maanantai 20. tammikuuta 2014

Five pictures from Kim Weston nude workshop

Tässä Kim Westonin workshopista viiden kuvan sarjani. Kuvien valinta oli todella vaikeaa. En ole pahemmin tehnyt kuvasarjoja, missä kuvat muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Yleensä kuvani ovat yksittäisiä teoksia. Halusin kuvissa vallitsevan saman fiiliksen ja tämän vuoksi valitsin kuvani myös samasta mallista. Kuvien sävymaailma on samankaltainen ja kuvissa oleva jännite.

Viimeisenä päivänä katsoimme kaikkien kuvaajien viiden kuvan sarjat läpi ja Weston antoi meille palautetta. 
Vedostin alla olevista kuvista toisen ja viimeisen liikkeeseeni ja ne ovat saaneet ihailua osakseen. Hieman arastellen päätin laittaa alastonkuvia liikkeeseeni ja mietin, miten asiakkaani suhtautuisivat kuviin. Miespuoliset ovat vitsailleet, että eivät pystyisi lähtemään vastaavalle kurssille kuvaamaan ja vanhemmat naiset ovat ihastelleet, miten olen kuvannut alastonta naista luonnossa.

Suosittelen lämpimästi muitakin kuvaajia liittymään kameraseuraan, missä on samankaltaisia ihmisiä. Siellä saa neuvoja ja vinkkejä kuvauksiin ja voi vaihdella ajatuksia. Kameraseurat järjestävät loistavia workshoppeja, missä oppii aina jotain uutta. Itse kuulun Kymen Kameroihin ja Saimaan Kameraseuraan.

http://www.sksl.fi/kymen.kamerat/

http://www.sksl.fi/saimaan.kameraseura/









4 kommenttia:

  1. Tosi sensuellit, kauniit kuvat! Upea lokaatio ja kaunis, luonnollinen malli. Hienoa työtä, Sofia! :)

    VastaaPoista
  2. Upeita yksityiskohtia nuo varjot ja heijastukset vedessä: ensimmäisessä varpaasta lähtevä varjo ja viimeisessä kehon heijastuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Miljöössä on ihanaa päästä kuvaamaan :-)

      Poista