Kesällä sain olla mukana Tunnetko rakkauden -kilpailussa. Vausti Ravintola, Kymi Sinfonietta, kukkakauppa Bloom, Cursor ja minä järjestimme kilpailun, missä etsimme tunteikkainta tarinaa. Osallistujat saivat kertoa rakkaudestaan omalle tärkeälle henkilölle.
Rakkautta on monenlaista. Rakkauden kohteena voi olla seurustelukumppani, avo- tai aviopuoliso, oma lapsi, lapsenlapsi, ystävä tai isovanhempi. Välillä voi olla vaikeaa kertoa sille omalle rakkaalleen tuntemuksistaan, tai osoittaa rakkautta. Sen voi tehdä myös muuten kuin sanoilla. Me halusimme yllättää rakkauden kohteen toisella tavalla :)
Kilpailuun tuli lähes 150 toinen toistaan kauniimpaa tarinaa, joten voittajan valitseminen ei ollut helppoa. Raatimme luki kaikki vastaukset perusteellisesti ja päädyimme palkitsemaan myös viisi muutakin rakkaus tarinaa. Onneksi olkoon, palkinnot on toimitettu voittajille.
Erika halusi kertoa mummolleen kiitoksensa avusta ja tuesta läpi lapsuuden. Yllätimme voittajan Tiutisessa aurinkoisissa merimaisemissa. Visa Haarala soitti rakkauden serenadin, Vaustin hovimestari Heikki tarjoili kuplivaa ja paikallisia vadelmia, kukkakauppa Bloom kukitti voittajan ja minä otin ikimuistoiset kuvat ainutkertaisesta hetkestä. Erika ja mummo osallistuivat lisäksi Kymi Sinfoniettan Lauluaja Rakkaudesta -konserttiin ja nauttivat Vaustissa maittavan päivällisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti