tiistai 27. kesäkuuta 2017

Haminan Tervasaaren Juhannus

Juhannus suunnitelmat oli viimeiseen asti melko auki tänä vuonna. Normaalisti olemme viettäneet jussimme omalla- tai ystävien mökillä. Tänä vuonna ilma vaikutti sen verran viileeltä ja sateiselta, että päätimme jättää saarireissut väliin pienen lapsen kanssa.
Perjantai iltana halusin kuitenkin käydä hakeamssa vähän Juhannus tunnelmaa ystävieni kanssa toiseen kertaan Haminan Tervasaaren omasta tapahtumasta, missä oli jälleen Suomen suurin kokko.
Patu Patanen oli järjestänyt porukoineen hienon tapahtuman, missä riitti väkeä perheen pienimmistä lähtien.







Suuren kokon päälle oli roudattu myös Woima-Junior, joka paloi välittömästi kokon syttyessä. Viileestä säästä huolimatta paikalle oli kerääntynyt iloista porukkaa myös veneillä. Tapahtuma tuli myös Yleltä telkkarista.





















 Tervasaaresta lähdimme vielä kruisailemaan Pitkillehiekoille. Siellä oli todella upea sininen hetki meneillään. Tarkoitus oli valvoa koko yö kameran kanssa ja autolla Hamina - Kotkassa, mutta joku kävi heittämässä unihiekkaa silmiin ja päädyin ajoissa oman pienokaisen viereen nukkumaan :)









maanantai 26. kesäkuuta 2017

Suunnitelma B sateen sattuessa

Kesä on ihanaa aikaa ja suurimman osan kuvauksista toteutan ulkona sään salliessa. Ulkona kuvatessa saa paljon rennompia kuvia ja monipuolisempaa kuvausympäristöä kuin studiossa. Janeten kanssa olimme sopineet ulkokuvaukset Haminan ankkalammen ympyröissä. Jokainen ulkokuvaus sovitaan aina säävarauksella. Kesäisin tulee tutkittua ilmatieteenlaitoksen sivuja päivittäin jännäten sataako tänään vettä vai ei. Kuvauksessa kuin kuvauksessa minulla on aina suunnitelma B siltä varalta, jos sataa tai jotain muuta tapahtuu. 

Kesä on ollut melko sateinen ja monesti minulla on studio valmiina kuvauksiin, jos vettä tuleekin kaatamalla. Lopettelin juuri edellistä kuvausta ja jännäsin samalla uhkaavien pilvien noustessa Karhulan ylle, alkaako kohta satamaan tai sataako jo Haminassa. Olin varmuuden vuoksi vuokrannut Anulta Studio Loisteen studion käyttööni, koska aavistelin vettä. Päästyäni Haminaan vettä tuli. Aloitimme kuvaukset studiosta ja sillä aikaa pieni kesäsade ehti sopivasti loppua. Siirryimme sateen loputtua studion vieressä sijaitsevaan ankkalammen yrmpäristöön ottamaan loput valmistujaiskuvat.

Studiossa ja ulkona tuli ihanan kesäiset kuvat :)









tiistai 13. kesäkuuta 2017

Hurmaava Hurtan kevät kuvaukset Katariinan meripuistossa

Helatorstaina järjestettiin Hurmaava Hurtta tapahtuma kolmannen kerran ja ensimmäistä kertaa ulkona. Menossa mukana oli lemmikkiliike Pet Storen Melissa ja Johanna, koirien shampoo ja siivoussuihke Luonnollinen Kamun Sami, Kullanmuru kahvila ja DogBic:ia oli esittelemässä Elina Marttila. Tapahtuma paikkana toimi Kotkan kaunis Katariinan meripuisto upeine puitteineen. Sää  oli muuten kohdillaan, mitä nyt pientä tuulta, niin kuin aina Kotkassa tuntuu olevan.

Kuvattavat olivat tällä kertaa kaikki koiria. Kivasti oli isoja, sekä pieniä koiria. Kuvauspaikkoja löytyi pitkin puistoa ja olisi tehnyt mieli palloilla ympäriinsä vaikka kuinka, mutta kuvattaville oli varattu aina 15 minuutin kuvausaika. Kaikki kuvausajat oli varattu jo etukäteen. Minulla riitti tohinaa kuvattavien kanssa, mutta ehdin taukoni aikana käydä ottamassa muutaman kuvan myös majakoista ja toiminta alueestamme. Onneksi minulla oli tapahtumassa kaksi apulaista, Emma ja Minessa mukana. Emma oli tapahtumapaikalla vastaanottamassa kuvattavat ja yritti aina tähyillä, missä päin puistoa viiletän kuvattavieni kanssa :D Pet Storen tytöiltä tuli jälkikäteen hyvä ehdotus, miten minut olisi voinut paikantaa helposti. Minuun olisi pitänyt kiinnittää punainen ilmapallo, mikä leijuisi yläpuolellani korkealla. 













Kuvattavista sain hienoja kuvia koirien luonnollisessa ympäristössä. Tässä kuvasatoa kuvauksista ja meillä on taas Hurmaava Hurtta kuvaäänestys 9.-21.6.2017 facebook sivustolla. Eniten ääniä saanut palkitaan, sekä äänestäjien kesken arvotaan pieni palkinto. Kipin kapin siis äänestämään omaa suosikkiaan :)