sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Vauvan tuoksuiset kuvaukset

Meinaan joka kerta pakahtua kun pääsen kuvaamaan pieniä suloisia vastasyntyneitä eli Newborn kuvauksia. Newborn kuvaukset suositellaan otettavan ensimmäisten kahden viikon aikana syntymästä, jolloin vauva vielä nukkuu suurimman osan ajastaan. Yleensä äiti ottaa minuun yhteyttä jo raskaana ollessaan ja tehdään alustava kuvausvaraus lasketunajan tienoille. Kuvaukseen kannattaa varata noin 2-4h aikaa, koska kuvaukset toteutetaan vauvan ja äidin ehdoilla. Pieni vauva syö usein, joten kuvausten lomassa äiti voi ruokkia lastaan. Jos kuvauksissa keskitytään vain perheen pienokaiseen, kannattaa kuvaus hetki rauhoittaa muilta sisaruksilta.




Minulla on ollut vuoden verran studio Karhulan Teollisuuspuistossa, Pajatie 69, hyvien reittejen varrella. Sinne on helppo tulla Kotkan, Haminan ja Helsingin suunnasta omalla autolla. Auton voi jättää aitojen ulkopuolelle, mutta tarvittaessa sen saa myös suoraan studioni eteen. Kävellen ei myöskään ole pitkä matka Karhulan linja-autoasemalta, Kolmikulman läpi kävelyportille.

Studioltani löytyy veden- ja kahvinkeittimet, jääkaappi ja mikro välipaloja varten. Vauvakuvauksiin on erilaisia rekvisiittoja tytöille, sekä pojille pääpannoista käsintehtyihin paikallisesti valmistettuihin Noon Knitin Outin kutomiin neulemyssyihin ja peitteisiin. Teen yhteistyötä neulekaupan huippu omistajan kanssa ja hän tekee minulle tilauksesta ihania neuleita erilaisiin kuvauksiin :)
Viimeksi postasin Lapin Taikaa, missä tyttäreni Lumi seikkaili Pohjois-Suomessa Outin kutoma villapaita, kaulaliina ja myssy päällä. Lapin taikaa





Tämä pieni nappisilmä malttoi kuvauksissa nukkua ensimmäisten ruutujeni ajan :) Pikku herra katseli virkeenä, mitä ympärillä tapahtuu. Kaikki vauvat ovat niin suloisia ja olen etuoikeutettu kun saan ottaa heistä somia kuvia. Ikuistan pienet söpöt jalat ja kädet pienine sormine ja varpaineen. Kiva seurata kuvausten aikana vauvan erilaisia ilmeitä.











Vauva kuvauksiin lämmitän studiota etukäteen, ettei pienille tule kylmä. Pienet jalat ja kädet viilenevät nopeasti. Pikkuisten ääreisverenkierto on vielä heikko ja voivat vilustua helposti. Tämän vuoksi on tärkeää, ettei vauvaa kuvata liian kylmissä olosuihteissa tai vetoisassa paikassa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti