tiistai 5. toukokuuta 2015

Kaasunaamari projekti

Kuvaan kaiken muun ohessa omia hulluja projektejani. Kaasunaamariprojekti lähti liikkeelle vuonna 2010. Silloin kävin kaverini kanssa kuvailemassa Kotkassa ihmisten ilmoilla kaasunaamarikuvia. Kuvat päätyivät Kotkan Valokuvakeskuksen jäsenten yhteiseen Joulu näyttelyyn. Hetken projekti sai olla rauhassa kunnes herättelin sitä taas henkiin kolme vuotta sitten. Tiedustelin ihmisten halukkuutta tulla poseeramaan kevät talvella Kotkan Mansikkalahteen ilkosillaan. Rohkeita saapui paikalle neljä henkilöä.

Tänä vuonna päätin järjestää uuden kuvauksen. Ilmoittelin Facebookissa kaasunaamarikuvauksista ja ajankohdasta. Merihuvila Kärkisaaren Minna Gren bongasi ilmoitukseni ja kutsui kuvausryhmän heidän tiluksilleen kuvaamaan. Menin parin apulaiseni kanssa hyvissä ajoin Kärkisaareen odottamaan kuvattavia. Samalla pieni jännitys ilmassa, kuinka moni mahtaa saapua paikalle. Yllätys oli iloinen kun paikalle saapui isolauma rohkeita kuvattavia. Merihuvilan tiloissa kuvattavat saivat hetken lämmitellä ja riisua vaatteet valmiiksi ennen kuin menimme hyiseen pakkaseen kuvaamaan Meren jäälle.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti