tiistai 17. tammikuuta 2017

Autonpoltosta autonpesuun

Viime keväällä oli tarkoitus Siltakylän VPK:n kanssa järjestää autonpolttokuvaukset, mutta sovittuna kuvauspäivänä vallitsi metsäpalovaroitukset. Viikko ennen kuvauksia päätettiin miettiä suunnitelma B, mikäli metsäpalovaroitus on vielä voimassa. Laitoin viidakkorummun käyntiin ja lähdettiin etsimään tuning tyylisiä ja erikoisempia autoja autonpesukuvauksiin.
Monet automiehet saivat vihiä kuvauksista ja tarjosivat silmäteriään. Lopulta kuvauksiin valittiin keltainen Nissan Skyline yhdeksi kuvaustaustaksi.

Kuvauspäivänä paikalle saapui liuta ihmisiä avustamaan kuvauksia. Päätimme laittaa samanaikaisesti kaksi kuvauspaikkaa kun meillä oli kaksi mallia ja autoa ja useampi kuvaaja paikalla. Näin jokainen pääsi vuorollaan toteuttamaan omia kuvausideoitaan :) Itselläni paikan päällä oli veli assaroimassa ja pitämässä milloin salamaa ja sateenvarjoa ja välillä heijastinta. Välillä veli kävi hakemassa lähikaupasta hiukopalaa ja juomista. Kuvauspäivänä oli vuoden ensimmäiset todella lämpimät kelit. Etukäteen tuli mietittyä, miten tytöt selviävät pelkissä bikineissä kuvauksissa, mutta onneksi aurinko paistoi ja lämmitti. Sääolosuhteet olivat kaikinpuolin hyvät kuvausten kannalta.
Aurinko vain aiheutti sen, että useampaan otteeseen palomiehet joutuivat lisäämään vaahtoa autojen päälle.

Koko päivähän siinäkin näytti hujahtavan.. Näin jälkeenpäin katsoin, että ensimmäisen kuvan otin klo 13.50 ja viimeisen ruudun 17.59. Ja tähän väliin mahtui monenlaista kuvaussettiä. Tässä tosiaan ensimmäisenä Suvin kanssa kuvatutu autonpesukuvat. Laitan vielä myöhemmin Irina Tundran kanssa kuvattuja autonpesuja, moottoripyöriä ja omaa Camaroani.

Näitä yhteisprojekteja on kiva aina tehdä töiden lomassa. Pääsee järjestämään isolla porukalla kuvauksia ja toteuttamaan omia villejä ajatuksia. Myöhemmissä kuvauksissa testailtiin myös savupommeja ja rekvisiittana oli Varustelekan varusteita.

KIITOS mukana olijoille! <3









Valmistautuessamme kuvauksiin, mallimme Suvi otti aurinkoa rennosti.

Paikalle saapui joukko ihmisiä kuvaamaan, kuvattavaksi, assaroimaan ja seuraamaan tilannetta.























Irinta Tundra (oikealla) ottaa kuvaa energia juomastaan :D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti