Järjestän PinUp teemaisen muotokuvauskurssin yhdessä Kotkan ilmailukerhon kanssa 21.5.2017 Kymin lentokentällä. Kussilla on kolme huippumallia kuvattavana ja opastamassa mallin ohjausta. Suvi (kuvissa), Tukkataican Tarja ja helsinkiläinen burleskiesiintyjä Mimmy Snowflake ovat toimineet aiemminkin malleina. Kurssille voi siis osallistua myös sellaiset kuvaajat, jotka eivät ole niin paljon kuvanneet ihmisiä. Nämä naiset osaavat olla kameran edessä, mikä helpottaa todella paljon kuvaajan työtä :)
Parturi-kampaaja Tarja Tukkataicasta loihtii itselleen ja muille kahdelle kaunottarelle aiheeseemme sopivat hiukset. Kauneusalanyrittäjä parturi-kampaaja Lilia Mytty huolehtii mallien meikistä PinUp teeman mukaisesti. Kuvauksissa myös hyvin tehdyllä meikillä ja hiuksilla on iso merkitys. Nyt vielä kun aihe on 50-60 luvun PinUp, johon kuuluu huoliteltu ulkonäkö. Halusin ammattilaisten huolehtivan stailauspuolesta.
Tämän postauksen kuvat ovat vuodelta 2011 kun tein yhdessä muun tiimin kanssa Chicks´n´cars hyväntekeväisyys kalenteria. PinUp teema näkyi myös kahden viimeisen vuoden kalentereissa meikissä, hiuksissa, vaatteissa ja autoissa. Teema on itselleni hyvin tuttu kun olen kuvannut tämän tyyppisiä kuvia ennenkin ja kierrellyt kesäisin vastaavissa autotapahtumissa.
Kymin lentokentän miljöö toimii hyvin kuvausympäristönä. Siellä on Karhulan Ilmailukerhon lentomuseo, missä on sodanaikaisia lentokoneita, ulkona on luontoa ja rakennuksia.
Kurssilla käydään läpi mallinohjausta, mallin asentoja, kuvaustaustojen valitsemista, valaisua. Jokainen kurssilainen pääsee kuvaamaan jokaisen mallin kanssa ja saa oman ajan kuvaamiselle. Demoan myös, miten itse kuvaisin ja mitä otan huomioon kuvatessani.
Kurssista lisätietoa ja ilmoittatumiset 040 5529 885. Kurssinhinta 70€ sis. alv. 24%. Maksun voi suorittaa ennakkoon laskulla tai paikanpäällä käteisellä.
Tervetuloa kurssille rentoon seuraan :) Voit myös itse stailautua teeman mukaisesti ja tuoda omaa rekvisiittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti