Juhannus suunnitelmat oli viimeiseen asti melko auki tänä vuonna. Normaalisti olemme viettäneet jussimme omalla- tai ystävien mökillä. Tänä vuonna ilma vaikutti sen verran viileeltä ja sateiselta, että päätimme jättää saarireissut väliin pienen lapsen kanssa.
Perjantai iltana halusin kuitenkin käydä hakeamssa vähän Juhannus tunnelmaa ystävieni kanssa toiseen kertaan Haminan Tervasaaren omasta tapahtumasta, missä oli jälleen Suomen suurin kokko.
Patu Patanen oli järjestänyt porukoineen hienon tapahtuman, missä riitti väkeä perheen pienimmistä lähtien.
Suuren kokon päälle oli roudattu myös Woima-Junior, joka paloi välittömästi kokon syttyessä. Viileestä säästä huolimatta paikalle oli kerääntynyt iloista porukkaa myös veneillä. Tapahtuma tuli myös Yleltä telkkarista.
Tervasaaresta lähdimme vielä kruisailemaan Pitkillehiekoille. Siellä oli todella upea sininen hetki meneillään. Tarkoitus oli valvoa koko yö kameran kanssa ja autolla Hamina - Kotkassa, mutta joku kävi heittämässä unihiekkaa silmiin ja päädyin ajoissa oman pienokaisen viereen nukkumaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti