tiistai 18. helmikuuta 2014

Vierailulla FOTO PR:ssä

Yhteistyö on yrittäjämaailmassa kultaa, ja etenkin paikkakuntien rajan yli ylettyvät kontaktit mahdollistavat palvelujen saatavuuden myös kauempaa. Kuten kaikki Sofian studiolla kuvauksissa käyneet asiakkaat ovat huomanneet, kuvatilaus on mahdollista noutaa myös Kotkasta FOTO PR -nimisestä valokuva-alan liikkeestä. Tässä postauksessa astumme FOTO PR:n ovesta sisään, tutkimme liikkeen tarjontaa, ja selvitämme, minkälainen henkilö meitä tiskin takana palveleva Matti Pukki oikein on.

Kuka olet ja mistä olet? 
Olen Matti Pukki, syntyperäinen kymiläinen nykyinen kotkalainen.

Miten päädyit FotoPR:n tiskin taakse? 
Pitkään valokuvausta harrastaneena ja metallihommia leipätyökseni tehneenä olin aikanaan kysellyt liikkeen ostoa, kun entinen omistaja Raul Eklund jäisi eläkkeelle. Raul "Ralle" Eklund kuitenkin sairastui vakavasti vuonna 2008 ja muisti minut. Teimme kaupat FOTO PR:stä loppuvuonna 2008, ja vuoden 2009 alussa jatkoin uutena yrittäjänä.

Mitä FotoPR:n valikoima pitää sisällään?
Pääpaino on erilaisissa harrastajien ja ammattilaisten erikoisvalokuvaustarvikkeissa. Lisäksi meiltä saa passikuvat heti mukaan, sekä digikuvien kehitykset, joko tilaten tai heti mukaan. Jonkinverran teen kuvauskeikkaa, mutta tiskin takanaolo kyllä sitoo lähes kaiken ajan.

Koska valokuvausinnostuksesi sai alkunsa? 
Ostin ensimmäisen kamerani aikuisiällä vuonna 1999, kun keskimmäinen lapseni syntyi. Pian harrastus kuitenkin alkoi viedä mukanaan. Jo vuonna 2003 olin Kotkan opistossa opettamassa kuvausta muille erilaisilla valokuvaus- ja pimiökursseilla. Opetusaikaa kesti noin yhdeksän vuotta, kunnes firma alkoi viedä kaiken ajan ja oli aika lopettaa.

Olet taitava luontokuvaaja, ja sait taannoin tunnustustakin aiheeseen liittyvästä kuvasta. Miksi juuri luontokuvaus? 
Pääsin koulupoikana isän mukaan lintumetsälle, ja ammuinkin pari lintua. Enää en raaskisi ampua muuten kuin kameralla, mutta kosketus luontoon on varmaan peräisin noilta ajoilta. En jaksa olla ihmettelemättä ja ihailematta luonnon monimuotoisuutta. Tärkeintä on luontoon pääseminen ja mieluiten aivan yksin. Se on paikka, jossa akkuni latautuvat. Siinä sivussa sitten syntyy joskus kuvia, välillä ihan hyviäkin, muttei läheskään aina. Kuvaus tätyy tehdä aina myös luonnon omilla ehdoilla. En hyväksy minkäänlaista luonnon häirintää. Välttelen myös ns. helppoja kohteita, joihin saattaa tulla esim. tietylle linnulle kohtalokas "yleisöryntäys". Puuhailen mielummin omissa oloissani ja jos pitää päästä lähelle, niin käytän piilokojua, jolloin kohde ei tiedä läsnäolostani mitään ja käytös on luonnollista.

Mitä pidät nimenomaan luontokuvaajalle tärkeintä, tai jopa välttämättöminä piirteinä? 
1.Luonnon, ja etenkin kuvauskohteen tuntemus. 2.Kohteen edun asettamista omaa etua ja kuvia tärkeämmäksi. 3.Kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta.

Kun lähtee pitkäksi ajaksi luonnonhelmaan etsimään kuvauskohteita, mitkä ovat tärkeimmät välineet ja tarvikkeet, jotka pitäisi löytyä rinkasta? 
1. Oikea vaatetus. 2. Hyvät eväät. 3. Sopivan vähän kameravarusteita.

Mitkä ovat itsellesi merkittävimpiä hetkiä kuvausurasi ajalta? Joko suuremmassa mittakaavassa, tai vain itsellesi henkilökohtaisesti merkittävä hetki tai virstanpylväs. 
Teerien keväinen soidin, jota olen kuvannut jo useamman vuoden ajan, on varmaan kärkisijoilla. Viime kesänä kuvasin ensimmäistä kertaa karhuja, jolloin vietin yksin yön pienessä vanerikojussa aivan itärajan tuntumassa karhujen pyöriessä metrinkin päässä kojusta. Tämä karhureissu oli myös hyvin mieleenpainuva, joskaan ei pelottava kokemus.

Onko sinulla jo uusia projekteja tai suunnitelmia tulevaisuuden varalle valokuvauksen tiimoilta?  
Teerien kanssa jatketaan tänäkin keväänä soidinmenoja. Tämä tietää lähtöjä kotoa aamulla neljän aikaan ja kökkimistä kangaskojussa noin kahdeksaan saakka, jonka jälkeen on riennettävä "pirteänä" FOTO PR:n tiskille palvelemaan asiakkaita. Menen myös karhuja kuvaamaan toukokuun lopulla.

Lopuksi saat vapaalla sanalla mainostaa itseäsi ja FotoPR:ää :) 
Yritän selvittää asiakkaan tarpeen ja keksiä juuri siihen sopivan ratkaisun. Olen sama Matti niin töissä FOTO PR:ssä kuin vapaalla metsässäkin. Eli palvelu pelaa rennolla otteella ja huumorilla höystettynä. Ala on kiinnostanut vuosia niin kovasti, että voin väittää tietäväni siitä aika paljon. Tervetuloa paikkakunnan edullisimpaan passikuvaan!


Valokuvaaja itse kuvausreissulla. Kuva: Matti Pukki

FOTO PR sijaitsee Kotkassa Kymenlaaksonkadulla
 katutasossa,linja-autoasemaa vastapäätä.
 Kuva: Matti Pukki

Siistissä liiketilassa onnistuvat niin kuvien teetys, 
kuvaustarvikkeiden hankinta kuin passikuvatkin.
Kuva: Matti Pukki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti