torstai 20. marraskuuta 2014

Voimaa kuvauksista


Katja lähestyi minua sähköpostitse ja tiedusteli halukkuuttani olla mukana rakentamassa näyttelyä ja suurempaa projektia mielenterveydestä. Kävimme läpi keskusteluja ja huomasin tapaamistemme jälkeen olevani yhä enemmän kiinnostunut heidän toiminnastaan. Katja on projektivastaavana sosiaalipsykiatrisessa yhdistyksessä ja hänet löytää Kasvava keskuksesta. Kasvava on paikka, jonne kuka vaan voi mennä anonyymisti hakemaan vertaistukea masenukseen ja uupumukseen. Heidän tilat löytyvät Kotkasta linja-autoasemaa vastapäätä Kymenlaaksonkatu 20 D, 2. kerros.
Seuraava katselmus on 3.12 klo 13 ja klo 17, minne voi mennä tutustumaan.

Itselleni on mielekästä olla erilaisissa projekteissa mukana valokuvaajana ja tuoda omaa lisää toimintaan kuvina. Mielestäni on todella tärkeää, että masentuneille löytyy paikka, missä on samankaltaisia ihmisiä läsnä. On ihailtavaa ja todella rohkeaa, että Helsingin Sanomissa oli aiheesta kirjoitettu ja haastateltavat henkilöt olivat omilla nimillään ja kasvoillaan esillä. Kertovat suoraan, mitä ovat kokeneet.

Nyt olen kuvannut viisi henkilöä tähän projektiin ja kuvaukset jatkuvat vielä. Tänään oli vuorossa Katja. Pidimme juttutuokion, missä kuvattava kertoi ajatuksiaan ja mitä ja miten haluaisi tulla kuvatuksi. Kuuntelin ensin ja sitten heitin omia näkemyksiäni ja visioita kehiin. Kuvasimme Studio Loisteen vuokrastudiossa ja halusin viedä Katjan myös ulos. Toivottavasti Katja kirjoittaa blogiinsa omia ajatuksia ja fiiliksiä, mitä hänelle jäi kuvauksista :)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti