maanantai 6. huhtikuuta 2015

Burn baby burn!

Ensimmäiset autonpolttokuvaukset järjestin muutama vuosi sitten yhdessä Tiutisen VPK:n poikien kanssa. He hoitivat lupa-asiat kuntoon. Paikalla oli Simo mallin lisäksi liuta ahkeria apulaisia auttamassa kuvausten edetessä. Behind the scenes kuvista vastasi Vesa Lanki.

Kuvaukset tapahtuivat koleassa marraskuun säässä. Onneksi malli oli tottunut "kylmiin olosuhteisiin" eikä pienestä viileydestä valittanut. Auton palon edetessä, alkoi tuli lämmittää mukavasti.
Oli hienoa itse päästä seuraamaan läheltä tulen etenememistä autossa. Palomiehet sammuttivat välillä paloa ennen kuin annoimme sen vallata koko auton.

Ensimmäisen kerran kuvasin tulta kun päätin People On the SoFa -kuvausprojektini. Sohvan viimeinen niitti oli, että palomiehet polttivat sen valvotuissa olosuhteissa. Siitä lähti ajatus isompien esineiden polttamisesta ja samalla vapaaehtoiset pääsivät harjoittelemaan auton sammutusta.

Kiitän kaikkia mukana olleita ;)









































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti