sunnuntai 16. elokuuta 2015

Häiden dokumenttikuvaus

Mistä on kesälauantait tehty? No häistä tietenkin! Tänä vuonna olin joka lauantai kuvaamassa häitä. Oli ihanaa kuvata hääparien muotokuvia kauniissa kesäisessä miljöössä. Kotkasta ja Haminasta tiedän hyviä kuvauspaikkoja, joita käyttää kuvauksissa. Itselläni on tapana pitää hääparin kanssa suunnittelupalaveri, missä käymme tarkemmin läpi kuvauspaikat, kuvaustyylin, toiveet jne. Tiedustelen etukäteen, minkätyyppisestä kuvaukset pari pitää. Kuvataanko pellon laidalla, meren rannalla, metsässä vai city miljöössä.

Muotokuvausten lisäksi teen myös dokumenttikuvausta. Minusta on ihanaa lähteä kuvaamaan morsiamen ja sulhasen elämän tärkeää päivää. Kuvaan morsiamen ja kaasojen valmistautumista aamusta aina yön pikku tunneille asti. 

Vihkiminen tapahtuu yleensä kirkossa, mutta tänä vuonna pääsin ensimmäisen kerran kuvaamaan seremonian Metsäkirkkoon. Se oli kyllä hieno kokemus. Keskellä metsää Kannusjärvellä on Aholafarmin Metsäkirkko. (siitä ehkä myöhemmin lisää toisessa postauksessa)

Hääpaikalla tykkään etsiä kamerani kanssa yksityiskohtia. Pöydistä löytyy pöytänumeroita, kukkasia, pöytäkoristeita jne. Detaljit tuovat kivaa lisää hääparin kuvakokoelmaa päivästään.

Tänä vuonna suurin osa hääkuvauksista on ollut Kotkassa ja Haminassa, mutta kävin myös aina Orimattilassa ja Turussa asti :) Kuvaan pääsääntöisesti Kymenlaakson alueella, mutta matkustan myös pitkin Suomea kuvaamaan. Viikolla 37 (7.-13.9.2015) olen menossa Turkuun viikoksi kuvaamaan. Silloin on mahdollista kuvata ulkona, asiakkaan luona, tai studiossa.



Kotkan Kirkko





Villa Kärkisaari





Takaladon liha ja kalasta tuli kokonainen possuTakaladon liha ja kala





















perjantai 14. elokuuta 2015

The Real Karhula

Keväällä pidin Pop Up valokuvauspistettä Tiitisen Autokoulun ja Tiitiäisen Kutomo ja Kellarigallerian tiloissa. Samaan aikaan oli käynnissä Päivänsäde kuvaukset. Useamman vuoden olen järjestänyt yhdessä Kaupunkilehti Ankkurin kanssa lapsikuvaus kilpailun, missä vanhemmat voivat tuoda omat kullannuppunsa kuvauksiin ja samalla osallistua itse kilpailuun. Tänä vuonna kuvaukset oli mahdollista ottaa Karhulassa, sekä Haminassa Studio Loisteessa.

Kevät oli sateinen ja yhtenä sateisena päivänä lähdimme harjoittelija Jennan kanssa pyörimään Karhulassa aurinkoisissa sadevermeissä (Tiitisen Autokoululta lainassa).
Jotta sateisella säällä valokuvaaja ja kamera ei kastuisi, pyysin paikalle myös assarin mukaan pitämään kuvauksissa sateenvarjoa kuvaajan päällä, sekä käsiflässiä kohti kuvattavaan :)
Ulkokuvauksissa tykkään käyttää assistentteja ym apulaisia kuvaustilanteissa mukana nopeuttamassa kuvauksen kulkua. Normaalisti asiakkaita kuvatessa kuvausaikaa ei liiemmin ole, niin salaman siirtämäinen sujuu mutkattomammin kun sillä on "jalat" alla :D













maanantai 10. elokuuta 2015

Hevoskuvaukset Ravijärvellä

Kesä on ollut tuulinen ja sateinen, mutta onneksi on mahtunut myös aurinkoisia kuvauspäiviä :) Heinäkuussa kävin kuvaamassa Ravijärven Hevostilalla hevosia. Kuvauksissa suurena apuna minulla oli harjoittelija Johanna. Lennosta tuli vaihdettua objektiiveja 50mm, 24-105mm ja 70-200mm:n välillä. Otin paljon kuvia liikkuvista hevosista, joten piti olla nopea liikkeissään.
Päivä menikin mukavasti auringon paistaessa ihastellen komeita hevosia upeissa puitteissa.























tiistai 21. heinäkuuta 2015

Tuuliset kesäkuvaukset

Kesä on parasta aikaa ulkokuvauksiin. Mielelläni kesäisin tekisin kaikki kuvaukseni ulkona. Kuvattavankin on helpompi rentoutua ulkona kameran edessä. Suomen kesä valitettavasti on välillä, mitä on, joten erilaisiin sääolosuhteisiin pitää aina varautua. 

Nämä kuvat kävimme kuvaamassa alkukesästä Kotkan Katariinanniemessä. Päivä oli todella tuulinen ja itse Katariinaniemessä kuvaamisesta ei meinannut tulla mitään. Siirryimme kuvaamaan hieman metikömpään, missä ei onneksi tuullut.







keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Lapsikuvaus studiossa

Kesä tuli taas yllättäen, enkä ole töiltäni ehtinyt päivittämään edes blogiani...
Kevät meni mukavasti lapsikuvausten merkeissä ja Kaakon Päivänsäde -kilpailun parissa. 

Lapsikuvaukset ovat aina olleet lemppareitani. Lapsia on ihana kuvata. Pienet taaperot ovat omia itsejään kameran edessä. He näyttävät omat sen hetkiset tunteensa. Saan itsekin heittäytyä "lasten tasolle" kameran takaa :D Monesti housujen polvet ovat kuluneet kun möyrin pitkin lattioita hakien kuvakulmia ja näyttäessä muksuille mallia.

Tulisi varmaan hyvää matskua jollekin behind the scenes -kuvaajalle kuvatessa, mitä näiden lopullisten kuvien ympärillä oikeasti tapahtuu. Studiossa työskentelen pääsääntöisesti yksin, paitsi lapsikuvauksissa on aina hyvä jos lapsen vanhempi/ vanhemmat ovat paikalla mukana luomassa turvallista tilannetta kuvattavalle ja naurattamassa tutuilla jipoilla.
Miljöökuvauksiin otan välillä mahdollisuuksien mukaan assareita ja "salamamiehiä".