maanantai 21. lokakuuta 2019

Sofian 10-vuotisjuhla

Vuosi sitten 20.10.2018 yritykseni piti bileet 10 vuoden yrittämisen kunniaksi. Paikaksi valikoitui hulppea huvila, meren rannalta. Haluan nyt juhlien vuosipäivänä julkaista juhlista hieman kuvia muidenkin nähtäväksi :)

Villa Kärkisaari.


Villa Kärkisaaren omistaa Kotkan Julkiset Kiinteistöt eli JUKI. Kiinteistö on tällä hetkellä remontissa. Päärakennukseen olen päässyt vuosien mittaa tutustumaan ollessani itse kuvaamassa erilaisissa tapahtumissa ja häissä. Tontilta löytyy myös kiva pieni rantasauna.








Tilan koristelut tulivat Ekamin Taidepajan nuorilta. Kerroin Ekamin työvalmentaja Mariikka Pitkäselle juhlien teemasta ja toiveista ja he loihtivat upeat koristelut Kärkisaareen. Käytimme pääosin kierrätysmateriaaleja. Itse olin erittäin tyytyväinen nuorten koristeisiin. He tulivat myös paikan päälle auttamaan tilan koristeiden sijoitteluissa.

Vieraat saivat lähtiessään pienen kiitoskassin, missä oli yhteistyöyritysten tuotteita ja esitteitä.













AK Sound & Music Service järjesti huvilan sisä- ja ulkotiloihin juhlavalaistukset.

Juhlissa meillä oli kuvausseinä, missä sai käydä kuvauttamassa itsensä. Illan aikana monet kävivätkin jo uusinta kierroksilla. Juhlan kuvauksista huolehti Esa Lappalainen ja minä itse. Juhliin oli tulossa useampi kuvaaja, mutta he estyivät ja hoidimme kuvaukset itse. Illan aikana paikalla oli myös Tumman Joen Tällä Puolen tiimi, joka huolehti videokuvauksesta ja juontamisesta.

Tässä heidän teaser video juhliin.

Illan kooste video:




Kotkan Seudun Yrittäjänaiset ja kavaljeerit.

Mindy Mad Magnolia ja minä.

Diamond Heels.



Smooth Groove Orchestra.

Hyviin bileisiin tulee aina poliisit paikalle :D


Haminan Teatteri.


Mindy Mad Magnolia, Thomas Pryke ja minä.

Bar Tenders.


Bar Tenders ja Esa.

Illan juontaja Pingo Höpönen.

Illan emäntä.

Mindyllekin juoma maistui.

Mindy Mad Magnolian showta.

Thomas Pryke.





maanantai 9. syyskuuta 2019

Uutta ilmettä syksyyn!

Pystytimme stailaaja Pia Pulkkisen kanssa Pop Up -studio Kotkan kauppakeskus Pasaatiin. Studio avautui lauantaina Fashion ja Lifestyle -tapahtuman yhteydessä ja on auki viikon ajan 14.9.2019 asti. Tarjoamme stailauskuvauksia miehille että naisille. Stailaajamme valitsee kuvattavalle vaatteet seuraavien liikkeiden valikoimasta: Marimekko, Sokos, Carlings ja Cubus. Kuvauksissa on vaatteiden lisäksi lainattavissa Tyylikotkan kalusteita ja Glitterin koruja. Nyt on hyvä tilaisuus tulla otattamaan itsestään uudet tyylikkäät julkaisukelpoiset kuvat :) Kuvauksiin suosittelemme myös pikakampausta ja -meikkiä, jotta tyylistä tulisi viimeistellyn näköinen.

Järjestimme facebookissa myös stailauskuvauksen arvonnan, jonka voitti Soile. Soile tuli avoimin mielin ja Peilin Lumon Anu loihti hänelle kuvausmeikin ja Tarja laittoi hiukset. Kuvasimme kolme asukokonaisuutta, joista tässä näette kaksi.






Stailauskuvauksia on tarjolla vain tämän viikon ajan yhteistyössä Pasaatin vaateliikkeiden kanssa. Kuvattavalle voidaan etsiä jotain normaalisti omasta tyylistä poikkeavaa. Kuvaustausta on myös rakennettu niin, että siinä voi vähän  heittäytyä hullutteluun sekä otta rennosti!





Lauantain avajaispäivänä paikalla oli myös Irina Lonskaya tekemässä lapsille ja lapsenmielisille kasvomaalauksia. Hän on todella taitava artisti ja hänet voi tilata erilaisiin tapahtumiin ja lastenkutsuille.



Valokuvaaja pääsi itsekin tyttärensä kanssa kuviin :)

Kauneustiimimme kampaaja Tarja ja Peilin Lumon Anu.





Kuvat on toteutettu yhteistyössä:

Valokuvat: Sofia Virtanen
Kuvien stailaus: Pia Pulkkinen
Kampaukset: Tarja Tuominiemi
Meikkaus: Anu / Peilin Lumo
Vaatteet: Marimekko, Carlings, Sokos ja Cubus
Korut: Glitter
Huonekalut: Tyylikotka
Kukat: Keijunkehrä