Vaikka ulkona on vielä synkkää ja melko lumetonta, alamme jo toiveikkaasti (kuka enemmän, kuka vähemmän)
suuntaamaan katsetta reippaan kuukauden päähän. Joulu on taas
ovella! Koska moni painii tälläkin hetkellä joululahjaideoiden
kanssa, päätimme omistaa tämän postauksen lahjaideoihin, joita
Sofian studiolta löytyy. Kaikkia studion tuotteita ei tule
välttämättä edes ajatelleeksi kun miettii lahjaideoita, joita
valokuvastudio voisi tarjota. Ja faktahan on, että valokuva-aiheiset
lahjat pitävät pintansa vuodesta toiseen, ja säilyvät
parhaimmillaan useiden sukupolvien ajan.
Kuvamukit ovat käytännöllinen ja
hauska lahjaidea sekä nuoremmalle, että vanhemmalle lahjansaajalle.
Mukin kylkeen on mahdollista teettää kuva omista arkistoista, tai
Sofian ottama potretti, mikäli on studiolla kuvattavana käynyt.
Muki omalla, lemmikin, perheen, lapsen tai vaikkapa sisaruksen
kuvalla on varmasti henkilökohtaisempi kuin marketista löytynyt
sarjatuotannolla teetetty muki.
Muki omalla otoksella, 15 euroa. Muki Sofian otoksella, 18 euroa.
Muotokuva on ammattimaisin ottein
otettuna lähes aina esille päätyvä lahja. Kun vaikkapa perhekuva
vuosimallia 2013 ripustetaan saman vuoden jouluaattona seinälle,
voivat kuvan henkilöt poseerata samalla seinällä vielä jouluna
2033. Kuvassa voi esiintyä kuka tahansa (yksin tai isommalla
porukalla), joka on jollakin tavalla merkityksellinen kuvalahjan
saajalle. Tule studiollemme kurkkaamaan kuvauspaketteja, ja varaa
sitä silmällä pitäen juuri tähän tarkoitukseen sopiva
kuvausaika! Muistathan kuitenkin olla ajoissa, sillä kuvauksesta on
hieman pidempi matka valmiiseen kuvaan.
Hamina-aiheiset lahjat ovat kaupungissa
asuvalle, tai sieltä kotoisin olevalle henkilölle kaunis ja
muistoja herättävä lahja. Hamina-tuotteita meillä on mm.
asuinalue-teemaisina magneetteina ja pinsseinä, sekä upeilla
kuvilla varustettuina mukeina. Hamina on itsessään, pienestä
koosta huolimatta, ainutkertainen ja kaunis kaupunki näyttävine
asemakaavoineen, joten Hamina-aiheinen tuote on vaikkapa
pääkaupunkiseudun vilskeeseen muuttaneelle haminalaiselle
koti-ikävää lievittävä lahja. Asuinalue kohtaisten magneettien
ja pinssien koko kirjo löytyy Sofian studiolta, joten voit tulla
paikanpäälle tarkistamaan löytyisikö juuri sinun kotikulmasi
valikoimasta.
Mukit, 15 euroa / kpl.
Pinssit ja magneetit, 3 euroa / kpl.
Kirjat ovat mukava viihdyttäjä, kun
ulkona tuivertaa lumimyrsky ja paukkupakkaset. Onko lahjansaaja
innokas lintukuvaaja tai Sielun Veljien uskollinen fani?
Kiinnostaisiko häntä Rajantakainen Karjala, tai Ville Haapasalon
seikkailut itänaapurissa? Sofian studiolla myynnissä olevissa
kirjoissa yhteisenä tekijänä ovat tasokkaat ja näyttävät kuvat,
joita useimmissa kirjoissa elävöittävät fakta- tai
fiktiopohjaiset tekstit. Kirjoja on useita, ja varmasti
jokaisentyyppiselle lahjottavalle löytyy sopiva opus.
Ville Haapasalo, 32 euroa.
Rajantakainen Karjala, 40 euroa.
Vuoden Lintukuvat, 34 euroa.
Sielun Veljet, 34,95 euroa.
Lahjakortit ovat monipuolisin lahja,
joka mahdollistaa saajalle juuri häntä miellyttävän lahjan
valinnan. Mikäli et osaa päättää kaikkien yllämainittujen
ideoiden väliltä juuri saajalleen sopivinta lahjusta, on
lahjakortti turvallinen ja valinnanvapauden mahdollistava
ilahduttaja.
Asuuko sinulle läheinen henkilö
kaukana, tai onko hänellä jo kaikkea, jota kuvitella saattaa?
Haluaisit kuitenkin muistaa häntä joulunaikana jotenkin. Studiolla
on aina marraskuun loppuun asti käynnissä joulukorttikuvaukset,
joista voi teettää yksilölliset ja ilahduttavat kortit usealle
itselle tärkeälle henkilölle. Ideana on tulla kuvaukseen Sofian
kameran eteen, ja session parhaasta kuvasta teettää min. 20 korttia
lähetettäväksi. Joulukorttiaiheinen postaus löytyy arkistostamme
pari julkaisua sitten :) Ja sitten valppaana: jotta jouluterveiset
ehtisivät ajoissa perille, on ne lähetettävä viimeistään
13.12.2013!
Vielä on tovi aikaa miettiä juuri
omalle läheiselleen sopiva lahja! Vaikka joulukiire alkaa jo
nostamaan päätään, muistathan kuitenkin, että studiolla
tilausten viimeinen jättöpäivä on 5.12.2013, mikäli tilauksen on
tarkoitus ehtiä pukinkonttiin ;)