lauantai 23. joulukuuta 2017

Haminan Hywien Asukkaiden pikkujoulut Hovien helmoissa

Marraskuussa suosituimpaan pikkujoulu aikaa kävin kuvaamassa Haminan Hywien Asukkaiden tunnelmia Kartanohotelli Karhulan Hovissa. Miljöö sopii mitä parhaiten heidän asujen mukaisesti illan viettoon. Tarjolla oli perinteistä jouluruokaa ja hyvää tunnelmaa.
Paikalla oli William Ruthin vaimo Fanny Ruth kertomassa talon historiasta ja heidän elämästään. Tarinan kerronta sopi mukavasti pikkujoulujen alkuun ja itse pidin siitä, että kaikki olivat pukeutuneet.

Tänä vuonna olen käynyt useissa pikkujouluissa dokumentoimassa illan tapahtumia ja koko syksyn oikein odottanut tätä joulutunnelmaa. Minusta on ihana kun joululaulut alkavat soida ja jouluiset tavarat ja suklaat ilmestyvät ajoissa kauppoihin. Vaikka joka joulu yritän itsekin valmistautua ajoissa joulunviettoon, niin silti vielä viime hetkellä saan ahaa elämyksiä lahjoihin :D Ja nyt kun on oma pieni lapsukainen, niin sitä joulua tulee tehtyä kotiinkin ihan erilailla. Minussa on herännyt pieni jouluihminen esiin.

Halusin näin joulunaikaa jakaa vielä teille viimeiset editointilistallani olleet kuvat ennen kuin rauhoitun perheeni kanssa joulunviettoon.

Oikein mukavaa ja rauhallista Joulua ja Uutta vuotta 2018!













































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti