maanantai 18. helmikuuta 2019

Häiden jälkeen Trash the dress -kuvaukset

Nykyään monet pariskunnat ottavat viralliset häämuotokuvat. Valokuvat on kuitenkin se pysyvä konkreettinen muisto, mitä ikimuistoisesta hääpäivästä jää jälkeen. Jos budjetti antaa myöten, niin suosittelen myös palkkaamaan dokumenttikuvaajan häihin koko päiväksi taltioimaan päivän tapahtumia ja yksityiskohtia. Jää sitten kiva muisto kuvin.

Mitäs sitten häiden jälkeen voisi tehdä? Morsian on hankkinut ihanan prinsessa puvun hääpäivään, mistä on haaveillut jo ehkä pikku tytöstä lähtien. Kun kaikkea ei voi säilyttää ja jos ei halua myydä pukuaan eteenpäin, niin ehdottaisin Trash the dress -kuvauksia, missä puku kirjaimellisesti tuhotaan. Kirjoitin aiemmin hääpuvun tuhoamisesta blogissani Tuhotaan hääpuku yhdessä. Yleensä ne viralliset häämuotokuvat otetaan koekampauksen yhteydessä päiviä ennen häitä, tai sitten hääpäivänä ennen vihkimistä ja juhlaa tai vihkimisen jälkeen. Morsiamet haluavat suojella valkoista pukuaan, eikä se saa likaantua. Aivan ymmärrettävää, koska vieraatkaa eivät välttämättä ole sitä vielä nähneet.
Puvun suojeleminen kaikelta lialta tietysti rajoittaa myös kuvauspaikkoja. 
Jos on valmis uhraamaan mekkonsa kuvien eteen, niin Trash the dress -kuvaukset ovat oiva tapa siihen :)




Kuvattava viedään rosoisempaan kuvausympäristöön. Siellä saa olla likaista, eikä tosiaan haittaa, jos puku likaantuu. Siellä edellisessä blogipostauksessani kuvissa esiintynyt malli vietiin Hovinsaarella sijaitseviin teollisuushalleihin, joita ei ole siivotu kliinisesti. Lattia on vähän likainen, mutta se ei kuvauksissa haitannut ja malli makasi myös lattialla kun otin kuvia. Ja kun se puku ei likaantunut mielestäni tarpeeksi vaikka malli pyöri lattialla, niin kävin hakemassa mustaa spraymaalia, millä maalasin vähän likaisemmaksi helmaa :D





Trash the dress -kuvauksissa voi toki olla myös joku muu mekko, minkä haluaa "uhrata" kuvauksissa. Eikä sen välttämättä tarvitse olla valkoinen. Tässä kuvasarjani kuvissa on se sama mekko, minkä ostin vuosia sitten kirppikseltä kuvauksia varten. Vuosia meni monia eteenpäin ennen kuin sopiva malli löytyi mekkoon. Nämä kuvat ovat toinen kuvauspäivä samalla mekolla ja samalla mallilla kuvattuna. Myöhemmin julkaisen vielä kaksi muuta kuvauspäivää mekon kanssa ja näette, mitä lopulta kävi.




Tai jos sinulta ei löydy sopivaa mekkoa, niin kuvissa esiintyvä malli on stailaajaani Pia. Pia auttaa sinua etsimään sopivan mekon ja voi vaikka käydä shoppailemassa puolestasi :) Kuvauksista voi rakentaa melkein mitä vain. Minulta löytyy mahtava tiimi ympäriltä, keiden kanssa voin toteuttaa vaikka minkälaista fantasiaa tai kuvaa. Löytyy kauneusalanammattilaisia; meikkaajia, kampaajia, stailaaja, assistentteja jne.

Näistä kuvien meikistä ja kampauksesta saan kiittää taitavaa Jonna Soinista, Salon All In:sta. Jonna loihtii kuvauksiin meikin ja kampauksen melkein millä tahansa tyylillä. Stailaus voi olla suoraan eri vuosikymmeniltä, 20-luvulta tähän päivään, tai jotain epärealistista scifiä tai kauhua. Näissä kuvissa halusin mallin hiukset rennosti kiinni, että ne voidaan loppu päivän kuvauksissa avata. (Ne kuvat näette myöhemmin).












Meikkaus ja kampaus: Salon All In / Jonna Soini

Mitäs mieltä olette kuvausympäristöstä? Toimiiko Trash the dress -kuvauksissa?
Millaiset sinun Trash the dress -kuvaukset olisivat?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti