maanantai 26. kesäkuuta 2017

Suunnitelma B sateen sattuessa

Kesä on ihanaa aikaa ja suurimman osan kuvauksista toteutan ulkona sään salliessa. Ulkona kuvatessa saa paljon rennompia kuvia ja monipuolisempaa kuvausympäristöä kuin studiossa. Janeten kanssa olimme sopineet ulkokuvaukset Haminan ankkalammen ympyröissä. Jokainen ulkokuvaus sovitaan aina säävarauksella. Kesäisin tulee tutkittua ilmatieteenlaitoksen sivuja päivittäin jännäten sataako tänään vettä vai ei. Kuvauksessa kuin kuvauksessa minulla on aina suunnitelma B siltä varalta, jos sataa tai jotain muuta tapahtuu. 

Kesä on ollut melko sateinen ja monesti minulla on studio valmiina kuvauksiin, jos vettä tuleekin kaatamalla. Lopettelin juuri edellistä kuvausta ja jännäsin samalla uhkaavien pilvien noustessa Karhulan ylle, alkaako kohta satamaan tai sataako jo Haminassa. Olin varmuuden vuoksi vuokrannut Anulta Studio Loisteen studion käyttööni, koska aavistelin vettä. Päästyäni Haminaan vettä tuli. Aloitimme kuvaukset studiosta ja sillä aikaa pieni kesäsade ehti sopivasti loppua. Siirryimme sateen loputtua studion vieressä sijaitsevaan ankkalammen yrmpäristöön ottamaan loput valmistujaiskuvat.

Studiossa ja ulkona tuli ihanan kesäiset kuvat :)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti