissa kosketusnäytöt, joilla pääset selaamaan kuviasi ja valitsemaan kuvatuotteet. Nyt vielä ehtii tilata myös joulukortit. Kioskeilla voi tilata kuvia myös eri puhelinmalleilta.

Varastotyhjennyksessä tarjouksessa Nikon D3400 runko Sigman 18-300mm objektiivilla 949€, kehykset -30%, kameran jalustat ja jalusta tarvikkeet - 15%, erä Pentaxin objektiiveja tarjous hinnoin.



Foto PR sijaitsee Kotkan Linja-autoasemaa vastapäätä, osoitteessa Kymenlaksonkatu 20.


Valokuvaamosta saa viralliset passikuvat perinteisesti paperikuvina tai sähköisesti suoraan poliisilaitokselle. 


Kuvaamon eteen saa pysäköityä auton ilman parkkimaksua.


Voit ostaa lahjaksi Matin luontokuvamukin tai mukin omalla kuvallasi.

Liikkeestä löytyy kätevät Led Lenser lamput. Mukava apu näin pimeään aikaan. Led Lenser päähän, niin kädet jää vapaaksi kuvaamiselle.

Laaja valikoima Matin kuvaamia luontokuvia postikorttisarjana.



Juha Metson Suursaari kirja kuvaajan nimmareilla varustettuna.

Useita luontokuva aiheisia valokuvakirjoja.

SanDiskin isot ja pienet muistikortit valo- sekä videokuvaukseen. Muistikortin lukijalla siirrät kuvasi nopeasti ja turvallisesti tietokoneellesi talteen.

Objektiivisi suojaamisen lisäksi valoitusta korjaamaan Hoya -filtterit.



Haman pikkujalusta sopii hyvin pokkarikameroille.


Matti suosittelee paljon kuvaavalle Nikon D3400 runkoa Sigman 18-300mm objektiivilla.

Kilpailu kykyisten hintojen lisäksi Matilta saa opastusta kameran käyttöön samaan hintaan. 

Monipuolinen valikoima Power Pro:n reppuja ja laukkuja kamerasi turvaksi. Useissa myös sadesuoja ja vettä hylkivä pinta.

Ei kannata hangata kamerasi linssiä paidan helmaan. Nyt edullisesti märkä/kuivapyyhkeet!

Kahdelta kuvakioskilta saat tilattua nopeasti ja vaivattomasti kuvasi jonottamatta. Matti myös opastaa kioskin käytössä. 

Kuvat heti mukaan. Koot 10x15cm, 15x20cm ja 20x30cm. Pikakuvien hinnat alkaen 3,95€ / tilaus ja yli 200kpl 10x15cm kuvat 0,29€ / kpl.
Muutamassa päivässä tilattavat kuvat alkaen 0,12€ / kpl kun tilaat yli 200kpl + käsittelymaksu 3,95€.


Varastotyhjennyksen tarjoukset.

Kamera jalustat ja jalusta tarvikkeet - 15%.

Manfrotto, Sirui ja Benro.

Focuksen edulliset kehykset tarjouksessa - 30%.